Disney-tiistai: Dinosaurus

Kaksi viikkoa sitten Disney-tiistaiden sarja sai jatkoa, kun kirjoitin Fantasia 2000 -elokuvasta. Tänään päästään jatkamaan sarjaa Dinosaurus-elokuvan parissa. Jos ihmettelet, miksi omasta Disney-klassikoiden kokoelmasta ei ehkä löydy Dinosaurusta, syy lienee siinä, ettei elokuvaa lasketa Suomessa Disney-klassikoksi. Olen kuitenkin ottanut tavaksi seurata blogissa Yhdysvaltain klassikkolistausta, jossa Dinosaurus sijoittuu Fantasia 2000 ja Keisarin uudet kuviot -elokuvien väliin.

Dinosaurus (Dinosaur)
Ohjaajat: Ralph Zondag ja Eric Leighton
Äänirooleissa: D. B. Sweeney, Alfre Woodard, Ossie Davis, Max Casella, Samuel E. Wright, Julianna Margulies
Suomidubissa: Sami Uotila, Eija Ahvo, Esa Saario, Jarkko Tamminen, Ossi Ahlapuro, Minna Haapkylä
Kesto: 1 h 12 min
Ensi-ilta Yhdysvalloissa: 19.5.2000, Suomessa: 17.11.2000
Lipputulot maailmanlaajuisesti: 349 822 765 USD

Dinosaurus-elokuvan ensimmäinen versio kirjoitettiin yli vuosikymmen ennen kuin tarina lopulta päätyi valkokankaalle. Disneyn live-action elokuvien osasto nimittäin osti jo vuonna 1988 tuottaja-käsikirjoittaja Walon Greenin elokuvakäsikirjoituksen nimeltä ”Dinosaur”. Tuolloin alankomaalainen ohjaaja Paul Verhoeven oli kiinnostunut tekemään elokuvan yhdessä stop-motion-tekniikkaan erikoistuneen Phil Tippettin kanssa. Projekti päätyi kuitenkin hyllylle useiden vuosien ajaksi, kenties tarinan synkkyyden vuoksi.

Vuoden 1994 loppupuolelle Disneyn animaatiostudio otti projektin haltuunsa ja valitsi elokuvalle uudet ohjaajat. Ralph Zondagin ja Eric Leightonin johdolla studiolla tehtiin useita testejä siitä, miten elokuva olisi paras toteuttaa. Testien perusteella elokuva päädyttiin toteuttamaan tietokoneanimaatiota ja oikeita taustoja yhdistelemällä.

Samalla kun elokuvan teknisiä puolia testailtiin, osa tuotantoryhmästä keskittyi taustatutkimuksen tekemiseen. Tarina päätettiin sijoittaa liitukauden lopulle, noin 65 miljoonan vuoden päähän menneisyyteen. Vaikka elokuvan tekijät perehtyivätkin dinosauruksiin ja saivat luentoja tunnetuilta paleontologeilta ja dinosaurusten asiantuntijoilta, päätettiin tuotannossa ottaa muutamia luovia vapauksia. Todellisuudessa esimerkiksi dinosaurukset ja lemurit eivät eläneet samaan aikaan.

Disney-triviaa: Lemurien saarelle sijoittuvien kohtausten taustat kuvattiin enimmäkseen Los Angeles County Arboretumissa, vajaan 30 kilometrin päässä Disneyn animaatiostudiolta.

Alkuperäisessä käsikirjoituksessa Dinosauruksen päähahmon oli tarkoitus olla lajiltaan styracosaurus. Tekijät päätyivät kuitenkin vaihtamaan hahmon iguanodoniksi. Styracosaurus olisi nimittäin ollut hankalampi animoida, sillä lajilla on pienet kasvot ja sen vuoksi erilaisten tunnetilojen ilmaisu olisi ollut hankalampaa kuin iguanodonin tapauksessa. Kaiken kaikkiaan elokuvassa nähdään yli 30 erilaista dinosauruslajia.

Päähahmo Aladarin ääninäyttelijäksi valittiin suhteellisen tuntematon näyttelijä nimeltä D.B. Sweeney. Neeran ääninäyttelijäksi taas valittiin Teho-osasto-sarjasta tunnettu Julianna Margulies. Neeran veljeä Kronia taas ääninäyttelee Samuel E. Wright, joka oli aiemmin lainannut äänensä Pieni merenneito -elokuvan Sebastianille.

Disney-triviaa: Tarinan varhaisessa versiossa hahmoilla oli hyvin raamatulliset nimet, sillä päähahmon oli alun perin tarkoitus olla nimeltään Noah ja tämän lemurikaverin nimi oli Adam. Lisäksi tarinassa oli tuolloin mukana kilpaileva iguanodon nimeltä Cain.

Dinosaurus oli aivan uudenlainen tekninen kehitysaskel Disneyn animaatiostudiolle, sillä elokuvassa käytettiin enemmän tietokoneanimaatiota kuin missään aiemmassa elokuvassa. Se oli haaste myös monille elokuvan parissa työskennelleelle animaattorille, sillä vain kolmasosa animaattoreista oli aiemmin tehnyt CGI-animaatiota. Toinen kolmannes oli tehnyt aiemmin perinteistä animaatiota ja loput taas stop-motion-animaatiota. Elokuvan tuotannon yhteydessä Disney perusti myös oman digitaalistudion, The Secret Labin.

Vaikka Dinosaurus oli Disneyn ensimmäinen CGI-animaationa toteutettu elokuva, ei sitä tehty kokonaan tietokoneanimaationa, vaan elokuvassa animaatiohahmot on sijoitettu oikeisiin taustoihin. Tuotantoon osallistui kaksi kuvausryhmää, jotka kiersivät puolentoista vuoden ajan kuvaamassa sopivia taustoja elokuvaan. Valittu toteutustapa asetti tuotannolle haasteita ja kohtaukset sekä kamera-ajot piti suunnitella tarkkaan etukäteen, sillä tarinan muuttuessa ei voitu vain pyytää taustamaalaajaa tekemään uutta taustamaalausta vaan kameraryhmä olisi pitänyt lähettää takaisin Venezuelaan, Havaijille tai johonkin toiseen kuvauskohteeseen.

Elokuvan visuaaliseen ilmeeseen vaikutti suuresti myös yksityiskohtiin panostaminen. Tuotannon eräs tiimi keskittyi lisäämään hahmoihin monenlaisia yksityiskohtia, kuten suomuja ja ryppyjä. Yksi tiimin isoista haasteista oli lemurien karvojen toteutus. Aiemmissa CGI-elokuvissa karvat tai hiukset eivät olleet vielä näyttäneet kovin realistisilta, mutta Dinosauruksen tekijät käyttivät noin puolitoista vuotta siihen, että he loivat karvan liikkeisiin ohjelman ja saivat sen toimimaan. Niinpä elokuvassa nähdään miten karvat käyttäytyvät eri olosuhteissa, kuten sateessa tai liikkeessä.

Disney-triviaa: Elokuvassa petoina esitetyt carnosaurukset olivat todellisuudessa kooltaan pienempiä kuin styracosaurukset.

Dinosauruksen ensi-ilta koitti toukokuussa 2000, noin neljä vuotta kestäneen tuotannon jälkeen. Elokuvan taloudelliselle menestykselle oli suuret odotukset, sillä budjetti reilun 127 miljoonan dollarin budjetilla se oli vuoden kallein elokuva. Elokuvan teatterikierros ei alkanut kovin vahvasti ja tarina tuntui jättävän sekä kriitikot että yleisön kylmäksi, mutta elokuva nousi kuitenkin lopulta vuoden viidenneksi tuottoisimmaksi elokuvaksi. Dinosauruksen markkinoimiseksi tehtiin elokuvan maailmaan sijoittuva videopeli. Lisäksi Walt Disney Worldin Animal Kingdom -puistossa sijaitseva laite Countdown to Extinction teemoitettiin uudestaan Dinosaurus-elokuvan mukaan. Syksyllä 2006 Dinosauruksesta tuli ensimmäinen animaatioelokuva, joka julkaistiin blu-ray-formaatissa.

Suomessa Dinosaurus ilmestyi viitisen kuukautta Yhdysvaltoja myöhemmin, marraskuussa 2000. Sille riitti katsojia ihan kohtalaisesti, sillä elokuvan kävi katsomassa vajaat 129 000 katsojaa. Tällä katsojamäärällä se oli Suomessa vuoden 20. katsotuin elokuva. Elokuvan dubbaajiksi valittiin pinnalla olleita näyttelijöitä sekä kokeneita dubbaajia. Päähahmo Aladarille äänen lainaa Sami Uotila, joka oli vuosituhannen vaihteessa noussut tunnetuksi Salatuissa elämissä esittämänsä hahmon ansiosta. Eija Ahvo ja Minna Haapkylä taas dubbasivat Plioa ja Neeraa. Elokuvassa ovat myös mukana dubbausten konkarit Esa Saario (Yar), Jarkko Tamminen (Zini) ja Ossi Ahlapuro (Kron).

Täytyy sanoa suoraan, että en ole koskaan ostanut Dinosaurusta kokoelmaani, sillä se on mielestäni yksi kehnoimmista Disney-animaatioista. Olen katsonut sen nyt kaksi kertaa, eikä minua yhtään haittaisi, jos en enää kolmatta kertaa näkisi sitä. Dinosauruksen tarina on minusta heikko eikä hahmoihin kiinny yhtään elokuvaa katsoessa. Elokuvassa nähtävä tietokoneanimaatio on kyllä ihan kivan näköistä vielä tänäkin päivänä, vaikka eihän se mitenkään vedä vertoja siihen, miten hienon näköisiä elokuvia nykyisin tehdään. Onneksi tämä animaatiohahmojen ja oikeiden taustojen yhdistäminen jäi Disney-klassikoissa tähän yhteen kertaan, sillä se tuntuu jollain tapaa vähän fuskaukselta.

Mitä mieltä sinä olet Dinosauruksesta? Onko muiden tullut katsottua se useamminkin vai ovatko katselukerrat jääneet pariin kertaan?

Lähteet:
Cinema.com: Dinosaur production notes
Stewart, James: DisneyWar (2005)

| Kategoriassa Elokuvat | Avainsanat:,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.