Aladdin arvostelu

Aladdin on minulle rakas animaatioelokuva, enkä etukäteen mitenkään hyppinyt riemusta tätä live action -versiota odottaessa. Innostus kuitenkin tarttui sen verran, että kävimme katsomassa elokuvan heti eilen ensi-illassa. Aladdinia esitetään sekä alkuperäisversiona (eli englanniksi puhuttuna) että suomeksi dubattuna. Valitsimme jälleen alkuperäisversion ja 2D-näytöksen.

HUOM: Spoilereista! Arvostelussa kerrotaan jonkin verran elokuvan juonesta, sillä uskallan olettaa blogin lukijoiden tuntevan Aladdinin tarinan Disneyn animaatioklassikon perusteella. Jos kuitenkin haluat pysyä turvassa kaikilta mahdollisilta juonipaljastuksilta, hyppää suoraan viimeisen kuvan alla olevaan yhteenvetoon.

Aladdin
Ohjaaja: Guy Ritchie
Rooleissa: Mena Massaud, Naomi Scott, Will Smith, Marwan Kenzari, Nasim Pedrad, Navid Negahban
Ensi-ilta Suomessa: 22.5.2019 | Kesto: 2 h 8 min

Aladdinin tarina on varmasti jokaiselle Disney-fanille tuttu. Agrabahin valtakunnassa asusteleva köyhä, mutta hyväsydäminen katurotta Aladdin ihastuu prinsessaan ja tempautuu mukaan ilkeän suurvisiiri Jafarin juoniin yrittäessään päästä prinsessan suosioon. Tässä uudessa live action -versiossa tarina saa myös hieman lisää lihaa luiden ympärille, sillä ennestään tuttujen kohtausten lisäksi elokuvaan on tuotu myös uusia kohtauksia. Samalla tekijöillä on ollut mahdollisuus hieman paikkailla alkuperäiseen elokuvaan jääneitä pieniä juoniaukkoja.

Tässä Aladdinin näytellyssä versiossa ovat mukana kaikki vanhat tutut hahmot sekä pari uutta. Varsinkin Aladdin on hyvin samanlainen kuin animaatiossa, muutamiin hahmoihin on uskallettu tehdä vähän muutoksia. Sulttaani toimii minusta esimerkkinä onnistuneesta. Tässä uudessa versiossa hahmo ei ole samanlainen harmiton höpsö, vaan ainakin lähestulkoon vakavasti otettava hallitsija. Sen sijaan Jafar ei tuntunut tällä kertaa yhtään niin pahismaiselta kuin mihin on totuttu. Innostuin, kun elokuvassa mainittiin hieman Jafarin menneisyydestä, mutta into lässähti, kun kävi selväksi, että animaatio-Jafarin uhkaavuus loisti poissaolollaan. Toisaalta onneksi poissa olivat myös Jafariin liittyvät pahimmat creepy-vibat (erityisesti Jasminen punainen asu).

Alkuperäisessä Aladdinissa minua on harmittanut oikeastaan vain se, että elokuva on yhtä all male panelia. Live actioniin on tuotu mukaan uusi naishahmo Dalia. Vaikka tarinaassa on nyt mukana jopa kaksi naishahmoa, ei elokuva taida silti läpäistä Bechdelin testiä, sillä Jasminen ja Dalia tuntuivat puhuvan keskenään vain miehistä. Jasminen hahmoakin oli toki päivitetty nykyaikaisemmaksi sankarittareksi, mutta ihan kaikilta sudenkuopilta eivät käsikirjoittajat ole silti välttyneet.

Elokuvasta ei voi kirjoittaa mainitsematta vielä Will Smithin roolia. Smithin esittämä Henki on erilainen kuin animaatioversiossa ja hyvä niin. Robin Williamsin roolisuoritus animaatioversion Henkenä on niin ikoninen, ettei sitä voi kukaan toistaa. Smithin ja Williamsin roolisuorituksissa on kuitenkin se yhteinen tekijä, että tultuaan mukaan tarinaan, kumpikin onnistuu laittamaan elokuvassa uuden vaihteen silmään. Kumpikin vain tekee sen omalla tavallaan.

Näyteltyyn versioon on tuotu kaikki vanhat laulut, lukuun ottamatta Jafarin laulamaa Prinssi Ali repriisiä. Tuo lyhyt laulu jää monesti unholaan, mutta minä jäin hieman kaipaamaan sitä. Tuo repriisi on minusta aika nokkela siinä, miten se kääntää Hengen ylistyslaulun päälaelleen. Vanhojen sävelten lisäksi elokuvassa on Alan Menkenin säveltämä ja Benj Pasekin ja Justin Paulin sanoittama uusi kaksiosainen laulu, jonka Jasmine esittää. Laulun idea ja sanoma oli minusta hyvä, mutta toteutus ei mielestäni onnistunut. Laulun ensimmäisessä osassa Naomi Scott oli jotenkin tosi tönkkö ja laulun toinen osa taas toi mieleen pikemminkin euroviisujen tason.

Laulu- ja tanssikohtaukset ovat tärkeä osa Disney-musikaaleja, mutta Aladdinissa ne eivät oikein yltäneet odotusteni tasolle. Prinssi Ali -laulun aikana hymyilytti, mutta silti mietin, etteivät musikaalikohtaukset olleet yhtä vaikuttavia kuin animaatiossa. Vaikka näytellyn version musikaalikohtauksissa olikin ehkä enemmän erikoistehosteita ja hahmoja, on animaatiossa kuitenkin enemmän taikaa. Lopputekstien alussa nähtävässä tanssikohtauksessa sen sijaan oli parempi meininki kuin varsinaisen elokuvan kohtauksissa.

Yhteenveto

Aladdin oli minusta viihdyttävä elokuva, joka onnistui välillä tuomaan hymyn huulille. Siinä oli onnistuneita päivityksiä alkuperäiseen tarinaan ja esimerkiksi Jasmine tuntui kiinnostavammalta hahmolta. Jafarin hahmossa taas oli menetetty animaatiohahmon uhkaavuus. Loppujen lopuksi olisin kyllä pärjännyt myös ilman tätä elokuvaa, sillä se ei tuonut ihan hirveästi uutta tarinaan ja olisin kuitenkin kaivannut vielä jotain lisää, jotta uusintaversio olisi tuntunut tarpeelliselta.

Arvioni:

Olen varmasti maininnut joskus sen aiemminkin, mutta nämä animaatioiden live action -versiot nostavat pintaan ristiriitaisia tunteita. Toisaalta on kiva päästä uudelleen tutun tarinan syövereihin ja saada näytellyn version myötä ehkä jotain uutta näkökulmaa hahmoihin tai tarinaan. Mutta toisaalta taas toivoisin Disneyltä kovasti jotain uusia tarinoita. Nämä viime vuosien uudet tarinat eivät toki ole olleet kovin onnistuneita tai mieleenpainuvia (kuten vaikkapa Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa tai Tomorrowland), mutta ehkä niiden uusi nousu koittaa vielä. Ja ehkä joidenkin vuosien päästä tälle live action -elokuvien buumille pyöritellään päätä samaan tapaan kuin 90-luvun lopulla alkaneelle animaatiojatko-osien buumille.

Mitä mieltä sinä olit tästä Aladdinin näytellystä versiosta?

Kuvat: The Walt Disney Company Nordic

| Kategoriassa Elokuvat | Avainsanat:,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.