Disney-tiistai: Pocahontas

Postaussarja Disney-tiistait palaa viimein tauolta! Jos et ole vielä aiemmin tutustunut sarjan juttuihin, niin lyhyesti sanottuna käyn Disney-tiistaissa läpi kunkin Disney-klassikon tekoa ja kulissien takaista triviaa. Aiemmissa osissa olen ehtinyt käsitellä ensimmäiset 32 klassikkoa ja tänään on vuorossa vuonna 1995 ilmestynyt animaatio Pocahontas. Löydät linkit kaikkiin aiempiin juttuihin sarjan aloituspostauksesta.

Pocahontas
Ohjaaja: Mike Gabriel & Eric Goldberg
Äänirooleissa: Irene Bedard, Judy Kuhn, Mel Gibson, David Ogden Stiers, Russell Means, Christian Bale
Suomidubissa: Arja Koriseva, Santeri Kinnunen, Veikko Honkanen, Tapani Perttu, Jarkko Tamminen
Kesto: 1 h 21 min
Ensi-ilta Yhdysvalloissa: 23.6.1995, Suomessa: 1.12.1995
Lipputulot maailmanlaajuisesti: 346,079,773 USD

Melko pian Bernard ja Bianca Australiassa -animaation valmistumisen jälkeen elokuvan toinen ohjaaja Mike Gabriel alkoi miettiä, minkä projektin pariin hän voisi uppoutua seuraavaksi. Hän kävi läpi eri ideoita ja vuoden 1990 kiitospäivän viikonloppuna hän huomasi erään sukulaisensa kirjahyllyssä kirjan Pocahontasista. Mies innostui kovasti intiaanitytön legendasta ja ajatteli sen sopivan erinomaisesti elokuvan aiheeksi. Samoihin aikoihin animaatiostudion johtaja Peter Schneider oli tiimeineen suunnitellut animoitua versiota Romeosta ja Juliasta. Kahdessa elokuvaideassa oli samoja teemoja, joten lopulta Romeo ja Julia -suunnitelmat hylättiin ja Gabriel sai Disneyn johdolta luvan alkaa työstää elokuvaa Pocahontasista.

Mike Gabriel alkoi suunnitella elokuvaa yhdessä Joe Grantin kanssa. Grant oli työskennellyt Disneyllä 30- ja 40-luvuilla esimerkiksi Fantasian ja Dumbon parissa ja palannut sitten studiolle vielä kahdeksankymppisenä kehittelemään uusia elokuvia. Yhdessä he kirjoittivat elokuvan ensimmäisen käsikirjoituksen, ideoivat vitsejä ja piirsivät ensimmäisiä luonnoksia. Hieman myöhemmin, vuonna 1992, elokuvan toiseksi ohjaajaksi pyydettiin Eric Goldbergia, joka otti pestin vastaan. Goldberg oli aiemmin johtanut omaa animaatiostudiotaan Lontoossa ja tullut sittemmin Disneylle Aladdinin Hengen animaattoriksi. Ohjaajat päättivät jakaa elokuvan osa-alueet omien vahvuuksiensa mukaan, joten Goldberg vastasi animaatiosta ja sen viimeistelystä ja Gabriel taas taustoista ja väreistä. Kaikkein keskeisimmät ja tärkeimmät päätökset he kuitenkin tekivät yhdessä.

Pocahontas on ensimmäinen Disney-klassikko, joka ei perustu satuun, vaan historiallisiin tapahtumiin. Elokuva pohjautuu löyhästi oikean intiaanityttö Pocahontasin ja englantilaisen kapteeni John Smithin elämään. Studiolla päätettiin kuitenkin ottaa taiteellisia vapauksia tarinan suhteen ja ammentaa ideoita myös legendoista ja kansanperinteestä, sillä Pocahontasin elämän kaikista tapahtumista ei ole historiallista varmuutta. Pocahontasin ja John Smithin suhteesta ei esimerkiksi ole luotettavia todisteita, vaan heidän välisensä rakkaustarina keksittiin tuomaan elokuvaan lisää tunnelatausta.

Pocahontas Kaarnamuori
Disney-triviaa: Chris Buck animoi Kaarnamuorin kasvot käsin piirtäen kun taas puun runko tehtiin CGI-animaationa. Jotta eri tekniikoin tehdyt osiot saataisiin toimimaan uskottavan näköisesti yhdessä, kehitettiin jopa oma ohjelma, jolla kaarna saatiin asettumaan aidon näköisesti puun pintaan.

Oikea Pocahontas oli noin 12-vuotias, kun John Smith ja muut englantilaiset saapuivat Jamestowniin. Elokuvan Pocahontasista haluttiin kuitenkin aikuisempi hahmo, jotta hänen ja John Smithin suhdetta pidettäisiin hyväksyttävämpänä. Samalla hahmosta saatiin erilainen verrattuna aiempiin teini-ikäisiin Disney-prinsessoihin. Elokuvan pahikseksi valittiin John Ratcliffe, joka perustuu löyhästi useampaan oikeaan englantilaiseen kapteeniin. Tuotannon varhaisessa vaiheessa eläinhahmot puhuivat ja mukana oli myös Redfeather-niminen kalkkuna. Mutta kun Redfeatherin ääninäyttelijäksi kaavailtu John Candy kuoli ja eläinhahmojen haluttiin sittenkin olevan mykkiä, kalkkunahahmosta luovuttiin kokonaan.

Pocahontasin puheääneksi valittiin intiaaninäyttelijätär Irene Bedard, kun taas hahmon lauluäänenä toimii useita musikaalirooleja tehnyt Judy Kuhn. Tarinan miespääosaa, John Smithiä esittää Mel Gibson ja tämän ystävää Thomasia Christian Bale. Könnin roolista tuttu amerikkalaisnäyttelijä David Ogden Stiersilla on sen sijaan tuplarooli elokuvassa, sillä hän on sekä kuvernööri Ratcliffen että tämän palvelijan Wigginsin ääni. Päällikkö Powhatanin rooliin valittiin intiaaniaktivisti Russell Mean ja Linda Hunt lainasi äänensä Kaarnamuorille.

Mike Gabrielin visioissa Pocahontas oli suuri musikaali ja hän toivoi saavansa Alan Menkenin ja Howard Ashmanin mukaan projektiin. Valitettavasti Ashman ehti kuolla vuonna 1991, mutta Menken lähti mielellään mukaan projektiin. Hänen työtoverikseen ehdotettiin musikaalisanoittaja–säveltäjä Stephen Schwartzia. Kaksikko oli mukana elokuvan teossa jo alusta lähtien ja yhdessä he tekijät seitsemän uutta laulua. Menken haki lauluihin inspiraatiota oikeista intiaanilauluista sekä otti englantilaisten lauluihin vaikutteita barokkimusiikista. Pocahontasille ja John Smithille kirjoitettiin myös balladi If I Never Knew You, mutta se leikattiin lopulta pois elokuvasta, sillä testiyleisöt tuntuivat pitkästyvän sen aikana. Balladin musiikki kuullaan kuitenkin elokuvassa instrumentaaliversiona sekä lopputekstien aikana Jon Secadan ja Shanicen laulamana.

Disney-triviaa: Tuulen värit (Colors of the Wind) oli ensimmäinen laulu, jonka Menken ja Schwartz tekivät yhdessä. Molempien mielestä he onnistuivat sen teossa erinomaisesti ja laulu auttoi myös muita elokuvan tekijöitä määrittämään tarinan suuntaa ja tunnelmaa.

Walt Disney oli suunnitellut jo 1940-luvun lopulla tekevänsä elokuvan Hiawathasta. Itse elokuvaa ei koskaan tehty, mutta sitä varten ehdittiin tehdä kymmenittäin luonnoksia. Kun Pocahontasia tehtiin viitisenkymmentä vuotta myöhemmin, ohjaajat Mike Gabriel ja Eric Goldberg tutustuivat Animation Research Librarysta löytyviin vanhoihin luonnoksiin ja hyödynsivät niitä elokuvan hahmojen, tapahtumapaikkojen ja värimaailman suunnittelussa. Tietysti myös päälavastaja Michael Giaimolla oli keskeinen osa elokuvan tyylittelyssä ja hänen käsialaansa on esimerkiksi sinisen ja pinkin sävyjä painottava värimaailma.

Pocahontasin animointi osoittautui suureksi haasteeksi Glen Keanelle, sillä hahmo liikkui vähäeleisesti ja pienilläkin yksityiskohdilla oli merkitystä, kun hahmo haluttiin saada näyttämään vilpittömältä. Samantyyppisen haasteen edessä oli myös Ruben Aquino, joka oli Powhatanin pääanimaattori. Hän kuitenkin löysi inspiraation hahmon hillittyyn, mutta samalla ilmeikkääseen olemukseen ääninäyttelijä Russell Meansin liikkeistä. Duncan Marjoribanksin Ratcliffe taas oli paljon suurieleisempi ja hahmo saatiin näyttämään pöyhkeältä piirtämällä painopiste ylös rintakehään. John Smithin pääanimaattori John Pomeroy työskenteli läheisesti Keanen kanssa ja tutustui useisiin historiallisiin lähteisiin animoidessaan hahmoaan. Useiden yritysten myötä hän muokkasi Smithistä elokuvassa nähtävän kokeneen seikkailijan.

Elokuvan tekijät pyysivät neuvoja historioitsijoilta sekä alkuperäiskansojen edustajilta varmistaakseen sen, että he kuvasivat intiaaneja oikein ja saadakseen elokuvan maailman todentuntuiseksi. Saamiensa neuvojen mukaisesti elokuvassakin intiaanit esimerkiksi puhuttelevat toisiaan ennemmin arvonimillä kuin oikeilla nimillä.

Disney-triviaa: Yksi elokuvan tekijöiden varhaisista ideoista oli esittää Pocahontasin äiti tähtenä, joka johdattaa nuoren naisen John Smithin luo. Idea muistutti kuitenkin liiaksi Leijonakuningasta, joten äiti esiintyykin elokuvassa tuulen muodossa.

Pocahontasin ensi-ilta koitti 23. kesäkuuta 1995, samana vuonna, kun oikean Pocahontasin syntymästä tuli arvioiden mukaan kuluneeksi 400 vuotta. Elokuva sai kriitikoilta niin positiivisia kuin kriittisempiäkin kommentteja. Elokuvaa kiiteltiin esimerkiksi siitä viestistä, jonka se antaa nuorille katsojille. Samalla tekijät saivat kuitenkin kritiikkiä siitä, miten historiallisesti epätarkka elokuva on. Vaikka Pocahontas ei saanut yhtä hyviä lipputuloja kuin edellisvuosien klassikot, se sai kaksi Oscar-palkintoa, ensimmäisen parhaasta laulusta (Colors of the Wind) ja toisen parhaasta musiikista. Elokuvalle tehtiin myös vuonna 1998 jatko-osan nimeltä Pocahontas 2 – Matka uuteen maailmaan.

Pocahontas saapui suomalaisiin elokuvateattereihin 1.12.1995. Katsojia kertyi 297 tuhatta, joten elokuva oli vuoden 3. katsotuin. Suomenkielisen dubbauksen ohjasi Pekka Lehtosaari. Aku Ankkaa lehden silloinen päätoimittaja, Markku Kivekäs ehdotti Arja Korisevaa Pocahontasiksi ja suosittu laulajatar saikin roolin itselleen. Dubbauksen muita ääniä olivat Santeri Kinnunen John Smithinä, Veikko Honkanen kuvernööri Ratcliffena, Tapani Perttu Powhatanina sekä Rauha Rentola Kaarnamuorina.

Pocahontas on minusta hirveän hienon näköinen elokuva ja laulutkin ovat tietysti priimalaatua. Pocahontas on mielenkiintoinen hahmo ja rohkeasti erilainen kuin aiemmat Disney-prinsessat. Pidän myös elokuvan katkeransuloisesta lopusta, ensinnäkin siksi, että se on niin erilainen verrattuna muihin klassikoihin ja toiseksi siksi, etten oikein välitä John Smithistä. Suomalaisesta dubbauksestakin tykkään todella paljon, mutta toisinaan tekee mieli katsoa animaatio alkuperäiskielellä, sillä siten varsinkin lauluosuudet kuulostavat minusta jollain tapaa dramaattisemmilta.

Onko sinulla suosikkilaulua Pocahontasissa?

Lähteet:
Pocahontas blu-rayn lisämateriaalit
Siegel, Robert: The Making of Walt Disney’s Pocahontas

| Kategoriassa Elokuvat | Avainsanat:,

16 kommenttia artikkelissa “Disney-tiistai: Pocahontas

  1. Haha, minäkään en kummemmin pidä John Smithistä!

    Minusta laulut kuulostavat suomidubilla paremmilta, johtuu varmaan nostalgiasyistä, mutta myös siitä, että minusta Arja Korisevan ääni tuo lisää voimaa Pocahontasille. Judy Kuhn kuulostaa liian teiniltä minusta. :D

    Ihanaa lukea Disney-tiistaita taas!

    1. Jee! Kivaa, että joku muukin on kanssani samaa mieltä John Smithistä. Minusta hän on jotenkin vain niin pökkelö hahmo enkä ole hahmodesigninkaan fani.

      Arja Koriseva on kyllä ihana Pocahontasina. En yhtään tajua sitä, kuinka jotkut ulkomaiset Disney-fanit tuntuvat pitävän hänen ääntään liian vanhan kuuloisena. No, ehkä hänen äänensä on aika erilainen Judy Kuhniin verrattuna.

  2. Oi Pocahontas on yksi kaikkien aikojen lemppareitani! En ole koskaan lapsena erityisemmin välittänyt prinsessa-tarinoista, mutta Pocahontas iski kovaa :) Minusta elokuvassa tuodaan esiin hyviä arvoja ja teemoja. Katsoin elokuvan äskettäin opiskelujeni lomassa ja Tuulen värit-kappaleen sanoma oli erityisen osuva esimerkiksi Suomessakin vallinneeseen pakolais-ja maahanmuuttaja keskusteluun (laulussa lauletaan kaikkien elävien olentojen yhdenvertaisuudesta ja arvokkuudesta) sekä ympäristön ja luonnon kunnioittamisesta. Tämä ehkä kertoo, että tietyt aiheet ovat vuodesta toiseen ajankohtaisia ja arvokkaita. Elokuvan kaunis visuaalinen ilme, hahmot ja musiikit..kaikki toimii! Itse myös pidän lopusta, sillä jotenkin minusta se on todella kaunis. En itsekään välitä Smithistä (haha), mutta minusta kohtaus käsittelee kauniisti eroa toisesta ihmisestä. Eroamisteemoja (vanhempien menetyksen lisäksi) ei heti tule mieleen itselleni Disney elokuvista, joten siksi pidän tätä poikkeuksena. Jotenkin kohtauksesta huokuu toisen ihmisen kunnioitus ja arvostus sitä kohtaan, että sai tavata kyseisen henkilön. Muistaakseni elokuvassa Smith sanoo Pocahontakselle jotain sen tyylistä kuin ”Kuolen mieluummin huomenna, kuin elän sata vuotta tuntematta sinua” ja minusta se on jotenkin tosi liikkistä, koska en usko Smithin tarkoittavan vain rakkautta, vaan myöskin asioita, joita Pocahontas hänelle opetti elämästä :D Lempparibiisit on; virta minne veneen vie ja tuulen vörit kappale. Kun olen oikein masis tuulella kuuntelen tekstitysten aikana soivaa loppuduettoa :D Ainoaa kehitettävää olisi tosiaan Smithin hahmossa, miksi hänellä on ne hiukset??? Hän ei näytä yhtään britiltä vaan enemmänkin ruotsalaiselta blondilta haha :D

    1. Kyllähän Pocahontasin kaltaisissa sankarittarissa on enemmän poweria kuin vaikka aikaisempien vuosikymmenten prinsessoissa. Totta, Tuulen värit ei ole yhtään menettänyt ajankohtaisuuttaan, vaan toimii tosi hyvin edelleen. Elokuvan loppu on kyllä tosi kaunis. Se tuntuu niin erilaiselta monien muiden animaatioiden onnellisten loppujen joukossa.

      Haha, olet ihan oikeassa John Smithin hiusten suhteen! :D En ollutkaan tullut aiemmin ajatelleeksi, että John Smithin repliikki voisi tarkoittaa muutakin kuin rakkautta. Kiva huomio. :)

  3. Pocahontas on aina kuulunut suosikkeihini, koska se on niin ihanan erilainen! John Smithistä en minäkään ole koskaan liiemmin välittänyt ja pienenä toivoinkin usein Thomasin päätyvän yhteen Pocahontasin kanssa. :D Suosikkilauluni on If i never knew you, vaikka se ei koskaan alkuperäiseen julkaisuun kuulukaan. Harmittelen vähän, että sitä ei ole suomenkielisiin juhlajulkaisuihin saatu mukaan.

    Ps. En tiennyt, että tuuli kuvastaa elokuvassa Pocahontasin äitiä! :)

    1. En ollut itse jostain syystä koskaan ajatellut, että Pocahontas ja Thomas voisivat olla pari. Aika mielenkiintoinen ajatus. :) No onpa tylsää, jos tuota laulua ei ole suomenkielisissä julkaisuissa nähty. Ymmärsin, että se olisi kuitenkin ollut mukana jossain Yhdysvaltojen julkaisussa.

      Tuuliasia tuli minullekin ihan uutena juttuna. :)

  4. Pocahontas on myös mun ykkössuosikkien joukossa! <3 En ollut tiennyt tuota kalkkunajuttua ja nyt jälkikäteen ajateltuna se olis voinut hyvin sopiakin elokuvaan (tyylillisesti puhumattomana olisi varmaan ollut parasta, vaikka yleensä tykkäänkin puhuvista eläinsivuhahmoista).

    1. Minustakin tarinaan voisi aika hyvin kuvitella mukaan jonkinlaisen kalkkunahahmon. Pidän siitä, että Pocahontasissa eläinhahmot eivät puhu, sillä se vaan sopii elokuvaan niin hyvin. :) Sen sijaan Pieni merenneito -elokuvaa ei voisi kuvitellakaan mykillä eläinhahmoilla.

  5. Pocahontas on aina ollut lempparini Disney-prinsessoista ja myös elokuvaa olen rakastanut lapsesta asti. Ihanaa, että nyt oli sen vuoro päästä Disney-tiistaihin!

    1. Pocahontas on selvästi monille tärkeä elokuva. :) Harmi, ettei Pocahontasta nähdä kovin usein esimerkiksi Disneyn prinsessatuotteissa.

  6. Pocahontas on kuulunut aina ykköspaikalle Disney -klassikoiden joukossa. Pienenä katsoin sitä vaikka kuinka useasti ja pari vuotta sitten näin sen ensimmäisen kerran kahdeksaan vuoteen. Muistan vieläkin, kuinka voimakkaasti elokuva tuona päivänä nosti tunteet pintaan.
    Rakastun Pocahontas -elokuvaan yhä uudelleen katsoessani sitä. Musiikki, hauskat eläinhahmot, elokuvan kauniit maisemat ja kaunis sekä herkkä tarina…

    Tuulen värit on ehdoton suosikki kappaleeni elokuvassa, ellei peräti koko Disney -klassikoiden lauluista. Toisaalta pidän Pocahontaksen jokaisesta laulusta paljon ja luulen, että osaan jokaisen ulkoakin. Myös taustamusiikki on todella kaunista.
    Minulle suomi dubbi on ainut oikea. Arja Korisevan ääni Pocahontaksena on juuri täydellisen kypsän ja nuoren naisen kuuloinen. Monet sanovat Korisevan äänen olevan liian aikusmainen Pocahontakselle, mutta tästähän voi olla monta mieltä :)

    Ihanaa, että Disney tiistait jatkuvat! Jäin niin surkuttelemaan keväällä Leijonakuningas kirjotelman jälkeen, kun odotin niin innolla tätä postausta Pocahontaksesta.

    1. Siitä tulee kyllä ihana paras fiilis, kun näkee jonkun lapsuudesta rakkaan elokuvan pitkästä aikaa. Yhtäkkiä tulee vaan mieleen muistoja ja kaikkia elokuvan repliikkejä! :)

      Tuulen värit on tosi ihana! Tuntuu, että siitä pitävät myös monet sellaiset ihmiset, jotka eivät muuten ole Disney-faneja. :) Ja Arja Korisevan versio laulusta on minunkin suosikkini. :) Minusta hänen äänensä sopii hahmolle hyvin, sillä Pocahontas ei ole mikään teinityttönen.

      Voih. Harmi, että jouduit odottamaan Pocahontaksen vuoroa näin pitkään. Yritän jatkossa pitää paljon lyhyemmät tauot Disney-tiistaiden välillä. :)

  7. Enpä ollut minäkään tajunnut tuota äiti = tuuli -yhteyttä, jännä! Tosin, en ole myöskään katsonut leffaa kertaakaan aikuisena, enkä muuten myöskään alkuperäiskielellä. Mahtaisikohan kotikotoa löytyvä VHS vielä pelittää…

    Kaikki leffan laulut ovat mielestäni sekä hyviä biisejä että erinomaisesti suomennettuja, mutta erityisesti pidän Ratcliffen ”Mine, mine, mine” -kappaleesta sen verbaaliakrobatian takia. ”Ja naiset jo nuo, ne pyytävät, ANNA!” 😂 Samoin Ratcliffen apurin todella epämääräinen ”haminaminami” -taustalaulu samassa biisissä jaksaa naurattaa vielä aikuisenakin.

    Pocahontakseen liittyy perheessäni myös tarinasta sinänsä erillinen videomuisto: äitini raahasi meille 90-luvulla Tallinnan Mustamäen torilta piraattivideoita (hyi äiskää!), ja vaikka kasetit useimmiten olivat vähintään katsottavan laatuisia, Pocahontas oli poikkeus. Itkuhan siinä tuli, kun erittäin huonoa suomea sonklaava miesääni puhui pienellä viiveellä englanninkielisen nauhan päälle kaikki roolit! Laulut olivat kuitenkin, yllättäen, jostain Korisevan äänitteestä, eli aina ennen laulujen alkamista ääniraita rohisi nauhan vaihtumisen merkiksi. Oh, those days!

    1. Kannattaa ehdottomasti katsoa Pocahontas joku päivä uudestaan ja vaikka englanniksikin. :)

      Haha, Mine mine on kyllä tosi hauska laulu. Tykkään itsekin Wigginsin hupsuista hoilotteluista. :D

      Eikä! Tuon piraattiversion katsominen kuulostaa melkoiselta elokuvaelämykseltä! :”’D Järkytyin kun jokunen vuosi sitten huomasin, että yksi Disney-videoistamme on kopio. Lapsena ei yhtään kyseenalaistanyt sitä, miksi kansipapereiden kääntöpuolelle oli printattu ihan toisen elokuvan kannet. Vasta aikuisena tajusi, että tässä on jotain pielessä. :D

  8. Rakastin tätä elokuvaa pienenä ja se on edelleen suosikki Disney-klassikkojani. En koskaan pienenä tuntenut vetoa tyypillisiin Disney-prinsessoihin, eikä mikään heidän elokuvista olekaan noussut koskaan lempparikseni. Pocahontas kuitenkin iski kuin salama, kun sen ensimmäistä kertaa näin. Katsoin elokuvan monen vuoden jälkeen, eikä aika ole haalistanut elokuvaa lainkaan, vaan se on yhtä vakuuttava kuin lähes parikymmentä vuotta sitten.

    Pocahontas vetosi aina minuun, sillä tämä ei ollut tyypillinen hienohelmainen linnan kasvatti, vaan luonnon tytär ja vapaa sielu. Samaistun Pocahontasin hahmoon nykyäänkin ja jotkin nykyisistä arvoistani juontavat elokuvaan ja Pocahontasiin.

    Elokuvahan on upea kaikin puolin aina animaatiosta musiikkiin. Rakastan kaikkia elokuvan lauluja, mutta kaipa ne lempparit on Tuulen väri, Villejä ja Virta minne veneen vie. Olen myös itsekin ihmetellyt, että miten jotkut pitävät Arja Korisevan ääntä liian vanhana Pocahontakselle. Korisevan ääni tuo hahmolle voimaa, itsevarmuutta eikä hahmo mielestäni saakkaan kuulostaa liian tyttömäiseltä. Tosin tämä voi johtua nostalgiasta ja siitä etten ole koskaan pitänyt Judy Kunin äänestä.

    Vielä sananen Smithistä. Pidin hahmosta aivan järjettömästi pienenä ja voi sitä järkytystä, kun Pocahontas lemppaa Smithin kakkososassa xD. Nykyään Smith taas on ihan ookoo, mutta vähän tönkkö hahmo, vaikka pidänkin hahmon luonteesta.

    1. Minulle tuli lapsena aika samanlainen fiilis Mulania katsoessa – olin heti myyty. On ihan parasta, että Disneyllä on elokuvissaan niin monenlaisia hahmoja, joista voi ottaa mallia tai joita ihailla. Lapsena elokuvista kaipaa erilaisia esikuvia. Ja tietysti myös vanhempana. :)

      Nostalgia on varmasti yksi tärkeä tekijä siinä, mistä ääninäyttelijästä tai dubbaajasta pitää. Hankalahan se voi olla arvostella muita dubbaajia, jos yhteen liittyy voimakkaita mukavia muistoja. :)

      Haha, jatko-osat ovat toisinaan erinomaisia järkytysten aiheuttajia. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *