Tulossa elokuvateattereihin 2017

Tuntuu jotenkin tosi hassulta, että tämä on jo neljäs vuosi, kun kirjoitan vuoden alkajaisiksi tulevista elokuvista. Tästähän alkaa tulla perinne, jota ilman ei vuosi käynnisty kunnolla. Vuoden 2017 lista tosin tuntuu melko lyhyeltä, sillä tänä vuonna elokuvia on vain seitsemän. Mutta ne vaikuttavat kyllä kaikki sen verran kiinnostavilta, että täytyy luultavasti käydä katsomassa ne kaikki.

HUOM: Tekstissä on pieniä paljastuksia elokuvien alkuasetelmista, mutta ei sen suurempia spoilereita. 

Beauty and the Beast – Kaunotar ja hirviö

Ensi-ilta: USA 17.3., Suomi 17.3. Suomeksi tekstitetty traileri

Disneyn kevään ensimmäinen suursatsaus on live action -filmatisointi vuonna 1991 ilmestyneestä Kaunotar ja hirviö -animaatiosta. Tämän version on kuitenkin luvattu tuovan vanhaan tarinaan uusia puolia ja luvassa on myös kolme uutta Alan Menkenin ja Tim Ricen kirjoittamaa laulua. Pääosissa nähdään muun muassa Emma Watson Bellenä, Dan Stevens Hirviön roolissa, Luke Evans Gastonina sekä lukuisia muita tähtiä.

Lue arvosteluni Beauty and the Beast -elokuvasta.

Guardians of the Galaxy Vol.  2

Ensi-ilta: USA 26.4., Suomi 3.5. Suomeksi tekstitetty traileri

Peter ”Star-Lord” Quill, Gamora, Rocket, Drax ja ennen kaikkea baby Groot palaavat valkokankaille, kun vuoden vuoden 2014 yllätysmenestyjä Guardians of the Galaxy saa jatko-osan. Erikoinen joukkio tekee jälleen yhteistyötä ja selvittelee Peterin vanhempien mysteeriä. Elokuvan ohjaa ensimmäisenkin osan ohjannut James Gunn ja päärooleihin palaavat Chris Pratt, Zoe Saldana, Dave Bautista ja monet muut.

Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge (Dead Men Tell No Tales)

Ensi-ilta: USA 6.6., Suomi 24.5. Englanninkielinen teasertraileri

Kuuden vuoden tauon jälkeen Karibian merirosvot seilaavat jälleen. Kapteeni Jack Sparrow’n perässä on nyt vanha vihamies Salazar, joka on uhannut haamumiehistönsä kanssa tuhota jok’ikisen merirosvon. Pääroolissa nähdään jälleen Johnny Depp, kun taas Javier Bardem esittää kapteeni Salazaria. Elokuvan ohjaavat Joachim Rønning ja Espen Sandberg.

Autot 3

Autot 3 (Cars 3)

Ensi-ilta: USA 16.6., Suomi 28.7. Suomeksi tekstitetty teasertraileri

Suuren suosion saanut Autot-elokuvasarja saa nyt jo kolmannen osansa, joka vaikuttaa ainakin ensimmäisen trailerin perusteella totuttua synkemmältä. Elokuvassa uudempien ja nopeampien autojen varjon jäänyt Salama McQueen joutuu sivuun rakkaasta lajistaan. McQueen kuitenkin janoaa takaisin kilparadoille ja haluaa todistaa muille, että on edelleen ykköskilpuri. Elokuva on Brian Feen esikoisohjaus ja Owen Wilsonin on vahvistettu palaavan elokuvan pääosan ääninäyttelijäksi.

Lue arvosteluni Autot 3 -elokuvasta.

Spider-Man: Homecoming

Spider-Man: Homecoming

Ensi-ilta: USA 7.7., Suomi 5.7. Suomeksi tekstitetty traileri

Spider-Man-elokuvasarja herätetään henkiin jo kolmatta kertaa 2000-luvulla, mutta tällä kertaa mukana. Viime vuonna ilmestyneessä Captain America: Civil War -elokuvassa esitelty Tom Holland esittää nyt Hämähäkkimiestä, jonka on opittava tasapainoilemaan koulun ja supersankariuden välillä. Elokuvan ohjaa Jon Watts ja Hollandin lisäksi mukana ovat muun muassa Robert Downey Jr., Marisa Tomei, Donald Clover ja Michael Keaton.

Lue arvosteluni Spider-Man: Homecoming -elokuvasta.

Thor: Ragnarök

Ensi-ilta: USA 3.11., Suomi 3.11.

Vuoden kolmas Marvel-elokuva on samalla myös kolmas Thor-elokuva. Leffan juonesta ei ole vielä kerrottu juuri mitään, mutta ainakin Chris Hemsworthin esittämän Thorin lisäksi ilkikurinen veli Loki (Tom Hiddleston) tekee paluun. Elokuvassa nähdään myös viime vuonna oman elokuvansa saanut Doctor Strange sekä vanhat tutut Heimdall, Sif ja Bruce Banner. Elokuvan ohjaa Taika Waititi.

Lue arvosteluni Thor: Ragnarök -elokuvasta.

Coco

Ensi-ilta: USA 22.11., Suomi 9.2.2018

Mielenkiintoista kyllä Coco on vuoden elokuvista ainoa, joka ei ole jatko-osa tai uusintafilmatisointi. Tämä Pixarin 19. kokoillan animaatio kertoo meksikolaisesta Miguelista, joka ryhtyy tutkimaan sukunsa menneisyyttä ja päätyy kiertelemään kuolleiden maailmaa. Elokuvan ohjaajana on myös Toy Story 3:n ohjannut Lee Unkrich. Cocon edellä nähdään myös Frozen-aiheinen lyhytelokuva Olaf’s Frozen Adventure.

Star Wars: The Last Jedi

Ensi-ilta: USA 15.12., Suomi 15.12.

Vuoden lopulla ensi-iltaan tulee kahdeksas osa Star Wars -elokuvien saagassa. Edellisessä episodissa esitelty Rey jatkaa matkaansa yhdessä Finnin, Poe Dameronin ja Luke Skywalkerin kanssa. Ohjaajana häärää Rian Johnson ja rooleihin palaavat Daisy Ridley, John Boyega, Oscar Isaac ja Mark Hamill.

Tällaisia elokuvia voimme odottaa tältä vuodelta. Kerrohan kommenteissa tai äänestämällä, mikä tuleva elokuva kiinnostaa sinua eniten.

Mikä tuleva elokuva kiinnostaa sinua eniten?

  • Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö (51%, 52 Votes)
  • Star Wars: Episode VIII (16%, 16 Votes)
  • Coco (12%, 12 Votes)
  • Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge (8%, 8 Votes)
  • En osaa päättää (5%, 5 Votes)
  • Autot 3 (4%, 4 Votes)
  • Spider-Man: Homecoming (2%, 2 Votes)
  • Guardians of the Galaxy Vol. 2 (1%, 1 Votes)
  • Thor: Ragnarök (1%, 1 Votes)

Total Voters: 101

Loading ... Loading ...

Kuvat: The Walt Disney Company Nordic

8 kommenttia artikkelissa “Tulossa elokuvateattereihin 2017

  1. Vau, tuo kuva Kaunotar ja Hirviö-elokuvasta on todella hieno! Käyn erittäin harvoin elokuvissa (max. 2 kerta avuodessa), mutta tuo vaikuttaa sellaiselta filmiltä, jota tahdon fiilistellä hämärässä leffateatterissa.

    Kävin uudenvuodenaattona katsomassa Arrival:in Helsingin Tennispalatsissa avopuolisoni ja kahden ystävämme kanssa. Aulassa oli Kaunotar & Hirviö-elokuvan mainoksena suuri ruusu lasikuvun alla. Kumppanini kommentoi, että juuri tuollaisia mainoksia hän kaipaa enemmän, tyylikkäitä makupaloja, joista voi aistia tarinan tunnelmaa.

    1. Sanota muuta! Toivottavasti koko elokuva on yhtä kauniin näköinen! :) Ainakin se näyttää ihan varmasti hienolta valkokankaalla.

      Oi, kuulostaapa kivalta! Ainakin näkemäni Kaunottaren ja hirviön mainokset ovat tosiaan näyttäneet tosi tyylikkäiltä. :)

  2. Vaikka tarjonta ei ole suuri, mutta silti ainakin pari on ehdottomasti mentävä katsomaan elokuviin, eikös se Moanakin tule Suomeen ensi-iltaan ensi kuussa(?), joten näillä näkymin pitää kolme leffaa käydä katsomassa. Mieheni kanssa sovittiinkin jo, että Beauty and the Beast ja Pirates of the Caribbean(!!!) ainakin mennään katsomaan :D Olen muuten niin iso piraatti fani, että en millään malta odottaa Jack Sparrown paluuta! ;)

    1. Joo, Vaiana/Moana tulee elokuvateattereihin 17. helmikuuta. En muistanutkaan mainita siitä mitään tekstin alussa. Minusta edellinen Pirates of the Caribbean -elokuva oli vähän pettymys kolmeen ensimmäiseen verrattuna, mutta toivottavasti tämä uusi on taas parempi! :)

  3. Eniten kyllä odotan Kaunotarta ja Hirviötä. Rakastettu ja tuttu klassikko, joten hauskaa nähdä miten elokuva on lopulta toteutettu ja millaisia muutoksia siihen on tehty. Tällä hetkellä kaikki näyttäisi tämän leffan osalta todella hyvältä! Alan odottaa tätä yhä enemmän ja enemmän, etenkin nyt kun Emma Watsonin laulustakin on saatu jo esimakua. :)

    1. Ainakin tähän mennessä yli puolet kyselyyn vastaajista on myös antanut äänen Kaunottarelle ja hirviölle, eikä ihme sillä tähän mennessä saatujen tietojen perusteella se vaikuttaa tosi kivalta! Toivon todella, että elokuva osoittautuu hypetyksen arvoiseksi! :)

  4. Apua kun tuli vanha olo kun tajusin kuinka kauan ensimmäisestä Pirates of the Caribbean -elokuvasta on! :’D Tuskin tulee tätä uusinta lähdettyä teatteriin katsomaan, vaikka Kapteeni Sparrown kommelluksia onkin aina hauska seurata.
    Ehdottomasti eniten odotan Kaunotarta ja Hirviötä niin kuin näköjään moni muukin täällä. :) Vähän on vielä ristiriitaiset tunteet elokuvan suhteen, mutta uusien kuvien ja paljastusten myötä odotukset ovat kyllä nousseet. Odottelen myös kovasti Vaianan näkemistä, vaikka tumblr ja soundtrackin kuuntelu ovatkin onnistuneesti spoilanneet koko tarinan, mutta uudet animaatiot kiinnostavat aina.

    1. Huisi, kesällä sen ensi-illasta tulee tosiaan kuluneeksi jo 14 vuotta! :O Muistan tosin, etten ollut ensimmäisen Pirates-elokuvan aikaan yhtään kiinnostunut koko elokuvasta, vaan pyörittelin vain silmiäni ”jollekin hölmölle merirosvoleffalle”. Onneksi mielipiteet muuttuu. :’D Olen itsekin kuunnellut Vaianan soundtrackia muutaman kerran, mutta olen yrittänyt olla kuuntelematta laulujen sanoja liian tarkasti. Silti jotainkin juonenkäänteitä on pystynyt arvailemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *