Disneyn pronssikausi

Marras- ja joulukuun tiistait kuluivat nopeasti Disney-klassikoiden parissa. Nyt on taas saatu yksi Disney-animaatioiden aikakausi käytyä läpi, joten on aika koota yhteen vuosien 1968–1988 tapahtumat elokuvien kulissien takaa sekä miettiä hieman elokuvien yhteisiä piirteitä. Tässä siis loppiaisen lukupaketti.

Disneyn animaatioklassikot 20–27 eli Aristokatit, Robin Hood, Nalle Puh, Pelastuspartio Bernard ja Bianca, Topi ja Tessu, Hiidenpata, Mestarietsivä Basil Hiiri ja Oliver ja kumppanit muodostavat pronssikaudeksi kutsutun ajanjakson. Jotkut kutsuvat kautta myös nimellä ”dark age”, mutta minusta tuo termi on niin negatiivisesti värittynyt, etten itse tykkää käyttää sitä. Vaikka pronssikauden elokuvat eivät ole studion historiassa kaikkein menestyneimpiä tai suurimpia taiteellisia saavutuksia, niillä on kuitenkin oma paikkansa ja tärkeä merkityksensä.

Pronssikausi alkoi ilman visiota oikeasta suunnasta

Walt Disney Animation Studiosin edellinen kausi, hopeakausi, päättyi Walt Disneyn kuolemaan. Ilman perustajaansa studio oli tuuliajolla vailla oikeaa suuntaa. Elokuvia tehtiin kuten aikaisemminkin, mutta pienemmällä budjetilla. Disney-animaatioiden tulevaisuus ei edes ollut kovin turvattu, mutta onneksi 1970 ilmestynyt Aristokatit oli kohtuullinen menestys elokuvateattereissa. Se esti studion johtoa sulkemasta animaatio-osastoa kokonaan ja syyn laittaa seuraavat elokuvat tuotantoon.

Pronssikauden neljässä ensimmäisessä elokuvassa Waltin kädenjälki näkyy vielä hieman. Hän ehti antaa hyväksynnän Aristokattien tuotannolle ja Robin Hoodin sekä Pelastuspartio Bernardin ja Biancan varhainen suunnittelu oli alkanut herra Disneyn eläessä.  Nalle Puhin kolmesta lyhytelokuvasta ensimmäinen, Nalle Puh ja hunajapuu taas ehti valmistua vielä hänen elinaikakaan.

Nuo neljä elokuvaa ovat myös visuaaliselta ilmeeltään samankaltaisia. Elokuvien teossa käytettiin karhean, luonnosmaisen ilmeen jättävää Xerox-menetelmää, jossa animaattoreiden piirrokset kopioitiin suoraan animaatiokalvoille. Menetelmää oli käytetty Prinsessa Ruususesta ja erityisesti 101 dalmatialaisesta alkaen ja sen käyttöä jatkettiin Pieneen merenneitoon saakka. Pelastuspartio Bernard ja Biancan jälkeen jälki oli kuitenkin silotellumpaa.

Disneymäiseen tapaan pronssikauden elokuvat perustuvat pääsääntöisesti aiemmin julkaistuihin tarinoihin. Ainoastaan idea Aristokatteihin keksittiin studion sisällä, kun kaksi käsikirjoittajaa alkoi suunnitella kissoista kertovaa tarinaa. Eläimet olivatkin tärkeitä hahmoja pronssikauden elokuvissa. Hiidenpataa lukuun ottamatta kaikissa elokuvissa pääosissa eläinhahmot ja osassa ei nähdä yhtäkään ihmistä.

1970- ja 80-lukujen vaihde oli suurten muutosten aikaa

The Walt Disney Companyn toimitusjohtajana oli ensiksi Waltin veli Roy O. Disney, joka lykkäsi eläkkeelle jäämistä johtaakseen yhtiötä. Syksyllä 1971 jo 78-vuotias Roy O. jäi kuitenkin lopulta eläkkeelle ja hänen seuraajakseen tuli ensiksi Donn Tatum (1971–1976) ja tämän jälkeen Card Walker (1976–1983).

Pronssikauden alkaessa Disneyn animaatiostudiolla Wolfgang Reitherman taas oli hyvin keskeinen henkilö. Waltin kuoleman jälkeen hän ohjasi ja tuotti kaikki studion animaatioelokuvat kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1980. Disneyn yhdeksän vanhan miehen rivit alkoivat muutenkin harventua pronssikauden edetessä. Vielä Aristokatteja tehtäessä heistä kuusi työskenteli animaatioiden parissa, mutta heistä viimeisetkin jäivät eläkkeelle Topin ja Tessun tuotannon aikana.

Studiolle ei oltu käytännössä vuosiin palkattu uutta väkeä, mutta väen vanhenemiseen ehdittiin lopulta havahtua. Erityisesti Eric Larson alkoi kouluttaa animaattoreiden uutta polvea. Monet heistä opiskelivat ensiksi Disneyn tukemassa California Institute of Arts -taidekoulussa ja pääsivät sen jälkeen töihin studiolle. Larsonin opissa olivat muun muassa Brad Bird, Don Bluth, Chris Buck, Ron Clements, Andreas Deja, Mark Henn, Glen Keane, John Lasseter, John Musker ja Joe Ranft. Nuoret kyvyt olivat innokkaita käyttämään taitojaan elokuvien teossa ja tekemään aiempaa perempia animaatioita.

Keväällä 1983 Card Walker jäi eläkkeelle The Walt Disney Companyn toimitusjohtajan roolista ja Waltin vävypoika Ron Miller nousi johtoon. Vaikka Millerillä ei ollut minkäänlaista sopivaa koulutusta tehtävään, Walt oli kaavaillut hänestä seuraajaansa ja mies olikin ollut pitkään keskeisessä asemassa yhtiön johdossa. Varsinainen toimitusjohtajan pesti ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä seuraavana vuonna alkoi tapahtua ja vuotta 1984 voidaan pitää todellisena muutosten vuotena.

Yhtiön osakekurssi oli ollut pitkään laskussa ja Millerin johdon alla yritysvaltaajat kiinnostuivat Disneystä. Yhtiö uhattiin ostaa, pilkkoa pienemmiksi yhtiöiksi ja myydä edelleen. Johto päätti ostaa yritysvaltaajien hankkimat osakkeet takaisin ylihinnalla. Samoihin aikoihin pitkään studion toiminnassa mukana ollut Waltin veljenpoika Roy E. Disney erosi yhtiön hallituksesta vastalauseen yhtiön johdon huonolle päätöksenteolle ja ajatuksille jättäytyä pois elokuvabisneksestä. Hän alkoi vaikuttaa yhtiöön sen ulkopuolelta ja aloitti oman SaveDisney-kampanjansa, jolla pyrki vaihtamaan yhtiön johdon. Kampanja toimi ja hän onnistui vakuuttamaan hallituksen siitä, että Miller tulisi erottaa.

Roylla oli myös omat ehdotuksensa studion uusiksi johtajiksi, miehet nimeltä Michael Eisner ja Frank Wells. Syyskuussa 1984 Eisner nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi ja Wells operatiiviseksi johtajaksi. Eisnerillä oli aiempaan kokemusta elokuvastudion toiminnasta, sillä hän oli työskennellyt aiemmin Paramountilla, mutta Disneystä, sen elokuvista tai yrityskulttuurista hän ei tiennyt juuri mitään aloittaessaan tehtävässä. Keskenään Wells ja Eisner harkitsivat jopa animaatiostudion sulkemista, sillä se ei tuottanut rahaa ja kiinteitä kuluja haluttiin karsia. Roy kuitenkin tuli pelastaneeksi animaatiot. Kun Eisner kysyi mitä mies haluaisi tehdä yhtiössä, kun tälle epämieluisat johtajista oli päästy eroon, Roy vastasi ottavansa hoitoonsa animaatiostudion, sillä tunsi ihmiset ja prosessin parhaiten.

Uudet tuulet puhaltavat animaatiostudiolla

Uusi johto teki paljon uudistuksia yhtiössä ja ne näkyivät selvästi myös animaatiostudiolla. Animaatioihin ei oltu juuri satsattu vuosikausiin ja niiden kohtalo oli ollut moneen kertaan vaakalaudalla. Eisner toi Paramountilta Jeffrey Katzenbergin johtamaan Disneyn elokuvatoimintaa ja Katzenbergillä oli paljon uusia ideoita. Waltin aikaiset perinteet eivät jarruttaneet hänen ajatuksiaan vaan hänellä oli mahdollisuus päästä tekemään muutoksia.

Katzenberg vaikutti elokuviin kommentoimalla niitä suoraan, mikä herätti suurta hämmennystä animaatioiden ohjaajissa, jotka eivät olleet tottuneet tällaiseen toimintatapaan. Jo ensimmäisten viikkojensa aikana hän suututti monet kommenteillaan valmistumassa olevasta Hiidenpadasta. Uusi johto ei aluksi ymmärtänyt lainkaan kuvakäsikirjoituksia tai muita animaatioiden tuotannon tärkeitä osa-alueita, mutta tuotannot päätettiin pitää käynnissä.

Näytellyillä elokuvilla meni animaatioita paremmin ja niiden tekemiselle tarvittiin lisää tiloja. Niinpä animaatiostudio sai väistyä ja muuttaa pois Waltin rakennuttamista tiloista. 200 animaatiostudion työntekijän muutettava Glendaleen, reilun kolmen kilometrin päähän aiemmasta. Muutto sai työntekijät hyvin hämmentyneiksi, mutta loppujen lopuksi se teki hyvää luovalle ilmapiirille. Avokonttorissa elokuvien tekijät saattoivat keskustella keskenään vapaammin ja uudet ideatkin nousivat esille helpommin.

Vuonna 1985 Disneyn animaatiostudio sai oman johtajansa, kun Peter Schneider nimitettiin varatoimitusjohtajaksi. Schneider tutustui tarkkaan animaatioiden tuotannon jokaiseen vaiheeseen ja oli päättäväinen siitä, että muuttaisi studion ilmapiirin aiempaa paremmaksi. Häntä aluksi ei otettu hyvin vastaan, vaan mies päätyi useiden pilakuvien aiheeksi. Pilailu kulminoitui Mestarietsivä Basil Hiiren nimenvaihdokseen ja Schneiderin nimissä lähetettyyn valemuistioon, jossa kaikki Disney-animaatiot oli nimetty uudelleen. Muistio sai uuden johtajan raivon partaalle, mutta sen jälkeen yhteisymmärrys hänen ja studion työntekijöiden välillä alkoi lopulta löytyä.

Disneyn aikaisempi johtaja Card Walker oli estänyt tietokoneanimaation kehittämisen ja käytön elokuvissa, sillä ei nähnyt animaatioilla tulevaisuutta. Uuden johdon myötä tietokoneanimaatio sai uuden mahdollisuuden ja teknologiaa alettiin lopulta tosissaan kehittää ja käyttää.

Hiidenpataa lukuun ottamassa kaikissa pronssikauden elokuvissa oli kuultu kolmesta kymmeneen laulua. Pronssikauden lopulla Disney-klassikoiden musiikki alkoi kuitenkin muuttua. Aiemmin laulujen tekijät olivat olleet pääasiassa studion omia sanoittajia ja säveltäjiä, mutta Oliverissa ja kumppaneissa musikin tekivät pinnalla olevat tähdet. Elokuva oli myös ensimmäinen askel kohti broadwaymaisia animaatiomusikaaleja.

Pronssikausi päättyi hyvin erilaisissa merkeissä kuin se oli alkanut. 1980-luvun lopulla oli jo ihan selvää, että animaatioelokuviin satsataan enemmän kuin vuosikymmeniin. Roy E. Disney julisti, että Oliverista ja kumppaneista lähtien studio julkaisisi joka vuosi uuden animaatioelokuvan. Jeffrey Katzenberg taas vietti runsaasti aikaa tutustuen studion arkistoihin, alkoi ottaa animaatiot tosissaan ja nähdä ne yhtiön erikoislaatuisena vahvuutena. Vaikka studio ei ollut onnistunut tekemään suurta menestysanimaatiota sitten Waltin aikojen, se ei tarkoittanut, ettei siihen vielä joskus pystyttäisi.

Lähteet:
Stewart, James: DisneyWar (2005)
Waking Sleeping Beauty -dokumentti (2009)


Tämä tuntuu ainakin minusta pikkaisen järkyttävältä, mutta Disney-tiistaiden urakka alkaa olla puolivälissä, kun otetaan huomioon tähän mennessä ilmestyneet klassikot. Olen tosi innoissani siitä, että seuraavaksi on taas luvassa todella mielenkiintoisten elokuvien kausi, Disney-renessanssi. Ennen seuraaviin elokuviin siirtymistä pidän kuitenkin vähän taukoa, sillä taustatutkimuksen tekeminen ja tekstien kirjoittaminen vie paljon aikaa.

Osaisitko valita suosikin pronssikauden animaatioista? Entä asteikolla yhdestä kymmeneen, miten innoissasi odotat Disney-renessanssia?

| Kategoriassa Elokuvat | Avainsanat:

10 kommenttia artikkelissa “Disneyn pronssikausi

  1. Pronssikauden suosikkini ovat Topi ja Tessu sekä Oliver ja kumppanit. En osaa valita, että kumpi on parempi. Molemmista pidän hyvin paljon. :)

    Asteikolla yhdestä kymmeneen sanoisin, että 10 vastaa innostustani. En malta odottaa, että pääsen lukemaan Disney-tiistaissa renessanssikauden elokuvista! :) Disney-renessanssi sisältää kyllä älyttömän upeita elokuvia. Leijonakuningas esim on kaikkien aikojen suosikkini.

    1. En tiedä osaisinko itsekään valita kahden pronssikauden elokuvan väliltä, omiin suosikkeihin lukeutuvat erityisesti lapsuuden lempparit Nalle Puh ja Aristokatit. :)

      Kiva, että ruudun toiseltakin puolelta löytyy innostunutta porukkaa! :) Olisipa minulla vain vähän enemmän vapaa-aikaa, niin voisin jo aloitella taustatutkimuksen ja juttujen valmistelun. :)

  2. Kysymyksenasettelu ja kysymyksen aihe itsessään suorastaan kerjäävät vastausta
    ”asteikolla yhdestä kymmeneen, sä ooooot… Yksitoista!”

  3. Löysin sun blogin vasta äskettäin ja oon ihan koukussa. :D Kirjotat hyvin näitä Disney-tiistai postauksia. Oon oppinu niiden kautta paljon uutta. Renessanssi ajan Disneyt on mun suosikkeja, koska oon ysärilapsi (okei oon syntynyt 1999, mutta silti hehe). Niitä on tultu tuijoteltua paljon pienenä Vhs:iltä.

    Noista pronssikauden leffoista parhaimmat on ehodottomasti Oliver ja kumppanit & Topi ja Tessu. Näin vasta äskettäin ekaa kertaa ikinä Hiidenpadan ja Basil hiiren. :D

    http://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/201701082200050574_tw.shtml

    Mitä mieltä oot tästä?

    1. Voi, tosi kiva kuulla, että olet tykännyt jutuistani Niina! :) Ysärilapsena olemisen parhaisiin puoliin kuuluu varmasti se, että oli mahdollisuus tapittaa Disney-animaatioita videolta eikä vaikka vaan elokuvateatterissa, niin kuin aiempina vuosikymmeninä. :)

      Luin tuon jutun juuri vähän aikaa sitten ja en voinut muuta, kuin pyöritellä sille silmiäni. Chris Buck on vitsaillut tuolla Frozenin ja Tarzanin yhteydellä aikaisemminkin, mutta hänen vitsailunsa ei ole selvästikään välittynyt Iltalehden (tai SkyNewsin, jota jutussa lainattiin) toimittajan tajuntaan asti.. Aikamoinen uutisankka siis. :)

  4. Kaikki Disney-blogit, oma mukaan lukien, jäi tänä syksynä huomiotani vaille, joten täytyy jossain vaiheessa ottaa viimeisimmätkin Disney-tiistait luku-urakaksi! Nämä pronssikauden elokuvat ovat kyllä tuttuja, mutta en ole koskaan sen kummemmin perehtynyt niiden taustoihin ym, joten opin varmasti jälleen jotain uutta! :)

    1. Välillä sitä vaan tulee kausia ettei aika tai energia riitä kaikkiin harrastuksiin. Mutta ainakin saat nyt varmasti viettää monta kivaa hetkeä eri Disney-blogien juttuja lukiessa. :) En tiennyt itsekään juuri mitään pronssikauden elokuvien tuotannosta, ennen kuin aloitin näiden juttujen kirjoittelun, joten paljon uutta ja jopa yllätyksellistä niistä sitten selvisi. :)

  5. Ehdoton ykkönen pronssikaudelta tietysti Aristokatit :)

    Ja odottelen seuraavaa kautta kuin kuuta nousevaa! Eli jos täytyy pysyä asteikolla, niin kyllä se on ihan täysi kymppi!

    1. Aristokatit on kyllä ihana! Harmittaa ihan, että missasin kuun alussa myyntiin tulleet Aristokatit Tsum Tsumit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *