Disneyland Paris 2017: matkaraportti osa 1

Bonjour mes amis! Tässä se nyt tulee, ensimmäinen osa Disneyland Paris -matkaraportista. Matkustimme siis huhtikuun viimeisellä viikolla yhdessä poikaystäväni kanssa Pariisin Disneylandiin viettämään pientä lomaa ja juhlimaan syntymäpäivääni sekä tietysti puiston 25. juhlavuotta. Kirjoitin reilu kuukausi sitten etukäteisinnostuksissani oman pienen juttunsa matkan suunnittelusta, joten jos haluat vielä lisätietoja muutamista matkan perusjutuista, niin käy toki lukaisemassa se ensin. Muuten ei muuta kuin reissumuisteluiden pariin…

Matka alkaa

Reissumme alkoi varhain tiistaiaamuna. Herätyskello oli laitettu soimaan neljältä, mutta varmaankin matkajännityksen vuoksi heräsin jo kolmen aikoihin. Arvasin, etten saisi enää unta, joten nousin suosiolla ylös ja selailin netistä vielä viime hetken Disneyland-vinkkejä. Poikaystäväni herättyä söimme aamupalaa ja pakkasimme loput tavarat. Sitten olikin aika napata mukaan kimpsut ja kampsut ja lähteä kohti lentokenttää. Junalle kävellessä saimme ihailla kaunista auringonnousua.

Olimme tehneet lähtöselvityksen jo edellisenä iltana, joten Hensinki-Vantaalla meidän tarvitsi vain hakea aulan automaatista laput ruumaan meneville laukuillemme. Vietyämme laukun bag dropiin, menimme läpi turvatarkastuksesta. Kiertelimme kentällä hetken ja menimme sitten portille kytikselle. Kun lopulta pääsimme koneeseen, sää oli ehtinyt muuttua tosi harmaaksi ja sateiseksi.

Kone ei ollut läheskään täynnä, joten meillä oli kokonainen rivi käytössämme. Aivan meidän takanakaan ei istunut ketään, joten saimme lepäillä rauhassa. Lento Pariisin Charles de Gaullen kentälle kesti hiukan päälle kolme tuntia.

Olin selvitellyt monia matkan eri aikatauluja etukäteen, mutta emme olleet vielä valmiiksi päättäneet, miten matkustaisimme lentokentältä Disneylandiin. Meille järkevän tuntuisia vaihtoehtoja oli kaksi, TGV-juna ja Magical Shuttle -bussi. TGV olisi ollut ehkä se mieluisin vaihtoehto, sillä se on tosi nopea, mutta sen aikataulu ei ollut ollenkaan kätevä meidän kannaltamme. Lentomme oli perillä paikallista aikaa noin 9:40 ja junia olisi lähtenyt 10:16 ja seuraava vasta 11:57. Ruumaan laitettujen matkalaukkujen kanssa oli jotain säätöä, joten emme ehtineet tuohon ensimmäiseen junaan ja päätimme ottaa bussin.

Magical Shuttle oli minusta ihan ok vaihtoehto, sillä busseja pitäisi lähteä ainakin päiväsaikaan noin 25 minuutin välein. Lentomme saapui terminaaliin 2D ja kävely sieltä bussille kesti noin 10–15 minuuttia. Bussilla pääsi aivan hotellin oven eteen, mutta ennen Disneyland Hotelia se kiersi usean muun hotellin kautta ja matka kesti noin tunnin. Uskoisin, että bussi on erityisen hyvä vaihtoehto, jos yöpyy jossain muussa hotellissa, sillä TGV-asemalta olisi ollut lyhyt kävelymatka meidän hotellillemme.

Hypättyämme pois bussista hotellin piccolo oli heti meitä vastassa ja auttamassa laukkujemme kanssa. Jätimme laukut hänelle ja astuimme turvatarkastuksen läpi hotellin aulaan. Jo pelkän aulan perusteella hotelli näytti todella upealta! Tila oli tosi valoisa ja koristeltu kauniilla Disney-yksityiskohdilla. Kirjoitan hotellista lisää myöhemmin.

Jonotettuamme hetken pääsimme kirjautumaan sisään hotelliin. Huoneemme ei ollut vielä valmis, mutta saimme valmiiksi kaiken muun tarvittavan eli puistoliput, meal planin laput, kartan, ohjelmalehtisen sekä ID-kortin, joka oli yhdistetty luottokorttiin ja jota saattoi siten käyttää maksukorttina. Respan ihana Helene bongasi passistani, että minulla on synttärit tulossa ja antoi rintamerkin. Lopuksi hän kertoi vielä, että Mikki Hiirellä on synttärilahja minulle ja antoi lahjakortin, jolla saisin ostaa maksimissaan 25 e arvoisen lahjan puistosta. Olin todella iloisesti yllättynyt äärettömän ystävällisestä kohtelusta ja hetki ensimmäisistä hetkistä alkaen alkoi tuntua siltä, että lomasta tulee varmasti tosi taianomainen!

Kohti Walt Disney Studios Parkia

Ensimmäiseksi päätimme mennä tutkimaan Walt Disney Studios Parkia. Disneyland Hotel sijaitsee aivan puistojen vieressä, joten Studiosin puolelle pääsi kävelemään ihan viidessä minuutissa. Tai no, olisi päässyt, jos emme olisi pysähdelleet kuvaamaan Disneyland Parkin sisäänkäynnin edustalla olevia kauniita istutuksia.

Sisäänkäynti Disneyland Parkiin on Disneyland Hotelin keskiosan alla.

Hetken kuvailtuamme kävelimme Walt Disney Studios Parkin porteille. Kello oli tuossa vaiheessa jo yli puolenpäivän, joten jonoja ei juuri ollut.

Puiston porttien sisäpuolella piti tietysti pysähtyä kuvaamaan Sorcerer Mickey -patsasta. Meillä ei ollut mitään erityistä suunnitelmaa Studios-puolen kiertämisen suhteen, joten päädyimme ensiksi kiertelemään kauppoja. Ihan tuon patsaan vasemmalla puolella oli Walt Disney Studios Store, johon suuntasimme ensimmäiseksi.

Pidin kaupasta tosi paljon, sillä se oli aika iso ja sieltä löytyi tosi paljon kaikenlaista. Valikoimaan kuului muun muassa pehmoleluja, leluja, koruja, pinssejä, mukeja, herkkuja sekä vaatteita. Emme ostaneet mitään, mutta kaupassa sai helposti kulumaan hetkisen.

Seuraavaksi tallustelimme Studio 1:n sisälle ja sieltä sattuikin löytymään seuraava kauppa, Les Légendes d’Hollywood. Sieltä löytyi paljon samanlaista tavaraa kuin Walt Disney Studios Storesta, mutta lisäksi oli myös jonkin verran Star Wars -juttuja sekä esimerkiksi Vinylmation-keräilyhahmoja.

Kauppojen kiertelyn jälkeen pääsimme kunnolla puiston puolelle. Siellä saapujia tervehtii Partners-patsas.

Samalla kun kuvasimme patsasta, huomasimme, että vähän matkan päässä, Production Courtyardin puolella oli juuri alkamassa Star Wars: A Galaxy Far, Far Away -esitys. Poikaystäväni pitää Star Wars -elokuvista, joten jäimme katsomaan näytöstä. Esityksessä vieraili tuttuja SW-hahmoja Chewbaccasta Darth Vaderiin Captain Phasmaan ja taustalla näytettiin valikoituja pätkiä elokuvista.

En osaa itse arvioida tuota esitystä, mutta poikaystäväni mielestä se oli ihan ok. Tuntui hassulta nähdä eri aikakausien hahmoja lavalla samaan aikaan, mutta eräänlaiseksi tribuuttiesitykseksi se ajoi asiansa.

Esitys kesti kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen lähdimme kiertämään puistoa. Suuntasimme ensiksi Toon Studiosille päin. Kävelimme muutaman laitteen ohi ja menimme katsomaan pientä Rottatouille-elokuvan inspiroimaa aluetta. Ratatouille: The Adventure -laite vaikutti olevan suljettu, joten räpsimme vain hieman kuvia ja jatkoimme matkaa.

Tämä Rottatouille-suihkulähde oli tupaten täynnä hauskoja ja rottamaisia yksityiskohtia. Taustalla näkyy Bistrot Chez Rémy -ravintola. Olin ajatellut, että ravintola olisi kiva käydä testaamassa, mutta koska Studios-puisto oli auki vain 10–19, tarjoiltiin Bistrot Chez Rémyssä vain lounasta. Päätimme käyttää meal planimme illallisiin, joten Remyn bistron kokeileminen sai jäädä seuraavaan kertaan.

Rottatouille-alueen vierestä alkaa kolmesta laitteesta koostuva Toy Story Playland. Kävelimme sinne seuraavaksi.

Slinky Dog Zigzag Spin

Toy Story Playlandissa päätimme hypätä reissun ensimmäisen laitteen kyytiin. Slinky Dog Zigzag Spiniin oli vain 20 minuutin jono. Muissa ohittamissamme laitteissa oli ollut pidempi odotusaika, joten päätimme kokeilla millaista tämän tutun koiran kyydissä olisi.

Lapsena Linnanmäen Lohikäärme oli suosikkejani, joten Slinky oli testattavien laitteiden listallani. Ajelu kesti vain muutaman kierroksen, mutta vaikka kieputus ei ollutkaan mitenkään erityisen hurjaa, ei sitä olisi välttämättä kestänyt pidempään. Laite oli ihan mukava, mutta ei noussut lemppareihini.

Slinkyn vierestä löytyy myös half-pipe-tyylinen RC Racer, joka vaikutti meidän makuumme turhan hurjalta sekä Toy Soldiers Parachute Drop, jota päätimme palata testaamaan vähän myöhemmin. Olimme nimittäin päättäneet mennä seuraavaksi katsomaan Animagique Theaterin esitystä.

Mickey and the Magician

Noin puolituntista Mickey and the Magician -musikaalishow’ta on esitetty Disneyland Parisissa viime kesästä alkaen. Esityksen pääosassa on Mikki Hiiri, joka saa tehtäväkseen siivota taikurin ateljeen ennen aamunkoittoa. Mikin apuna häärää tuttuja hahmoja niin Tuhkimosta, Kaunottaresta ja hirviöstä ja Leijonakuninkaasta kuin Aladdinista ja Frozenistakin. Show’ssa kuullaan iloisesti sekaisin ranskaa ja englantia.

Tykkäsin esityksestä kovasti ja voisin hyvin käydä katsomassa sen toistekin, jos sitä esitetään seuraavan Disneyland-matkan aikana. Tanssijat olivat oikein taitavia ja esitys oli hienosti lavastettu ja puvustettu. Show’sta saa vähän enemmän irti, jos osaa ranskaa, mutta tarinassa pysyy varmasti kärryillä vaikka ymmärtää vain englantia. Saavuimme teatterin jonoon aika myöhään, vain reilut viisi minuuttia ennen näytöksen alkua, joten saamamme paikat mitenkään parhaat. Keskikatsomosta kaiken olisi varmasti nähnyt paremmin, joten jonottamaan kannattaa siis mennä ajoissa.

Les Tapis Volants – Flying Carpets Over Agrabah

Esityksen jälkeen huomasimme, että teatterin vieressä sijaitsevaan Aladdin-ajeluun ei ollut kuin kymmenen minuutin jono, joten päätimme kokeilla sitä.

Täytyy sanoa, ettei Flying Carpets Over Agrabah tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta. Laitteen teemoitus tuntui vähän hutaisten tehdyltä, vaikka olivathan lentävät matot aika hauskan näköisiä. Laite oli ihan mukava käydä kokeilemassa, mutta ei se välttämättä mikään jokareissun ”pakko käydä” -laite ole.

Ajelun kiertelimme hetken studioalueella ja tekemässä ensimmäiset ostokset Chez Marianne -kaupassa. Sen jälkeen kello alkoikin lähestyä kolmea, joten päätimme lähteä tarkistamaan hotellihuoneemme tilanteen. Matkalla hotellia kohti askeleemme johtivat meidät kuitenkin katsomaan miltä Disney Villagessa oikein näyttää.

Disney Village

Disney Villagen ostos- ja ravintola-alueella päädyimme ensimmäiseksi World of Disney -kauppaan. Kauppa olikin todellinen Disneyn maailma, sillä sieltä löytyi vaikka ja mitä!

Ainakin minusta vaikutti siltä, että World of Disneyssä oli Disneylandin laajin valikoima eri tuotteita. Oli vaatteita aikuisille ja lapsille, avaimenperiä, Tsum Tsumeja, koriste-esineitä, nukkeja, valokuvakehyksiä ja paljon muuta. Kauppa oli myös auki ainakin meidän vierailumme aikaan puoleenyöhön asti. Kauppa nousi puiston suosikkiliikkeisiini ja palasimme sinne pariin otteeseen vielä myöhemmin.

Liikkeen keskiosasta löytyi katonrajasta toinen toistaan hienompia muraaleja.

World of Disneyn jälkeen kiersimme myös muissa Disney Villagen kaupoissa. Maininnan arvoisia ainakin The Lego Store, jossa oli myös näytillä hienoja legoista rakennettuja hahmoja, kuten kuvan Noidan oppipoika -Mikki. The Disney Gallery taas oli aina pieni, mutta siellä oli hienoja tauluja ja koriste-esineitä.

Kauppojen kiertelyn jälkeen päätimme lopulta lähteä hotellille katsomaan miltä huoneemme näyttäisi sekä tyhjentämään reppumme ylimääräisistä tavaroista.

Puiden takaa pilkistää huoneemme pieni ranskalainen parveke.


Muistatteko, kun sanoin kuukausi sitten, että minun pitäisi opetella kirjoittamaa lyhyempiä juttuja? Niin ei vielä käynyt, sillä pitkäksihän tämä venähti ja pääsin vasta ensimmäiseen iltapäivään. Mutta toivottavasti juttuni ovat olleet mukavaa luettavaa! Seuraavalla kerralla kerron enemmän Disneyland Hotelista ja sen jälkeen jatketaan tiistai-illan tapahtumilla.


Disneyland Paris -matkasta kertovat jutut:

Disneyland Paris 2017: matkan suunnittelua
Disneyland Paris 2017: matkaraportti osa 1
Disneyland Paris 2017: Disneyland Hotel
Disneyland Paris 2017: matkaraportti osa 2
Disneyland Paris 2017: California Grill
Disneyland Paris 2017: matkaraportti osa 3

| Kategoriassa Disney life | Avainsanat:,

23 kommenttia artikkelissa “Disneyland Paris 2017: matkaraportti osa 1

  1. Ei haittaa yhtään että postaukset on pitkiä! :D Tätäkin oostausta olisin jaksanut lukea vaikka miten pitkään lisääkin.

    Musta olis myös kiva kuulla ja nähdä että mitä kaikkea oot ostanut :)

    1. Mukava kuulla Noora! Kirjoitan jutun ostoksistani, kun olen saanut matkaraportit kirjoitettua. :)

  2. Minäkään en pane yhtään pahakseni pitkiä juttuja! Lisää raporttia vain tulemaan :D

    1. Hyvä juttu, sillä kilometripostauksia on tulossa varmasti lisää. Seuraava osa on työn alla. :)

  3. Oih, onpa siellä ihanan näköistä kuviesi perusteella! Odotan innolla seuraavia osia matkaraportistasi. :) Minua ei ainakaan haittaa, että kirjoitat pidempiä juttuja – erityisesti tällaisissa matkoista kertovissa postauksissa on hienoa, että mukana on paljon yksityiskohtia.^^

    1. Disneylandissa oli oikein ihanaa myös ihan oikeasti! :) Toivottavasti siitä, että kirjoitan vähän pidemmästi on apua myös vaikka muille matkaa suunnitellessa. Ja on tietysti kiva, että voin itse palata muistelemaan matkaa näitä juttuja lukemalla. :)

  4. Olipas ihanan yksityiskohtainen juttu ensimmäisestä päivän puolikkaasta! Juuri sopivasti tekstiä ja kuvia – ei liikaa kumpiakaan. :) Kuvat eivät kyllä Disneyland-kuumetta yhtään laske… Rottatouille-suihkulähde on kyllä aivan valloittavan ihana! <3

    1. Tosi kiva, että tykkäsit Anna! Hehe, matkakuumeen nousu on varmasti oikein ikävä sivuoire, joka näiden juttujen lukemisesta voi tulla. Olisikohan pitänyt laittaa joku varoitus alkuun. :D Kuvia muistakin hienoista yksityiskohdista tulee varmasti lisää. :)

  5. Minuakaan ei pitkät postaukset haittaa. Tätä matkaraporttia oli kiva lukea ja jään innolla odottelemaan lisää tietoa matkastannne. :)

    Tuo kuvassa oleva iso Stitch-pehmo on todella ihastuttava! <3 Myös pienemmät ovat suloisia. Satutko muistamaan, paljonko noilla pehmoilla oli hintaa? Ihan vain kiinnostaisi tietää.

    Jossain vaiheessa olisi kiva saada myös tietää, mitä ihanuuksia sinä matkalta ostit. :)

    Rottatoulle-suihkulähde on kyllä valloittava. Varsinkin tuo kuvassa pulloa pitävä rotta (varmaan Remy) on tosi suloinen. Rotat kuuluvat lempieläimiini (minulla on myös ollut rottia lemmikkeinä) ja Rottatoulle on ihan mukava elokuva. :)

    1. Kiva kuulla Inu! Lisää juttuja on tulossa sitä mukaa kun ehdin kirjoittaa niitä. :)

      Se oli kyllä tosi söpö ja varmasti tosi pehmeäkin. :3 En ikävä kyllä katsellut noiden pehmolelujen hintoja enkä oikein osaa heittää mitään arviotakaan. Jos hinnat jäävät kiinnostamaan, niin kannattaa kurkata brittien Disney Storen verkkokauppaan ja katsoa jos sieltä löytyisi noita samoja pehmoja. Sen kyllä huomasi, että tuotteiden hinnassa oli vähän Disneyland-lisää, joten ne olivat vähän kalliimpia kuin ns. tavallisissa Disney Storeissa.

      Olen jo valmiiksi ottanut kuvia ostoksistani, joten niistä on tulossa juttua vähän myöhemmin. :)

      Mietin, että tuo aivan suihkulähteen huipulla oleva rotta voisi olla Remy, mutta noista on ihan tosi vaikea sanoa. :) Suihkulähteen rotat oli kyllä tehty tosi hienosti, ne olivat kuin suoraan Rottatouillesta! Rotathan taitavat olla tosi fiksujakin lemmikkejä, mutta luonnossa en yhtään haluaisi törmätä sellaiseen. :’D

  6. Ootko harkkinut videoiden tekemistä ne ois kivoja esim kun en itse malta lukea niin videon muodossa jaksais kattoo😍

    1. Kiitos ehdotuksesta Laura. :) En ole hirveästi ajatellut videoiden tekoa, sillä en ole yhtään esiintyjätyyppiä ja olen hirveän itsekriittinen omia videoita kohtaan. Tekstin kirjoittaminen onnistuu paljon helpommin. Toisaalta minulla on nyt kunnon kamera, jolla saisi kuvattua videoitakin.. En uskalla luvata mitään, mutta lupaan harkita videoiden tekoa vielä uudestaan. :)

  7. Pitkissä postauksissa ei ole mielestäni mitään vikaa! Tekstiäsi on kiva lukea ja nimenomaan tällaisena yksityiskohtaisena.

    Harmittaa vähän, kun näin sinut Popcultissa pariinkin otteeseen, olimme parissakin samassa paneelissa, mutta kadotin sinut ennen kuin ehdin tulla sanomaan mitään. En tosin olisi kyllä tiennyt mitä sanoa muutenkaan, mutta oli kyllä kiva nähdä kirjoittaja näiden tekstien takana. :)

    1. Kiva kuulla, että tykkäsit Henna! Jatkan siis samalla linjalla seuraavien osien kanssa. :)

      No voi, harmi että pääsin tuolla tavalla livahtamaan. Olisi ollut mukava moikata. :) Täytyy myöntää, että tuntuu tosi hassulta ajatukselta, että joku tunnistaa minut pelkästään nettijuttujen perusteella. :’D

      1. Ilman reppuasi en varmasti olisi tunnistanutkaan! :’D

        Mutta ehkäpä näemme esimerkiksi ensi vuoden Popcultissa. Tämän vuoden oli omalla kohdallani ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen. Todella mielenkiintoinen tapahtuma ja paljon kivaa ohjelmaa! :)

  8. Aivan ihanan kuuloinen Disney matka! En malta odottaa seuraavaa osaa :) tästä oli kieltämättä apua, kun haaveena olisi päästä parin/kolmen vuoden jälkeen käymään disneyland Paris puistossa. Palaan matkakertomuksiisi vielä uudestaankin.
    Mielellään saat kirjoittaa, niin pitkiä postauksia kun jaksat! :)

    1. Koitinkin kirjoittaa sillä ajatuksella, että höpinöistäni olisi sekä iloa että apua. Tosi kiva, jos olen onnistunut siinä. :) Disneyland Paris oli todellakin ihana paikka, ehdottomasti kannattaa käydä siellä kun vaan sopiva hetki tulee! :)

  9. Voi että miten paljon ihania kuvia! Puistokuume taas vain yltyi kun kuvien muodossa pääsi matkaanne mukaan. Eikä postaus ollut todellakaan liian pitkä vaan malttamattomana tässä jo odotellaan lisää. :D

    Ihan mahtavaa muuten tuo että Pariisissakin saa nykyään kunnollisen rintamerkin synttäreitten kunniaksi, paljon pysyvämpi muisto kuin tarra – vaikka se olikin helppo liimata valokuva-albumiin reissun lopuksi. :’)

    1. Tässä pitkien ja kuvantäyteisten juttujen kirjoittamisessa on kyllä se kavala puoli, että seuraava puistomatka houkuttaa minuakin jo hirveästi. :’D

      Se on kyllä tosi kiva juttu! Aika pieni asiahan joku rintamerkki on, mutta kyllä tuollaisilla pienillä yksityiskohdilla on vaan lopulta paljon merkitystä. :) En ole vielä keksinyt mitä teen rintamerkillä, mutta ehkä sen voisi napata jollekin seuraavalle matkalle mukaan, jos se ajoittuu taas synttäreille.

  10. On kyllä ollut mukavaa luettavaa, ei huolta sen suhteen! Matkanne vaikuttaa jo nyt todella taianomaiselta ja Disneymäiseltä! Odotan innolla seuraavaa raporttia! ^^

    1. Kiva kuulla Rico! Seuraavaa osaa ei tarvitsekaan odottaa enää pitkään. :)

  11. Bailee!!♡ Miten ihania kuvia!😍 ja mun puolesta matkaraportti voi olla vaikka kilometrin mittanen♡ en malta odottaa että nähään taas ja saat kertoa kaiken matkasta!😀 ja et yhtään turhaa hehkuttanu sun uutta kameraa.

    1. Hihi, kiitos Linda! :) Meidän pitää pitää vaikka joku Disney-ilta, niin voin näyttää sulle kuvia ja ostoksia ja muuta! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *