Coco arvostelu

Jee, tänään saatiin Coco viimein esitykseen Suomen elokuvateattereihin! Käväisin itse katsomassa elokuvan suomenkielisen 2D-version jo viime sunnuntaina Finnkinon Lasten sunnuntai -näytöksessä, joten nyt on luvassa tuore arvosteluni elokuvasta.

HUOM: Spoilereista! Arvostelussa kerrotaan elokuvan alkuasetelmasta, mutta mukana ei ole sen isompia paljastuksia juonesta. Jos kuitenkin haluat pysyä turvassa aivan kaikilta mahdollisilta juonipaljastuksilta, hyppää suoraan viimeisen kuvan alla olevaan yhteenvetoon.

Coco
Ohjaajat: Lee Unkrich & Adrian Molina
Äänirooleissa: Anthony Gonzalez, Gael García Bernal, Alanna Ubach, Benjamin Bratt, Renee Victor
Suomidubissa: Luca Elshout, Markus Niemi, Sari Ann Stolt, Waltteri Torikka, Ritva Oksanen
Ensi-ilta Suomessa: 16.2.2018 | Kesto: 1 h 45 min

Pixarin 19. kokoillan animaation pääosassa tavataan 12-vuotias Miguel Rivera, joka on innokas itseoppinut muusikko. Hän ihailee suunnattomasti edesmennyttä laulajatähteä Ernesto De La Cruzia ja haaveile omasta muusikonurasta tämän jalanjäljissä. Miguelin unelmien tiellä on kuitenkin hänen sukunsa ja erityisesti isoäiti Abuelita, joka ei kauan sitten sattuneen tragedian vuoksi salli perheessä minkäänlaista musisointia. Kiista Abuelitan kanssa ajaa Miguelin lopulta kuolleiden maahan etsimään totuutta suvun historiasta.

Olin etukäteen kuullut Cocon saaneen tosi hyviä arvioita, mutta en ennen sunnuntaita oikein tiennyt, mitä odottaa elokuvalta. Onneksi olin vältellyt kaikkia spoilereita, sillä minusta on aina hirveän kivaa saada yllättyä katsoessa elokuvaa ensimmäistä kertaa.

Tuntui tosi virkistävältä päästä kurkistamaan meksikolaiseen maailmaan, sillä mitään vastaavaa ei ole aiemmin nähty Pixarin elokuvissa. Elokuvasta huomasi, että tekijät ovat panostaneet meksikolaiseen kulttuuriin tutustumiseen ja lopputeksteissä oli mukana pitkä lista meksikolaistaustaisia konsultteja. Meksikolainen kuolleiden päivä ei ole kovin tuttu juhla näin suomalaiskatsojan näkökulmasta, joten oli tosi mielenkiintoista päästä hieman tutustua tuon juhlan viettoon sekä oppia meksikolaisten suhtautumisesta kuolemaan. Ajatus siitä, että elo jatkuu vielä värikkäässä kuolleiden maailmassa, oli jotenkin tosi lohdullinen.

Olen toisinaan ollut vähän kriittinen joitain viime vuosien dubbauksia kohtaan, mutta minusta Cocon suomenkielinen dubbaus oli mielestäni todella hyvin tehty! Kaikki dubbaajavalinnat tuntuivat minusta onnistuneilta ja hahmoja oli mukava kuunnella. Erityisesti Miguelin ja Hectorin dubbaajina toimineet Luca Elshout ja Markus Niemi olivat minusta rooleissaan tosi ihania ja lauloivat tietysti myös todella hyvin. Myös Abuelitan dubbaaja Ritva Oksanen jäi positiivisesti mieleen topakasta roolisuorituksestaan. Tarkemmat tiedot kaikista elokuvan suomalaisista äänistä löydät muuten aiemmasta postauksestani.

Espanjankieliset sanat toimivat minusta hyvin suomenkielisen dubbauksen kanssa, mutta elokuvaelämys tuntuisi varmasti astetta mielenkiintoisemmalta espanjaksi dubattuna. Finnkino järjestää ainakin ensi viikolla Helsingissä yhden näytöksen, jossa elokuvasta esitetään espanjankielinen versio.

Coco oli visuaalisesti upeimmista Pixar-animaatioista. Miguelin kotikylä näytti tosi mielenkiintoiselta, mutta upean värikäs kuolleiden maa vei elokuvan vielä ihan omalle tasolle.  Kuolleiden maan värimaailma oli ihanan rikas ja rakennukset olivat täynnä vaikka mitä yksityiskohtia. Niissä riittää varmasti uutta katseltavaa kymmeniksi katselukerroiksi, enkä malta odottaa, että saan vielä jossain vaiheessa elokuvan taidekirjan käsiini.

Laulut eivät ole aiemmissa Pixar-elokuvissa olleet kovin suuri osa tarinaa, sillä Pixarilla on tietoisesti haluttu tehdä eroa Disney-musikaaleihin. Sen seurauksena laulut ovat tuntuneet toisinaan vähän irrallisilta, eivätkä ne aina ole olleet kovin mieleenpainuvia. Coco onkin minusta ensimmäisen Pixar-elokuva, johon laulut sopivat todella hyvin ja ne jäävät myös päähän soimaan. Elokuvateatterista ei yksinkertaisesti voi olla poistumatta ilman, että Mua muistathan/Remember Me -laulu soi päässä. Kaikki Cocon suomenkieliset kappaleet löytyvät muuten myös YouTubesta, DisneymusicfiVEVO-kanavalta.

Suuri sukuni on aina ollut minulle tärkeä, joten pidin elokuvan sanomasta todella paljon. Niin monessa animaatiossa tarinan sankari on orpo tai tämän perhe jää muuten ihan taka-alalle, joten oli hauska päästä kurkistamaan Rivieran suvun tapoihin, historiaan ja suhteisiin. Vaikka Miguel ja tämän sukulaiset eivät aina olleet ihan samaa mieltä kaikesta, oli ihanaa, miten suku kuitenkin oli Miguelin tukena. Elokuvan loppupuolella kyyneleet olivat aika lähellä, mutta onnistuin juuri ja juuri pitämään pintani.

Yhteenveto

Coco oli minusta tosi ihana animaatioelokuva. Tarinaan pääsi mukaan nopeasti ja juoni oli täynnä pieniä ja suuria yllätyksiä. Huumoriakaan ei oltu unohdettu, mutta vitsien määrää ei kuitenkaan oltu vedetty överiksi. Elokuva tarjosi pienen kurkistuksen meksikolaisen kulttuurin rikkauksiin ja varsinkin Miguelin seikkailut kuolleiden maassa olivat yhtä visuaalista ilotulitusta.

Arvioni:

Mitä sinä pidit Cocosta? Oliko se yhtään sellainen, kuin etukäteen ajattelit?

Kuvat: The Walt Disney Company Nordic

| Kategoriassa Elokuvat | Avainsanat:, ,

3 kommenttia artikkelissa “Coco arvostelu

  1. Nääh, kävin eilen juuri katsomassa Cocon ja vaikken odottanut siltä paljoa, petyin.

    Minusta juoni oli hyvin tyypillinen Pixarille, hyvispahista myöten. Vielä kun mukana oli tämä viime vuosien “kaksi hahmoa päätyvät vastentahtoisesti yhteiselle matkalle” niin kiristelin hampaitani ja toivoin vain, että elokuva paranisi (tai loppuisi pian). Ja loppupuolisko tuntui ihan jahkailulta, kun millään ei päästy siihen lopputulokseen mihin haluttiin, vaikka monet kerrat se olisi jo ollut täysin mahdollista.

    Ehkä leffakokemukseeni vaikutti myös se, että satuin aika hälyisään näytökseen, missä monet lapset puhuivat ja vieressäni istunut aikuinen haukotteli jatkuvasti. Luulen myös, että olisin nauttinut originaaliversiosta enemmän, nyt kävin katsomassa dubattuna.

    Mutta Cocon maailma oli upea ja niin kuin sanoit, kuolleiden juhla kiinnostavaa seurattavaa. Ja enpä ollut tajunnut tuota, että kerrankin päähenkilöllä oli oikein iso suku!

    Ja olihan se loppu hyvä! Sitten kun sinne lopulta päästiin. :D

    Mukava kuulla, että pidit Cocosta, vaikka en itse siitä niin välittänytkään. :)

    1. No höh, harmi, ettei Coco ollut sinun mieleesi.

      En tullut itse ajatelleeksi Cocosta tuota mitä mainitsit, että siinä ”kaksi hahmoa päätyvät vastentahtoisesti yhteiselle matkalle”. Nyt kun aloin miettiä, niin tuota asetelmaahan on käytetty jo ainakin Toy Story, Nemoa etsimässä, Up ja Inside out -elokuvissa. Aika kulunut asetelma siis suorastaan. :D *Spoilerivaara* Itselleni tuli vain mieleen se, että Cocon pahis muistutti kovasti Up-animaation pahista. Molemmissa elokuvissa päähenkilön lapsuudensankari osoittautuu aika niljakkaaksi tyypiksi. *Spoilerivaara ohi*

      Iso höh, että valitsemassasi näytöksessä ei osattu käyttäytyä. Animaatioelokuvia katsoessa tuntuu olevan aina se riski, että päätyy johonkin meluisaan näytökseen, jossa katsojat eivät malta olla hiljaa. Mutta onneksi se taitaa olla näytöskohtaista, ainakin itse olen viime aikoina sattunut rauhallisiin esityksiin. Tai voikohan sillä olla yhteys, että käyn usein ensi-illoissa enkä esimerkiksi lauantain päivänäytöksissä. Hmmm..

  2. Lähdin katsomaan elokuvaa ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Kävikin sitten niin, että rakastuin Cocoon sydänjuuriani myöten: sen tarina oli kaunis ja ravisteleva, animointi kaunista ja musiikki vaikuttavaa. Kyllähän elokuva sisältää myös kliseitä, mutta niiden toteutustapa toimi mielestäni erinomaisesti, eivätkä ne häirinneet minua lainkaan. *Spoilerivaara* Arvasin hyvin varhaisessa vaiheessa elokuvaa, että Ernesto on varastanut kappaleensa Héctorilta, joka olisi Miguelin oikea isoisoisä, mutta ajattelin tilaisuuden tehneen hänestä varkaan. Olin varma, että Héctor olisi kuollut jossain onnettomuudessa tai sairauteen, joten järkytykseni oli suuri, kun tajusin Miguelin kanssa samaan aikaan, että Ernesto olikin murhannut “ystävänsä” tämän laulujen takia. *Spoilerivaara ohi*

    Näin elokuvan ensin englanniksi, mutta tänään uskaltauduin katsomaan sen myös suomeksi. Olin niin iloinen siitä, että versio oli hyvä: käännös oli mielestäni erittäin onnistunut ja pidin ääninäyttelijöistä. Positiivisesti minut yllätti Waltteri Torikka, joka on ollut minulle tuttu oopperalaulajana (olen ollut hänen faninsa jo ennen kuin hän tuli koko kansan tuntemaksi Tähdet, tähdet-ohjelman kautta, sillä olin nähnyt monia hänen roolejaan Kansallisoopperassa hänen ollessaan siellä solistiharjoittelijana). Suomidubeissa on viime vuosina tuntunut olevan mukana korkeintaan teknisesti hyviä laulajia, mutta Torikalta taipuu ääninäyttelykin – hän sopi erinomaisesti Erneston rooliin.

    Torikan lisäksi pidin myös Sari Ann Stoltista sekä mainitsemistasi Ritva Oksasesta, Luca Elshoutista ja Markus Niemestä. Héctorista tuli jo elokuvan alkuvaiheessa yksi suosikkihahmoistani, joten olin iloinen, että hänen suomalainen esittäjänsä teki kunniaa hahmolle. Gael Garcia Bernal on niin hyvä, että siitä on vaikeaa pistää paremmaksi. Oli myös hauskaa, miten elokuvan ääninäyttelijöissä oli vanhoja tuttuja sekä uusia tuttavuuksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *