Tulossa elokuvateattereihin 2016

Näin vuoden aluksi onkin taas sopiva aika kurkistaa, mitä mielenkiintoisia elokuvia Disney, Pixar ja Marvel marssittavat tänä vuonna elokuvateattereihin. Listaus on tehty taas Yhdysvaltojen ensi-iltojen pohjalta, joten ei ole vielä täysin varmaa, julkaistaanko nämä kaikki elokuvat Suomessa tämän vuoden aikana vai vasta myöhemmin.

HUOM: Tekstissä on pieniä paljastuksia elokuvien alkuasetelmista, mutta ei sen suurempia spoilereita. 

Muokkaus 3.4. Tekstiin on päivitetty elokuvien Viidakkokirja, Captain America: Civil War ja Liisan seikkailut Peilimaailmassa aikaistuneet ensi-illat sekä lisätty tieto Iso kiltti jätti -elokuvan Suomen ensi-illasta.

Muokkaus 16.7. Lisätty elokuvien Pete ja lohikäärme Elliott, Doctor Strange ja Vaiana (Moana) Suomen ensi-illat.

zootropolis eläinten kaupunki

Zootropolis – Eläinten kaupunki (Zootopia)

Ensi-ilta: USA 4.3., Suomi 4.3. Englanninkielinen traileri

Uusin Disney-klassikko sijoittuu Zootropolikseen, moderniin nisäkkäiden kaupunkiin. Siellä kaupungin poliisivoimien ensimmäinen kaniini, Judy Hopps saa eteensä kiperään pulman, kun hän alkaa selvittää poikkeuksellisen hankalaa tapausta. Päästäkseen eteenpäin tutkinnassa hänen on lyöttäydyttävä yhteen luonnollisen vihollisensa, Nick Wilde -nimisen ketun kanssa. Englanninkielisessä versiossa ääninäyttelijöinä ovat muun muassa Ginnifer Goodwin, Jason Bateman ja Idris Elba.

Lue arvosteluni Zootropolis – Eläinten kaupunki -elokuvasta.

viidakkokirja 2016

Viidakkokirja (The Jungle Book)

Ensi-ilta: USA 15.4., Suomi 13.4. Suomeksi tekstitetty traileri

Rudyard Kiplingin kirjoittamaan Viidakkokirjaan perustuvassa elokuvassa orpo ihmispoika Mowgli kasvaa Intian viidakossa eläinten parissa. Tarina tunnetaan myös hyvin vuonna 1967 ilmestyneestä animaatioklassikosta, mutta tässä uudessa versiossa eläimet ja luonto on tehty lähes pelkästään tietokoneilla. Elokuvan piti alunperin ilmestyä jo viime vuonna, mutta ensi-iltaa siirrettiin, sillä tuotantoon tarvittiinkin lisää aikaa. Elokuvan ohjaa Jon Favreau ja rooleissa nähdään Neel Sethi Mowglina sekä kuullaan muun muassa Bill Murrayta Baloo-karhuna sekä Scarlett Johansonia Kaa-käärmeenä.

Lue arvosteluni Viidakkokirjasta.

captain america civil war

Captain America: Civil War

Ensi-ilta: USA 6.5., Suomi 27.4. Englanninkielinen traileri

Odotettu Captain America: Civil War -elokuva pyöräyttää käyntiin Marvel cinematic universen kolmannen vaiheen. Viime vuonna ilmestyneessä Avengers: Age of Ultron -elokuvassa nähtiin erimielisyyksiä kapteeni Amerikan ja Iron Manin välillä ja tässä uudessa elokuvassa ne vain kasvavat. Kahdella supersankarilla on nimittäin vastakkaiset mielipiteet viranomaisten aikeista rekisteröidä kaikkien ihmisten supervoimat. Ohjaajina hääräävät veljekset Anthony & Joe Russo ja elokuvaa tähdittävät muun muassa Chris Evans, Robert Downey Jr., Scarlett Johansson ja Sebastian Stan.

Liisan seikkailut Peilimaailmassa (Alice Through the Looking Glass)

Ensi-ilta: USA 27.5., Suomi 25.5. Englanninkielinen teasertraileri

Vuonna 2010 Disneylle rahaa tahkonnut näytelty fantasiaelokuva Liisa Ihmemaassa saa jatkoa, kun Lewis Carrollin luomat erikoiskummalliset hahmot palaavat valkokankaille. Tässä jatko-osassa Liisan on matkattava takaisin Ihmemaahan pelastamaan Hullu hatuntekijä tätä uhkaavalta Ajalta. Elokuvan tähtikaartiin kuuluvat aiemmassakin elokuvassa nähdyt Mia Wasikowska, Johnny Depp, Helena Bonham Carter, Anne Hathaway sekä monta muuta. Ohjaajana taas on pari uusinta Muppet-elokuvaa ohjannut James Bobin.

Lue arvosteluni Liisan seikkailut Peilimaailmassa -elokuvasta.

doria etsimässä

Doria etsimässä (Finding Dory)

Ensi-ilta: USA 17.6., Suomi 26.8. Englanninkielinen teasertraileri

Vuonna 2003 ilmestynyt Nemoa etsimässä saa jatkoa ja tällä kertaa rakastettava, mutta varsin lyhytmuistinen Dori lähtee seikkailemaan pitkin valtamerta. Matkallaan Dori selvittelee omaa menneisyyttään ja etsii perhettään. Elokuvan englanninkielisessä versiossa Dorille äänen antaa tietysti Ellen DeGeneres, joka on jatko-osaa kuin kuuta nousevaa jo vuosien ajan. Uusina ääninäyttelijöinä ovat taas muun muassa Diane Keaton, Ed O’Neill ja Ty Burrell. Doria etsimässä -elokuvan ohjaa Andrew Stanton.

Lue arvosteluni Doria etsimässä -animaatiosta.

Iso kiltti jätti (The BFG)

Ensi-ilta: USA 1.7., Suomi 1.7. Englanninkielinen teasertraileri

Disneyn The BFG -elokuvassa (Big Friendly Giant) 10-vuotias Sophie-tyttö pääsen tutustumaan jättiläisten maailmaan kohtaamansa jätin avustuksella. Elokuva perustuu brittikirjailija Roald Dahlin vuonna 1982 kirjoittamaan Iso kiltti jätti -tarinaan. Tätä elokuvaversiota on suunniteltu jo vuosikausia, mutta erinäisten esteiden vuoksi sen julkaisua on siirretty useaan otteeseen. Elokuvan ohjaa Steven Spielberg, joka ei olekaan vielä aiemmin ohjannut yhtään elokuvaa Disneylle. Sophien roolissa nähdään uusi tulokas, Ruby Barnhill, kun taas Isoa kilttiä jättiä näyttelee Mark Rylance.

Pete ja lohikäärme Elliott (Pete’s Dragon)

Ensi-ilta: USA 12.8., Suomi 14.10.

Pete’s Dragon kertoo orvoksi jääneestä Pete-pojasta sekä tämän parhaasta ystävästä, lohikäärmeestä nimeltä Elliot. Elokuva on uusintaversio vuonna 1977 ilmestyneestä Pete ja lohikäärme Elliot -elokuvasta, joka yhdisti oikeita näyttelijöitä ja animaatiota, mutta nyt perinteinen animaatio on korvattu CGI-animaatiolla. Elokuvassa ovat mukana muun muassa Bryce Dallas Howard, Wes Bentley ja Robert Redford. Elokuvan ohjaa David Lowery.

Doctor Strange

Ensi-ilta: USA 4.11., Suomi 26.10.

Marraskuussa Marvel esittelee yleisölle vähemmän tunnetun hahmon, Doctor Strangen. Nimikkoelokuvassaan neurokirurgi Stephen Strange joutuu kauheaan auto-onnettomuuteen, mutta samalla hänelle aukeaa taikuuden ja rinnakkaisulottuvuuksien salainen maailma. Pääroolissa nähdään suursuosioon noussut brittinäyttelijä Benedict Cumberbatch. Mukana ovat myös Rachel McAdams, Tilda Swinton, Mads Mikkelsen sekä monia muita. Elokuvan ohjaa Scott Derrickson.

moana

Vaiana (Moana)

Ensi-ilta: USA 23.11., Suomi 17.2.2017 Suomenkielinen teaser traileri

Vuoden toisessa Disney-klassikossa matkataan Oseaniaan. Tarinassa nuoren Moanan on lähettävä täyttämään esi-isiltään kesken jäänyt tehtävä ja matkattava etsimään tarunomaista saarta yhdessä puolijumala Mauin kanssa. Elokuvaa luotsaa suorastaan legendaarinen ohjaajakaksikko Ron Clements ja John Musker ja ääninä kuullaan ainakin Dwayne Johnsonia ja Alan Tudykia.

Lue arvosteluni Vaiana-elokuvasta.

Rogue One: A Star Wars Story

Ensi-ilta: USA 16.12., Suomi 14.12.

Episodien 7–9 lisäksi Disney aikoo julkaista pari alkuperäissaagasta erillistä elokuvaa, jotka laajentavat Star Wars -universumia vielä entisestään. Niistä ensimmäinen on Rogue One, joka sijoittuu aikaan ennen Uuden toivon tapahtumia. Elokuvassa seurataan kapinallisjoukkoa, joka pyrkii varastamaan Kuolemantähden suunnitelmat. Ohjaajana on Gareth Edwards ja rooleissa nähdään muun muassa Felicity Jones ja Diego Luna.

Mikä tuleva elokuva kiinnostaa sinua eniten?

  • Moana (28%, 26 Votes)
  • Zootropolis (26%, 24 Votes)
  • Liisan seikkailut Peilimaailmassa (11%, 10 Votes)
  • Captain America: Civil War (9%, 8 Votes)
  • Viidakkokirja (8%, 7 Votes)
  • En osaa päättää (6%, 6 Votes)
  • Doria etsimässä (6%, 6 Votes)
  • Doctor Strange (2%, 2 Votes)
  • Rogue One: A Star Wars Story (2%, 2 Votes)
  • The BFG (2%, 2 Votes)
  • Pete's Dragon (0%, 0 Votes)

Total Voters: 93

Loading ... Loading ...

Kuvat: The Walt Disney Company Nordic, movies.disney.com & disneyanimation.com.

9 kommenttia artikkelissa “Tulossa elokuvateattereihin 2016

  1. Tänä vuonna tulee kyllä hurjasti mielenkiintoisia elokuvia :D
    Etenkin Moana ja Doria etsimässä kiinnostavat, mutta olen kyllä aika innoissani kaikista näistä. Pete’s Dragon on ainoa joka vähän epäilyttää, koska alkuperäinen on niin nostalginen enkä oikein tiedä haluanko että tämä remake seurailee vanhaa vai kehittää jotain omaa.

    1. Niinpä, hämmästyin itsekin elokuvien määrää, kun tein tätä listaa! :D
      Täytyy varmaan odottaa ensimmäistä traileria, että nähdään millainen tyyli Pete’s Dragoniin on oikein valittu. Saa nähdä onko kaikki laulut säilytetty tai tehty vaikka uusia.

  2. Todella paljon kivoja elokuvia tulossa, varsinkin uusi Alice leffa ja Moana kiinnostavat todella paljon enkä malta odottaa, että pääsee ne katsomaan :)

    1. Moana vaikuttaa kyllä niin kiinnostavalta! Ensimmäisestä Alice-leffasta en muistaakseni hirveästi pitänyt, mutta täytyy silti koittaa antaa tälle jatko-osalle tilaisuus. :)

  3. UUuuu! En malta odottaa, että pääsen näkemään nämä KAIKKI! :D Zootropolista odotan tällä hetkellä eniten, eikä odotusta ole onneksi kauan. Moana on varmasti kanssa mahtava, tosin vähän epäilen, että sen ilmestyminen Suomessa menee vuoden 2017 puolelle. :/ Star Warsia odotan myös jostain syystä innossani, kuin myös Viidakkokirjaa. The BFG traileri vaikutti kiinnostavalta, joten kyllä sekin pitää nähdä! :) Ja tällä hetkellä odotan Kunnon dinosaurusta, joka tulee ensi viikolla Suomen teatterilevitykseen! Jee!

    1. Ainakin elokuvien puolesta tulossa on aika huippu vuosi!
      Kunnon dinosauruksen ja Zootropoliksen ensi-illat ovat jo melkein nurkan takana, pari päivää/kuukautta vielä! :) Voi hyvin olla, että Moana tulee täällä vasta ensi vuonna, mutta toivoa on vielä jäljellä. En ole itse vielä ihan vakuuttunut Viidakkokirjasta, mutta kai se on katsottava, että pysyy pinnalla asioista. Ja voihan se aina yllättää. Uusin SW:kin vaikuttaa ihan jännältä. :) En tunne Roald Dahlin kirjoja kovin hyvin, mutta The BFG vaikuttaa tosiaan aika mielenkiintoiselta ja ainakin Spielbergillä on rutkasti kokemusta tällaisten koko perheen fantasia-seikkailujen ohjaamisesta.

  4. Onkohan Judyn suomekielinen ääninäyttelijä Iina tai Minka Kuustonen? Kuulosti siltä. Nick oli myös tutun kuuloinen mutten keksi kuka se on D:

    1. Minusta Judyn ääninäyttelijä kuulostaa ihan Iina Kuustoselta. Nickin äänessäkin on jotain tuttua, mutta minäkään ole vielä tunnistanut kuka se voisi olla. Elokuvassa ääninäyttelijät saattavat tosin olla erit kuin trailerissa.

      1. Totta, Mutta pidän Nickin äänestä jo nyt :D Omalla tavallaan hienostunut ja omalla tavallaan no.. Kettumainen (onko se edes sana :D ) Kuitenkin, toivon että ainakaan Nickin ääni ei vaihtuisi :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *