Arkisto

Blogin kaikki postaukset järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan:

Disney osti Foxin – Mitä uutta luvassa?

Vajaa puolitoista vuotta sitten, loppuvuodesta 2017 kerrottiin ensi kertaa julkisuuteen Disneyn aikeista ostaa mediayhtiö 21st Century Foxin elokuva- ja televisiotoiminta. Siitä lähtien eri tiedotusvälineistä on saanut lukea kaupan eri käänteistä,…

Disney-tiistai: Fantasia 2000

Kylläpä tässä kesti, mutta toivottu Disney-tiistaiden sarja jatkuu vihdoin ja viimein! Aloin kirjoittaa näitä Disney-klassikoiden tuotannosta kertovia tekstejä joulukuussa 2015 ja tähän mennessä olen ehtinyt käsitellä elokuvat Lumikista Tarzaniin. Kaikki…

Aladdin arvostelu

Aladdin on minulle rakas animaatioelokuva, enkä etukäteen mitenkään hyppinyt riemusta tätä live action -versiota odottaessa. Innostus kuitenkin tarttui sen verran, että kävimme katsomassa elokuvan heti eilen ensi-illassa. Aladdinia esitetään sekä…

Disney-tiistai: Dinosaurus

Kaksi viikkoa sitten Disney-tiistaiden sarja sai jatkoa, kun kirjoitin Fantasia 2000 -elokuvasta. Tänään päästään jatkamaan sarjaa Dinosaurus-elokuvan parissa. Jos ihmettelet, miksi omasta Disney-klassikoiden kokoelmasta ei ehkä löydy Dinosaurusta, syy lienee…

Disney-ostoksia ja ajatuksia kuluttamisesta

Minun ei olekaan tullut tänä vuonna juuri esiteltyä mitään Disney-ostoksia. Tammikuussa esittelin syksyllä Disneyland Parisissa tehdyt ostokset, mutta tämän vuoden puolella tekemiäni ostoksia en ole esitellyt lainkaan. Syy siihen on…

Disney-tiistai: Keisarin uudet kuviot

On kesäkuun toisen Disney-tiistain aika ja tänään aiheena on Kuzcon oma elok.. ei kun siis Keisarin uudet kuviot. Keisarin uudet kuviot (Emperor’s New Groove) Ohjaaja: Mark Dindal Äänirooleissa: David Spade,…

Toy Story 4 ääninäyttelijät

Pixar-animaatiostudion 21. kokoillan elokuva Toy Story 4 sai viime perjantaina ensi-iltansa Yhdysvalloissa. Suomen ensi-iltaa joudutaan vielä valitettavasti odottamaan kuukauden ajan, syyskuun alkuun, mutta elokuvan suomenkielisen version dubbaajat Disney on julkistanut…

Disney-tiistai: Atlantis – Kadonnut kaupunki

Aurinkoista heinäkuuta! Disney-tiistait jatkuvat taas ja tänään on vuorossa 41. Disney-klassikko eli Atlantis – Kadonnut kaupunki. Atlantis – Kadonnut kaupunki (Atlantis: The Lost Empire) Ohjaajat: Gary Trousdale ja Kirk Wise…

Disney-tiistai: Lilo & Stitch

Päädyin hieman ex tempore pitämään pientä kesälomaa blogin päivittämisestä ja samalla Disney-tiistaihin tuli pieni tauko. Palataan tänään kuitenkin takaisin normaaliin postausrytmiin, sillä on taas Disney-tiistain vuoro. Tänään aiheena on tietysti…

Disney-tiistai: Aarreplaneetta

Niin se aika vaan menee, kun taas on Disney-tiistain aika. Ja tänään on vuorossa jo 43. Disney-klassikko eli Aarreplaneetta. Jos sinua kiinnostaa kuulla, miksi Disneyn johto ei aluksi halunnut tehdä…

Disney-uutisia: D23 Expo 2019

Viime viikonloppuna Kalifornian Anaheimissa järjestettiin jälleen vuoden suurin Disney-tapahtuma, D23 Expo. Jos et ole sattunut aiemmin kuulemaan D23 Exposta, niin kyseessä on Disneyn virallisen faniklubin, D23:n järjestämä kolmipäiväinen Disney-faneille suunnattu…

Disney-tiistai: Karhuveljeni Koda

Disneyn kokeilevan kauden elokuvien käsittely alkaakin olla jo reippaasti yli puolivälin, kun käsittelyyn pääsee tänään Disneyn 44. animaatioklassikko Karhuveljeni Koda. Karhuveljeni Koda Ohjaajat: Aaron Blaise & Robert Walker Äänirooleissa: Joaquin…