Ensisilmäys Vaiana-elokuvan hahmoihin

Pari päivää sitten saa Disney julkaisi yhdessä USA Todayn kanssa aivan uutta tietoa tulevan Vaiana-elokuvan hahmoista ja ääninäyttelijöistä. Tähän mennessä on nähty kuvia ainoastaan kahdesta päähahmosta ja Vaianan lemmikeistä, mutta nyt saatiin kasvot muutamalle muullekin hahmolle.

HUOM: Spoilerivaara! Tekstissä on pieniä spoilereita elokuvan juonesta ja alkuasetelmasta. Jos haluat tietää elokuvasta mahdollisimman vähän etukäteen, kannattaa hypätä tämän postauksen yli.

Vaiana

Vaiana

Elokuvan päähenkilö on Vaiana, jonka ääninäyttelijä on suloinen 15-vuotias Auli‘i Cravalho. Hän kuvailee hahmoa todella rohkeaksi ja toivoo, että Vaianaa ei kutsuttaisi prinsessaksi vaan sankarittareksi. Seikkailunhaluinen Vaiana haaveilee merenkulkijaksi ryhtymisestä.

Kuten kuvista näkyy, Yhdysvalloissahan hahmoa ja koko elokuvaa kutsutaan nimellä Moana, mutta me suomalaiset saamme totutella nimeen Vaiana (nimenvaihdoksen syistä kirjoitinkin jo aikaisemmin trailerin yhteydessä).

Maui

Maui

Toinen elokuvan keskeisistä hahmoista on Vaianan kanssa vastahakoisesti suureen seikkailuun lähtevä puolijumala Maui. Tätä muodonmuutoksiin pystyvää hahmoa ääninäyttelee lukuisissa toimintaelokuvissa esiintynyt Dwayne ”The Rock” Johnson.

Tui ja Sina

Tui & Sina

Elokuvassa nähdään myös Vaianan vanhemmat Tui ja Sina. Isä Tui on Motunui-saaren pidetty päällikkö, joka toivoo Vaianasta seuraajaansa. Hahmon ääninäyttelijä on Temuera Morrison, jonka moni voi tunnistaa esimerkiksi miehen useista Star Wars -rooleista.

Vaianan äiti Sina taas toimii usein sovittelijana tyttärensä ja miehensä välisissä erimielisyyksissä. Sinan ääninäyttelijä Nicole Scherzinger tunnetaan hyvin männävuosien suosikkiyhtye The Pussycat Dollsien päälaulajana.

Tala

Isoäiti Tala

Omapäinen isoäiti Tala jakaa Vaianan rakkauden merta kohtaan. Hän on hyvin läheisissä väleissä pojantyttärensä kanssa ja kannustaa tätä seikkailuihin. Talalle äänen lainaa Uudesta-Seelannista kotoisin oleva näyttelijä Rachel House

Pua

Pua

Vaianan seikkailuissa on mukana suloistakin suloisempi lemmikkipossu Pua, joka on omistajansa paras ystävä ja seuraa tätä vaikka maailman ääriin.

Heihei

Heihei

Myös hitaammanpuoleinen kukko nimeltä Heihei päätyy mukaan Vaianan seikkailuihin. Hahmo ei varsinaisesti puhu, mutta Disneyn vakioääni Alan Tudyk on luonut hahmolle aivan omanlaisen ääntelyn.

Tamatoa

Tamatoa

Seikkailunsa aikana Vaiana ja Maui kohtaavat 15-metrisen jättirapu Tamatoan, jolla on halussaan Mauille tärkeä maaginen koukku. Hahmolle äänen lainaa muun muassa Rio-animaatioista tuttu Jemaine Clement.

Kakamora

Kakamora

Nämä kookoshaarniskaiset otukset saattavat näyttää pieniltä, mutta ne tietävät taatusti harmeja Vaianalle ja Mauille, sillä ne eivät suostu luovuttamaan ennen kuin saavat mitä haluavat.

Vaianan hahmokaarti vaikuttaa minusta tosi mielenkiintoiselta ja innostukseni elokuvaa kohtaan vain nousee nousemistaan. Uskon, että tulen pitämään erityisesti Vaianan isoäiti Talasta. Iäkkäitä Disney-hahmoja ei koskaan voi olla liikaa.

Hahmojen suomenkielisistä äänistä ei tietysti ole vielä tietoja, mutta pidän teidät varmasti ajan tasalla, kun tietoja julkistetaan.

Tuntuu tosi jännältä saada taas paljon lisätietoja tästä elokuvasta, jonka uutisointia olen seurannut ensimmäisestä virallisesta ilmoituksesta asti. Nimi Vaiana tosin vaatii minulta selvästi vielä paljon totuttelua, sillä meinasin tätä juttua kirjoittaessa naputella joka ikinen kerta edelleen Moana. Tamatoa taas on minusta jostain syystä tosi kiva nimi, minun tekisi mieli toistaa sitä mielessäni koko ajan.

Vaiana saapuu elokuvateattereihin 17. helmikuuta 2017.

Kuvat: Oh My Disney

| Kategoriassa Elokuvat | Avainsanat:

4 kommenttia artikkelissa “Ensisilmäys Vaiana-elokuvan hahmoihin

  1. Voih, Vaianan nimi vaatii kyllä rutkasti totuttelua, voi miten tahtoisin ettei Disney olisi välittänyt mennä vaihtamaan nimeä vaikka toisaalta syyn ymmärränkin. Mutta hahmokaarti vaikuttaa mielenkiintoiselta ja minusta on hauskaa ainakin että Vaianalta löytyy molemmat vanhemmat ja vielä isoäitikin – orpoja sankarittaria kun on riittänyt.

    Yleensä olen tykännyt pimittää itseltäni kaiken mahdollisen tiedon ensi-iltapäivään saakka uusista animaatioista mutta nyt olen jo useaan otteeseen kuullut tästä leffasta pieniä muruja niin päätin tämänkin postauksen sitten lukea. Ja kun sitä Suomen ensi-iltaa saadaan ilmeisesti odotella taas pidemmälle kuin elokuvan varsinaista ilmestymistä niin välttely olisi muutenkin jo vaikemapaa. Ja nyt tämän tekstin lukemisen jälkeen odottaminen tuntuu taas hiukan vaikeammalta, kumpa tämän pääsisi jo näkemään!

    1. Sanopa muuta! Vaianassa ei nimenä ole minusta mitään vikaa, mutta olisi niin paljon simppelimpää, jos elokuvasta käytettäisiin samaa nimeä joka maassa. Ilahduin itsekin siitä, että vanhemmat ovat mukana tarinassa. Minulla on tosin vähän huonoja aavistuksia vanhempien suhteen, mutta toivotaan, että olen väärässä.

      En millään malttaisi pysyä erossa Vaianasta julkaistavista tiedoista, sillä elokuva vaikuttaa niin kivalta! Juonipaljastuksilta toivon välttyväni, mutta muuten kaikki info kiinnostaa. :)

  2. Täällä on myös yksi innokas odottelija ja paljon on elokuvan uutismurusia tullut seurailtua. Tuo Vaiana nimi vaatii kyllä aikalailla totuttelua, kun on jo ehtinyt tottua Moanan ja tällä hetkellä kuitenkin tulee seurattua lähinnä Disneyn omaa uutisointia elokuvasta, jossa tietysti käytetään edelleen Moana nimeä. Harmittavaa, että nimi jouduttiin vaihtamaan Euroopassa. :(

    Hahmot vaikuttavat todella mielenkiintoisilta ja olen kanssasi samaa mieltä, että koskaan ei voi olla liikaa iäkkäitä Disney-hahmoja. :D Isoäidin lisäksi pidän todella paljon suloisesta Pua-possusta ja nuo Kakamora-soturitkin vaikuttavat hauskoilta kookospähkinähaarniskoissaan.

    1. Pua on kyllä oikea söpsykkä, mutta Heiheikin saa sympatiat puolelleni. :D Minua kiinnostaa myös ihan hirveästi, millainen rooli noilla Kakamora-otuksilla oikein tulee olemaan elokuvassa. Ne näyttävät niin kiinnostavilta ja on jännä nähdä miten ne oikein liikkuvat. Ja ovatko ne tosiaan vain kookospähkinän kokoisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *