Sä aina sielussa mun oot

Kävin eilen katsomassa maaliskuun lopulla ensi-iltansa saaneen Helsingin kaupunginteatterin Tarzan-musikaalin. Olinkin jo pitkään ehtinyt odottaa sen näkemistä, sillä Disneyn Tarzan on minulle tuttu lapsuudesta ja se kuuluu suosikkiklassikkoihini. Pidän myös muuten Phil Collinsin musiikista. Matkalla HKT:n suurelle näyttämölle virittäydyimme tunnelmaan kuuntelemalla Tarzan-elokuvan soundtrackia. Tätä tekstiä kirjoitellessani taas taustalla soi Tarzanin Broadway cast recorging.

Esityksen vuorottelurooleissa olivat:
Tarzan – Saska Pulkkinen
Jane & Tarzanin äiti – Raili Raitala
Tarzanin isä – Petrus Kähkönen
Nuori Tarzan – Wiljami Miettunen
Terk – Matti Leino
Kerchak – Mikko Vihma
Kala – Sanna Majuri
Porter – Matti Olavi Ranin
Clayton – Kari Mattila
Snipes – Unto Nuora

Istumapaikkamme olivat permannolla, kolmannen rivin keskellä. Paikat olivat minusta tosi hyvät, oli mahtavaa nähdä näyttelijät niin läheltä ja eräässä kohtauksessa tulen lämpö tuntui melkeimpä kasvoilla asti. Musikaali alkoi Tarzanin vanhempien haaksirikolla sekä elokuvasta tutulla Kaksi maailmaa -laululla (Two worlds). Dramaattinen alku pelästytti lähistöllä istuneen pikkulapsen, itselläni se taas sai aikaan kylmiä väreitä. Oli hienoa nähdä musikaalissa pari huhtikuun alun Disney-konsertista tuttua kasvoa eli Petrus Kähkönen ja Raili Raitala. Molemmat ovat viimeistään nyt hurmanneet minut esiintymistaidoillaan!

Musikaali eroaa jonkin verran animaatioklassikosta, mukana ei esimerkiksi ollut elefantteja ja Terk on muutettu miespuoliseksi gorillaksi. Elefanttien säikäyttämisen sijaan Tarzan vihastuttaa Kerchakin keksimällään keihäällä ja sen seurauksena Kala ja Tarzan päättävät muuttaa pois gorillalauman luota. Musikaalia oli myös hiukan muokattu Suomen oloihin, esimerkiksi Tarzan lausuttiin suomalaisittain ”Tartsan”. ”Mitä jäbä duunaa?” -läppä olisi tosin varmaan naurattanut enemmän kuukausi sitten. Musikaalin sanoitukset ovat tuttuun tapaan HKT:n omat, eivät samat kuin suomenkielisessä dubbauksessa. Vaikka olenkin erittäin tottunut suomidubbiin, ei uusi suomennos häirinnyt mitenkään, vaan se oli mielestäni sujuva.

Tarzan-klassikossa ei loppujen lopuksi ole kovin montaa kappaletta ja Phil Collins onkin kirjoittanut musikaaliin monta uutta kappaletta. Elokuvasta tutuissa lauluissa taas oli erilaista energiaa, kun ne kuuli tuttujen hahmojen ja kuoron eikä Phil Collinsin esittäminä. Erityisesti Poika ja mies (Son of man) sai musikaalissa energisen version. Aluksi uudet laulut tuntuivat vähän irrallisilta eivätkä niin muistettavilta, mutta lopulta huomasin pitäväni joistain melko paljon. Mitä enemmän olen niitä kuunnellut jälkikäteen, sitä miellyttäviltä ne kuulostavat. Yksi suosikeistani oli Terkin Tarzanille laulama Opetan (Who better than me). Terkin ja Tarzanin ystävyyden vähän tarkempi käsittely oli mukava lisä musikaaliin ja Matti Leino oli tosi mahtava Terkin roolissa!

Väliajan jälkeinen muistutus matkapuhelinten sulkemisesta toi mieleen Aleksanterin teatterin Aladdin-musikaalin ja siinä nähdyn Hengen veikeän muistutuksen. Vaikka kännykät eivät ihan 1800-luvun teknologiaa olekaan, gorillojen muistutus sopi kuitenkin hyvin seuraavaan kohtaukseen eli leirin hajotukseen. Trashing the camp on mielestäni hyvä osoitus siitä, että hyvä kappale ei välttämättä tarvitse ymmärrettäviä sanoja. Ikävä kyllä musikaalissa lauluun oli lisätty yhden säkeistön verran oikeita sanoja, ilmankin olisi pärjätty.

Ensimmäisessä puoliskossa Jane lauleskeli bongaamistaan kasveista laulussa Tää hetki täyttää toiveet (Waiting for this moment). Aluksi kaikki ne latinankieliset kasvinnimet tuntuivat vain oudolta laulunaiheelta, mutta myöhemmin kävi ilmi, että ne ovat Janen ja hänen isänsä ”juttu”. Janen ja isän laulu En oo nähnyt kaltaistaan (Like no man I’ve ver seen) oli hauskaa kuultavaa, syvensi näiden välistä suhdetta. Herra Porter ei ollut yhtä sympaattinen ja höpsön innokas kuin elokuvassa, vaan jotenkin enemmän sellainen järjen ääni. Aiempien mielikuvieni vuoksi hahmosta oli vähän vaikea saada otetta tai keksi sanoja hänen kuvailuunsa. Oli kyllä kivaa nähdä Matti Olavi Ranin livenä, pidän kovasti hänen dubbausrooleistaan, mutta ne eivät kyllä muistuneet hetkeksikään mieleen musikaalin aikana. Hänen äänensä on muuttunut kovasti niistä ajoista.

Esityksen päätyttyä näytettiin videokuvaa myös näyttämön takana soittavasta orkesterista. Se oli hauska pieni lisä. Encorena esitettiin pieni pätkä Poika ja mies -laulusta. Esiintyjät toivottivat myös hyvää vappua konfettitykin kanssa.

Aiemmin näkemieni kuvien perusteella en oikein pitänyt gorillojen puvuista, mutta olen tottunut niihin. Puvut näyttävät ainakin vähän käytännöllisemmältä kuin perinteiset karvaiset gorillapuvut. Ulkonäkönsä puolesta eläimet eivät ehkä olleet samalla tavalla sympaattisia kuin animaatiossa, mutta gorillaensamblen esiintyminen oli aivan ihanaa. Alussa nähty gorillojen dance off oli myös hauska lisäys! Yksi lemppareistani oli yksi vanhemman näköinen uros, joka kanniskeli välillä pikkugorilloja. Kaikki apinaäänetkin olivat sopivan autenttisen kuuloisia, kuten myös Tarzanin signature-huuto.

Oli outoa nähdä Tarzan punertavahiuksisena, mielikuvaani ruskeat rastat sopivat kyllä paremmin. Ei kenenkään, joka on asunut ikänsä viidakossa, hiukset voi näyttää noin siisteiltä. Omatkin hiukseni ovat joskus aamuisin kauheammassa kuosissa. Saska Pulkkinen oli hyvä Tarzan, vaikkakin jollain tapaa poikamainen , eikä niin mysteerinen apinamies kuin elokuvassa.

Lavastus oli osittain ok-luokkaa, lavasteita käytettiin kyllä monipuolisesti hyväksi. Gorillojen telineet näyttivät minusta tosi houkuttelevilta ja pieni apina sisälläni olisi kovasti halunnut kokeilla niissä kiipeilyä. Pyörivät lavat ja liikkuvat lavasteet muutenkin ovat aina suosikkejani ja ilokseni niitä käytettiin musikaalissa runsaasti.

Musikaaliin on nähty varmasti paljon vaivaa niin Amerikassa kuin Suomen päässäkin, mutta mielessäni heräsi kysymys siitä, mitä se tuo lisää Tarzanin tarinaan. Monet hahmot saavat vähän lisää uusia piirteitä, mutta lisäykset tuntuivat vähän pintapuolisilta. Kerchakin huoli lauman turvallisuudesta ja tulevaisuudesta käy ainakin ilmi ja esimerkiksi Claytonin hahmo sai musikaalissa entistä enemmän keikarimaisia piirteitä. Hän sai myös oman sidekickin nimeltä Snipes. Olisin kaivannut vielä vähän jotain wow-factoria tai syvällisyyttä.

Yhteenveto: Musikaali ei ehkä ollut parhaista parhain, mutta kyllä se oli kaikin puolin sujuva ja viihdyttävä! Tekisi mieli käydä katsomassa se toisenkin kerran, jotta voisin vielä keskittyä paremmin kokonaisuuteen eroavaisuuksien hämmästelyn sijaan. Jos muusikaalit ja/tai Tarzan kiinnostavat, suosittelen käymään katsomassa tämän. Musikaalista on vielä toukokuussa useita näytöksiä ja esityskausi jatkuu vielä syksylläkin.

Lisätietoja musikaalista ja näytösajoista: http://www.hkt.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *