Disney Land and Sea 2019: Matkan yhteenveto

Nyt kun kaikki viime vuoden Walt Disney World ja Disney Cruise -reissumme matkaraportit on kirjoitettu ja ostokset esitelty, halusin vielä palata kirjoittamaan viimeisen yhteenvedon siitä, miten oikein suunnittelimme matkan ja mitä opimme matkasta. Käytin paljon aikaa matkan suunnitteluun ja kahden viikon pituisessa matkassa olikin melkoisesti mietittävää. Suurimmaksi osaksi kaikki meni suunnitelmien mukaan, mutta ihan kaikki ideat eivät kuitenkaan menneet täysin nappiin. Joihinkin päätöksiimme olemme tosi tyytyväisiä ja jostain taas opimme reissussa lisää ja seuraavalla kerralla osaamme tehdä jotain asioita toisin.

Osa oppimistamme jutuista ja postauksen vinkeistä ei välttämättä toimi täysin juuri tällä hetkellä, kun Walt Disney World on auki poikkeusjärjestelyin. Mutta kun tilanne taas toivon mukaan myöhemmin normalisoituu, voi näitä vinkkejä varmasti jälleen hyödyntää.

Jutusta tuli melkoisen pitkä, mutta koitin jaotella väliotsikoilla sitä eri aiheisiin parhaani mukaan. Tein tällä kertaa pienen sisällysluettelonkin, jotta voit halutessasi hypätä johonkin tiettyyn kohtaan tekstissä.

Sisällys

  1. Mistä matkan suunnittelu alkoi?
  2. Miten varasimme matkan?
  3. Matkaohjelmamme
  4. Mikä matkassa onnistui ja mitä tekisimme jatkossa toisin?
  5. Mitä matka maksoi?

Jutun kuvituksena on kuvia teettämästämme valokuvakirjasta.

Mistä matkan suunnittelu alkoi?

Matkan suunnittelu lähti liikkeelle melko pian sen jälkeen, kun olimme palanneet syksyn 2018 reissulta Disneyland Parisista. Meistä alkoi tuntua, että haluaisimme seuraavaksi uudenlaisen Disney-kokemuksen. Vaihtoehdot olivat uudessa puistossa käynti tai Disney-risteily. Jälkimmäinen vaihtoehto kuulosti jännittävältä, joten päätimme tutkia eri risteilyvaihtoehtoja.

Disney Cruise Line tekee kymmenittäin erilaisia risteilyjä erityisesti Karibialla ja Euroopassa. Vaihtoehtoja oli runsaasti, joten niitä oli vain ryhdyttävä jotenkin rajaamaan. Ensiksi rajasimme vaihtoehtoja matkakohteen perusteella. Emme olleet oikeastaan kiinnostuneet Euroopan-risteilyistä, vaan halusimme päästä käymään uusissa maissa. Niinpä keskityimme vertailemaan Karibian-risteilyjä. Lisäksi totesimme, että jos kerran lähdemme seilaamaan kauas Karibialle, ei kolme tai neljä päivää riitä vaan haluamme viikon pituiselle risteilylle. Ajankohdan suhteen taas päädyimme vertailemaan syys–joulukuun 2019 risteilyjä, sillä halusimme risteilylle kiireisimpien lomasesonkien ulkopuolella.

Käytännössä vertailimme eri risteilyjä niin, että keräsimme exceliin listan eri risteilyvaihtoehdoista. Vertailussa otimme huomioon risteilyn ajankohdan ja mahdollisen teeman, satamat, joissa laivan oli tarkoitus pysähtyä sekä hinnan. Vertailuun päätyi kymmenkunta eri risteilyä. Kolme rajasimme pois siksi, etteivät niiden satamat kuulostaneet niin kiinnostavilta. Muutamat joulukuun risteilyt taas karsiutuivat vaihtoehdoistamme siksi, että ne olivat vähän kalliimpia. Ja lopulta päädyimme lokakuun alkuun sijoittuneeseen Halloween-teemaisen risteilyyn.

Miten varasimme matkan?

Disney-risteily

Kun olimme saaneet sopivan risteilyn valittua, teimme varauksen The Walt Disney Travel Companyn kautta osoitteesta https://disneycruise.disney.go.com/. Matkaa varatessa laitoimme sivuston alueasetuksissa valinnaksi “Europe (@ Euro)”. Matkan varaaminen pitäisi onnistua myös esimerkiksi USA tai United Kingdom -valinnalla, mutta risteily näytti olevan edullisin euroilla maksaessa, joten tällä kertaa ei kannattanut alkaa kikkailla eri valuuttakursseilla.

Varasimme risteilyn lokakuussa 2018 eli noin vuosi ennen matkaa. Tein pientä vertailua matkan varaamisen jälkeen ja huomasin, että risteilyn hinta nousi, kun aikaa kului. Jos matkan varaamisen olisi jättänyt maaliskuulle 2019, risteilylle olisi tullut hintaa noin 650 euroa enemmän kuin mitä me maksoimme.

Lisäksi esimerkiksi helmikuun 2019 alkupuolella huomasin, että edullisempien kategorioiden hytit eli sisähytit ja ulkohytit ilman parveketta oli jo myyty loppuun. Disney Cruise Linen risteilyt tulevat ilmeisesti myyntiin noin puolitoista vuotta etukäteen ja jos vaan oma elämäntilanne sen mahdollistaa, risteily kannattaa varata esimerkiksi vuosi ennen matkan ajankohtaa.

Walt Disney World

Walt Disney Worldin hotellin varasimme vasta vajaa puoli vuotta ennen matkaa, huhtikuussa 2019. Emme olleet aivan aluksi jostain syystä edes ajatelleet mennä saman matkan aikana Walt Disney Worldiin, mutta lopulta tajusimme, että olisi järkevää käydä samalla siellä. Tiesimme kuitenkin joskus haluavamme käydä Walt Disney Worldissa ja nyt olimme risteilyn vuoksi joka tapauksessa menossa ihan sen lähistölle.

Mietimme ennen Walt Disney World -osuuden varaamista sitä, olisiko Walt Disney Worldissa järkevää käydä ennen risteilyä vai sen jälkeen. Lopulta päätimme mennä sinne ennen risteilyä. Tätä järjestystä suositeltiin esimerkiksi siksi, että matkan alussa jaksaa paremmin pitkät puistopäivät ja loppuaika onkin sitten kiva rentoutua risteilyllä. Lisäksi risteily ensin -järjestyksessä olisi ollut se huono puoli, että risteilyllä olisi ehtinyt tottua siihen, että kaikki kuuluu hintaan. Walt Disney Worldissa taas lähestulkoon kaikki maksaa, joten lompakon erikseen esille kaivaminen voisi kirpaista risteilyn jälkeen vähän tavallista enemmän.

Nämä kaksi pointtia jäivät muiden sivustojen perusteluista kaikkein parhaiten mieleeni ja voin kyllä allekirjoittaa ne molemmat. Joskus toiste teemme samankaltaisen matkan, menemme silloinkin ehdottomasti ensin Walt Disney Worldiin ja risteilylle vasta sen jälkeen.

Seuraavaksi oli päätettävä, kuinka pitkän ajan viettäisimme Walt Disney Worldissa. Meillä oli mahdollisuus pitää noin pari viikkoa lomaa ja koska risteily veisi tuosta ajasta jo viikon, emme voineet viettää Walt Disney Worldissa ihan överipitkää aikaa. Lopulta päädyimme neljään päivään, sillä ajattelimme siinä ajassa ehtivämme tutustua jotenkin kaikkiin neljään puistoon. WDW:n vesipuistoissa käyminen ei kiinnostanut meitä, joten ne päätimme suosiolla jättää kokonaan suunnitelmien ulkopuolelle.

Hotellin valinta oli aika helppo, sillä Ville oli kiinnostunut Disney’s Contemporary Resortista, koska sen läpi kulkee monorail. Minusta taas hotelli vaikutti hyvältä sijainnin ja kulkuyhteyksien ansiosta. Huoneen taas valitsimme hotellin päärakennuksesta (Tower), sillä Garden Wing -huoneet sijaitsevat pienen kävelymatkan päässä. Niissä olisi siis melkeinpä menettänyt osan hotellin sijaintiin liittyvästä hyödystä.

Puistolippuja valittaessa mietimme jonkin verran sitä, kannattaisiko meidän ottaa perusliput, joilla voisi vierailla yhden päivän aikana aina yhdessä puistossa vai kalliimmat park hopper -liput, joilla voisi vapaasti vaihtaa puistoa päivän aikana. Meinasin alkaa pihistellä tässä, mutta Ville onneksi sai pääni käännettyä ja valitsimme park hopper -liput.

Walt Disney Worldin hotellin ja puistoliput varasimme Walt Disney Travel Companyn kautta osoitteesta https://www.disneyholidays.com/walt-disney-world/. Vertailin jälleen olisiko varaus kannattanut tehdä eri valuutassa, mutta euroina ilmoitettu hinta oli edullisempi kuin Yhdysvaltain dollareista tai Britannian punnasta euroiksi muunnettu hinta.

Matkan varaamisen jälkeen oli aika tehdä suunnitelma puistopäivien ohjelmaa varten. Suunnittelu tuntui vaikealta, sillä etukäteen ei ollut vielä niin hyvää käsitystä siitä, millainen paikka Walt Disney World oikein on, miten helppoa siellä on liikkua paikasta toiseen, miten paljon aikaa eri jutut vievät ja miten paljon päivän aikana oikein jaksaa tehdä. Tiesin kuitenkin, että edes jonkinlaisen suunnitelman tekeminen kannattaisi ja laadin ennen matkaa suurpiirteisen ohjelman puistopäiviämme varten osuutta varten.

Jaoimme suunnitelmissa WDW:ssa viettämämme päivät kahteen osaan, aamupäivään ja iltapäivään. Olimme tehneet samoin Tokyo Disney Resortissa ja todenneet tämän hyväksi taktiikaksi, sillä siihen sopii hyvin myös tunnin tai parin lepohetki hotellilla puolen päivän aikaan, kun on kaikkein kuuminta. Puistojen kesken aika jaettiin niin, että Magic Kingdomille varattiin noin 1,5 päivää, Epcotille ja Hollywood Studiosille molemmille yksi päivä ja Animal Kingdomille puoli päivää.

Puistoille varatun ajan lisäksi meillä oli lista laitteista, joissa halusimme päästä käymään. Pari kuukautta ennen matkaa, heti kun meidän aikaikkunamme avautui, tein Walt Disney Worldin sovelluksen kautta meille joka päivälle kaksi tai kolme FastPass+-varausta sellaisiin suosittuihin laitteisiin, joihin pääsyn halusimme varmistaa.

Ennen matkaa tein myös pari ravintolavarausta. Halusimme päästä syömään Kaunotar ja hirviö -teemaisessa Be Our Guest -ravintolassa, mutta varauksen eteen piti nähdä vähän vaivaa. Sain ensiksi tehtyä meille vain aamiaisvarauksen ja sen jälkeen kävin katsomassa WDW:n sovellusta ainakin parikymmentä kertaan sen varalta, että joku lounasaika olisi vapautunut. Lopulta sellainen löytyi ja sain tehtyä varauksen ja peruttua aiemman aamiaisvarauksen.

Lennot ja hotellit

Matkan muut hotellit ja lennot varasimme vähän eri aikoihin. Hotellit varasimme pääasiassa Hotels.comin kautta ja johonkin yöpymiseen taisimme myös hyödyntää aiemmin keräämiämme palkintoöitä. Alempana olen kuitenkin ilmoittanut kaikkien hotellien “normaalihinnat”, enkä ole vähentänyt summista näitä palkintoöitä.

Lentojen varaamisessa viivyttelimme vähän liian pitkään, kun ihmettelimme eri vaihtoehtoja. Walt Disney Worldia lähin lentokenttä on Orlandon kansainvälinen lentoasema (MCO), mutta valitettavasti Suomesta ei tehdä suoria lentoja sinne. Yksi vaihtoehto olisi ollut lentää Lontoon kautta, mutta niihin sisältyi yleensä lentokentän vaihto. Toimivimmalta yhteydeltä tuntui lopulta Iceland Airin yhteys Reykjavikin kautta.

Päädyimme lopulta varaaman Tukholmasta lähtevät lennot, sillä ne tulivat edullisemmiksi kuin Helsingistä lähteneet. Vaikka tällöin tuli maksettavaksi Helsinki-Tukholma -lennot sekä hotelli Arlandan lentokentällä, oli Ruotsin kautta lentäminen kuitenkin 600 euroa halvempi reitti. Menomatkalla ylimääräinen pysähdys ei haitannut, mutta paluumatka tuntui aika raskaalta. Ensi kerralla pyrimme siis olemaan aikaisemmin liikkeellä lentojen suhteen ja ottamaan mieluummin suoremmat lennot.

Matkaohjelmamme

En ole aiemmin tainnut listata matkaohjelmaamme kokonaisuudessaan, mutta ajattelin sen auttavan hahmottamaan kokonaisuutta paremmin. Tekstin linkkejä klikkaamalla pääset lukemaan matkaraportteja.

Mikä matkassa onnistui ja mitä tekisimme jatkossa toisin?

Matkustusajankohta

Olen aika tyytyväinen valitsemiimme matkustuspäiviin. Syys-lokakuun vaihde tuntui ainakin meistä kohtuullisen rauhalliselta ajalta Walt Disney Worldissa eikä puistossa ollut mitenkään ahdistavan paljon porukkaa. Ainoastaan Ecpotissa oli tungosta niinä kahtena iltana, jotka vietimme siellä, mutta muuten ihmismäärä pysyi oikein kohtuullisena.

Walt Disney Worldissa paras taktiikka oli ehdottomasti aloittaa puistopäivät aikaisin ja ottaa hyöty irti Extra Magic Hour -ajasta. Varsinkin Magic Kingdomissa huomasi hyvin sen, miten aamulla laitteisiin ei ollut paljonkaan jonoa, mutta 11 aikoihin porukkaa alkoi jo olla enemmän.

Meillä kävi hyvä tuuri sen suhteen, että Star Wars Galaxy’s Edge ehdittiin avata ennen reissuamme. Tuo avajaispäivä ei siis ollut tiedossa vielä silloin, kun varasimme risteilymme. Disneyllä oli selvästi varauduttu suuriin ruuhkiin, sillä joka päivä ainakin kolmessa puistossa oli Extra Magic Hour ja Hollywood Studios -puistossa se kesti joka päivä kokonaiset kolme tuntia (aamulla kuudesta yhdeksään). Tällaista Extra Magic Hour -runsautta tuskin nähdään ihan lähiaikoina uudestaan.

En yhtään osaa sanoa oliko risteilymme myyty loppuun vai ei. Laiva ei ainakaan missään vaiheessa risteilyä tuntunut mitenkään liian täydeltä ja risteilyn ainoat ruuhkatilanteet tulivat Halloween-juhlan karkki tai kepponen -kierroksella sekä silloin, kun odotimme pääsyä laivasta Castaway Cayn satamaan. Halloween-juhlan ruuhkaa ei voinut oikein välttää, jos halusi käydä keräämässä karkkeja. Castaway Cay -saarelle saapuessa taas oli ihan hyvä taktiikka olla jonottamassa ulos laivasta ensimmäisten joukossa, sillä sen ansiosta pääsimme nopeasti rannalle varaamaan itsellemme hyvät aurinkotuolit.

Sää

Walt Disney Worldissa sekä risteilyllä ollessamme oli joka päivä ainakin 30 astetta lämmintä ja auringonpaistetta piisasi. Toisaalta se oli ihanaa, sillä Suomeen palatessa oli ihan syksyistä ja loppuvuoden harmautta jaksoi jonkin verran paremmin, kun reissussa oli saanut nauttia aurinkoisista keleistä.

Matkalla olisi ehkä kuitenkin jaksanut tehdä hieman enemmän juttuja, jos lämpötilat olisivat olleet vähän alhaisemmat. Siksi olen ajatellut, että seuraava matka Walt Disney Worldiin voisi olla kiva tehdä talviaikaan. Lisäksi Halloween-sesonki on nyt “nähty”, joten jonkin toisen sesongin näkeminen voisi olla kivaa. Esimerkiksi normaalisti suunnilleen maalis-toukokuussa järjestettävä Epcot International Flower and Garden Festival voisi olla mukava päästä näkemään.

Uutta Walt Disney World -matkaa ja erityisesti mahdollista toista Karibian-risteilyä miettiessä matkustusajankohdassa pitää ottaa huomioon hurrikaanikausi, joka kestää suunnilleen kesäkuusta marraskuuhun. Olimme tietoisia siitä, että matkamme sijoittuu hurrikaanikaudelle, mutta luotimme siihen, ettei välttyisimme kuitenkin hurrikaanin kokemiselta.

Onneksi hurrikaanit eivät haitanneet meidän matkaamme, mutta vain muutama viikko ennen reissuamme Bahaman ja Floridan alueella riehui hurrikaani Dorian. Olimme onnekkaita, ettei matkamme sattunut samaan aikaan sen kanssa ja luultavasti tulemme jatkossa miettimään tarkemmin, haluammeko matkata Floridaan hurikaanikauden aikana.

Matkan kesto

Saimme kierrellä WDW:ssa neljän päivän ajan ja lisäksi meillä oli risteilyn jälkeen varattu puolitoista päivää Disney Springsin tutkimiseen. Walt Disney Worldissa voisi hyvin viettää vaikka viikon tai jopa kaksi, mutta mielestäni neljä päivää riitti meille oikein hyvin. Emme tietenkään ehtineet nähdä puistoissa läheskään kaikkea, mutta ehdimme viettää mielestäni sopivasti aikaa kaikissa puistoissa ja nähdä ja kokea meitä eniten kiinnostaneet asiat.

Aikataulujen puolesta minua jäi oikeastaan harmittamaan vain se, ettemme ehtineet testata Frozen Ever After -laitetta. En ollut saanut siihen etukäteen FastPassia ja sen lähistöllä ollessamme laitteeseen oli 40 minuutin jono, emmekä halunneet odottaa niin pitkään. Mutta päällimmäisenä minulla on kuitenkin sellainen fiilis, että meillä riittää seuraavalla Walt Disney World -reissulla paljon uutta koettavaa ja lisäksi meillä on nyt muutama uusi suosikkilaite, joihin haluamme päästä uudestaan. Varsinkin Soarin’, Kilimanjaro Safaris, Slinky Dog Dash ja Jungle Cruise ovat sellaisia laitteita, joihin on päästävä vielä uudestaan.

Viikon pituinen risteily tuntui myös oikein sopivalta meille. Sinä aikana ehti tutustua laivaan hyvin ja aikaa olisi riittänyt hyvin myös erilaisiin aktiviteetteihin. Uskon, että kolmen tai neljän päivän risteilyllä aika olisi tuntunut loppuvan ihan kesken.

Walt Disney Worldin hotelli ja liikkuminen

Contemporary Resortin valitsimme tosiaan erityisesti sen hyvän sijainnin ja kulkuyhteyksien takia. Sijainti kävelymatkan päässä Magic Kingdom -puistosta oli ihanaa luksusta, mutta muuten kulkuyhteydet eivät olleet ihan sellaiset kuin olimme ajelleet.

Ensinnäkin monorail-matka Epcot-puistoon veikin enemmän aikaa kuin olimme ajatelleet (menomatka n. 30 min ja paluu n. 40 min) ja siihen kuului monorail-junan vaihto sekä ylimääräinen turvatarkistus, joten monoraililla kulkeminen ei tuntunutkaan niin sujuvalta kuin olimme odottaneet. Sen sijaan yllätyimme positiivisesti siitä, miten helppoa ja sujuvaa busseilla kulkeminen oli. Hotellistamme oli suunnilleen yhtä pitkä matka Epcotiin ja Hollywood Studios -puistoon, mutta Hollywood Studiosiin kulku bussilla tuntui meistä paljon vaivattomammalta kuin monorail-matka Epcotiin.

Contemporary Resort on deluxe-kategoriaan kuuluva hotelli ja se tuntui laadukkaalta paikalta. Hienot hotellit ovat meille tärkeä osa matkaa, mutta samalla myös hyvä hinta-laatusuhde on minulle tärkeä seikka. Huoneemme maksoi noin 533 euroa yöltä eikä hotelli loppujen lopuksi ollut kuitenkaan ihan hintansa väärti. Luulen, että koitamme seuraavalla kerralla valita sellaisen deluxe tai moderate-kategorian hotellin, josta on hyvät bussiyhteydet kaikkiin puistoihin sekä kiinnostavampi teemoitus.

Walt Disney Worldin ohjelma

Olimme tosiaan suunnitelleet jakavamme puistoajan niin, että viettäisimme Magic Kingdomissa noin 1,5 päivää, Epcotissa ja Hollywood Studiosissa molemmissa yhden päivän ja Animal Kingdomissa puoli päivää. Magic Kingdomin ja Epcotin osuudet pysyivät suunnitelman mukaisena, mutta Hollywood Studiosin ja Animal Kingdomin osuudet menivätkin suunnilleen päittäin.

Olimme kaavailleet viettävämme Hollywood Studios -puistossa kaksi peräkkäistä aamupäivää, mutta ensimmäisen aamupäivän jälkeen totesimme nähneemme puiston kiinnostavimmat osat. Sen vuoksi päätimme muuttaa seuraavan päivän suunnitelmaamme ja viettääkin pelkän iltapäivän sijaan koko päivän Animal Kingdomissa. Suunnitelmissamme oli siis joustovaraa, mikä on minusta aina hyvä asia. On tärkeämpää nauttia matkasta ja tehdä niitä juttuja, jotka kiinnostavat eikä vain orjallisesti seurata jotain etukäteen tehtyä minuuttiaikataulua.

Puiston valinnan lisäksi emme etukäteen tehneet mitään kovin tarkkaa suunnitelmaa siitä, mitä tekisimme mihinkin aikaan tai missä järjestyksessä. Olin etukäteen tarkistanut arviot puiston väkimääristä ja ne taisivat olla luokkaa 3/10 tai 4/10. Luotin siis siihen, että laitteisiin pääsisi melko vähällä jonotuksella ja se piti myös hyvin paikkansa.

Emme tulleet käyttäneeksi ihan kaikkia etukäteen tekemiämme FastPass+-varauksia, kun suunnitelmamme elivät. Puiston rauhallisuuden ansiosta nämä varaukset eivät olleet mitenkään pakollisia, mutta tietysti varaukset kannatti tehdä, koska ne eivät maksa mitään. Uskon, että säästimme niiden avulla jonkin verran aikaa, kun säästyimme jonotukselta muutamaan laitteeseen.

Olin etukäteen säätänyt aika paljon Be Our Guest -ravintolan varauksen kanssa ja tällä kertaa tuo säätö osoittautui vähän turhaksi. Puistossa nimittäin kävi ilmi, ettei ravintolassa ainakaan meidän matkapäivinämme mitenkään seurattu kenellä oli varaus ja kenellä ei. Kaikki halukkaat vain näyttivät pääsevän syömään sitä mukaa, kun pöytiä varautui. Aiempi vaivannäkö meni ehkä vähän hukkaan, mutta ainakin tiedän jatkossa, miten kannattaa toimia, jos ei heti saa miellyttävää varausta johonkin puiston ravintolaan. Myös Be Our Guest -ravintola osoittautui pettymykseksi, joten tiedämme myös mennä ensi kerralla muihin ruokapaikkoihin.

Risteilyn ohjelma

Meillä ei ollut sen suurempia suunnitelmia risteilyn ajalle, vaan toivoimme yhteistä rentoutumisaikaa ja sitä myös saimme. Laivalla suunnittelimme tekemisiä fiiliksen mukaan ja oli mukavaa, kun ei ollut mitään tiukkoja aikatauluja. Siinä oli jo ihan riittävästi, että muisti mennä syömään silloin kun ruokaa oli tarjolla.

Satamapäivien kohdalla suunnittelemattomuus ei kuitenkaan ehkä ollut ihan paras vaihtoehto. Luultavasti olisimme saaneet saarista enemmän irti, jos olisimme varanneet jonkin kierroksen tai aktiviteetin maissa olon ajaksi. Tähän täytyy ehdottomasti panostaa vähän enemmän seuraavalla risteilyllä.

En ole pitkään aikaan ollut millään ranta- tai löhölomalla, joten en etukäteen olisi osannut aavistaa, että aikuisten uima-allasalueista tulisi yksi meidän mielestä parhaista asioista risteilyllä. Vietimme erityisesti aikaa laivan keulassa sijainneella Satellite Falls -altaalla. Oli vain niin ihanaa saada makoilla kaikessa rauhassa aurinkotuoleilla ja kuunnella vaikka äänikirjaa tai ottaa nokoset. Aurinkotuolit olivat myös ihanasti varjossa, joten ei tarvinnut pelätä, että palaa. Aina kun palasimme Satellite Falls Poolilta hyttiimme, kuljimme perhealtaan ohi ja huokaisimme helpotuksesta, ettei meidän tarvinnut viettää aikaa sen hälyisessä tunnelmassa.

Risteily kohokohtiin kuuluu myös Castaway Cay -yksityissaari. Paikka tuntui ihan paratiisilta ja siellä kaikki oli hyvin järjestetty, ettei mistään tarvinnut huolehtia. Castaway Cayssa Serenity Bay eli aikuisten oma uimaranta oli suosikkipaikkamme, sillä sielläkin oli niin ihanan rauhallista. Jos joskus toiste menemme Karibian-risteilylle valitsemme ehdottomasti sellaisen Disney-risteilyn, johon kuuluu pysähdys Castaway Cay -saarella.

Muuta

En ole koskaan aiemmin viettänyt pitkiä aikoja vesillä, joten mietin mahtaako risteilyllä tulla huono olo. Disneyn laivat ovat isoja aluksia, joten ne eivät keinu niin paljon, mutta toisaalta Atlantilla aallot taitavat monesti olla isompia kuin Tallinnan-risteilyllä koetut, joten kyllä huojunnan kuitenkin tunsi. Useimmiten se oli kuitenkin tosi huomaamatonta eikä siihen tullut ensimmäisen päivän jälkeen kiinnitettyä hirveästi huomiota.

En ole pitkiin aikoihin tuntenut matkapahoinvointia enkä muista, että olisin tullut risteilylläkään kertaakaan huonovointiseksi. Jos kuitenkin tiedät olevasi herkkä matkapahoinvoinnille, voi olla hyvä idea varautua esimerkiksi pahoinvointilääkkeillä. Lisätietoja eri vaihtoehdoista voi kysellä apteekeista.

Mitä matka maksoi?

Alle olen listannut matkan keskeisimmät kulut ja niiden hinnat kahdelta aikuiselta. Lista ei sisällä aivan kaikkia todellisia kulujamme, sillä jätin tästä pois kaikki tekemämme “ylimääräiset” pikkuostokset, kuten matkamuistot ja tuliaiset.

Lennot1 380 e
Hotelli Arlandan lentokentällä123 e
Hotelli Orlandon lentokentällä160 e
Contemporary Resort hotelli WDW:ssa (3 yötä)1 600 e
WDW:n puistoliput 4 päivän ajaksi (park hopper)888 e
Lyft-kyyti WDW:sta Cape Canaveraliin90 e
Huoneistohotelli Port Canaveralissa (2 yötä)310 e
Käynti Kennedy Space Centerissä (sisäänpääsy + Lyft-kyydit)158 e
Lyft-kyyti hotellilta Port Canaveralin satamaan24 e
Risteily3 492 e
Tipit ristelyhenkilökunnalle175 e
Lyft-kyyti Cape Canaveralista Disney Springsiin80 e
Hotelli Disney Springsissä (1 yö)217 e
Lyft-kyyti Disney Springsin hotellilta lentokentälle23 e
Ruokailut600 e
ESTA-matkustusluvat25 e
Yhteensä (2 aikuisen matka)9 345 e

Isoimmat yksittäiset kuluerät matkalla olivat lentojen lisäksi Walt Disney Worldin hotelli + puistoliput sekä risteily. Aivan kaikkea ei tarvinnut maksaa kerralla, vaan Walt Disney World -osuudesta maksettiin 130 euroa matkan varauksen yhteydessä ja loput vajaa kaksi kuukautta ennen matkaa. Risteilystä taas maksettiin matkan varauksen yhteydessä noin 660 euroa ja loppusumma kolme kuukautta ennen risteilyä.

Walt Disney Worldiin mennessä voi helposti säästää rahaa valitsemalla halvemman hotellin. Contemporary resort on Disney-hotellien kalliimmasta päästä, joten Walt Disney Worldissa voi yöpyä halvemmallakin. Lisäksi matkaa varatessamme ei ollut voimassa oikein mitään tarjouksia, mutta ensi kerralla koitamme varmasti tarjoushaukkailla paremmin.

Puistolipuissa voisi myös säästää valitsemalla tavalliset liput park hopper -lippujen sijaan. Meidän tyyliimme kuitenkin sopii se, että vietämme osan päivästä yhdessä puistossa ja lopun toisessa, joten mielellämme maksamme park hopper -lippujen tuomasta joustavuudesta.

En aluksi meinannut laittaa ruokailuja tähän listaukseen mukaan lainkaan, sillä ruokailuun käytetty rahamäärä vaihtelee varmasti todella paljon eri ihmisillä. Päätin kuitenkin laittaa meillä menneen summan, jotta saisitte jotain suuntaviivaa oman matkabudjetin suunnitteluun. Tuosta 600 euron kokonaissummasta reilut puolet meni Walt Disney Worldissa ja noin 100 euroa Disney Springissä. Me söimme tällä kertaa melko edullisissa ruokapaikoissa ja meillä meni siis noin 40 euroa (n. 44 dollaria) per päivä per nokka ruokiin ja juomiin.

Olisi voinut olla kiva käydä vähän kivemmissakin ravintoloissa, mutta ne tuntuivat minusta aika kalliilta (niin kuin vähän kaikki Walt Disney Worldissa). Jotta seuraavalla kerralla raaskisi käydä enemmän myös ravintoloissa, joissa on vaikka pöytiintarjoilu, voisi olla hyvä idea ottaa jonkinlainen meal plan. Disneyland Parisissa meillä on aina yleensä ollut meal plan ja sen ansiosta ruokapaikkojen valinta on ollut jotenkin vapaampaa.

Floridassa julkinen liikenne ei oikein ole järkevä vaihtoehto, joten matkaa suunnitellessa on hyvä huomioida myös se, miten liikkuu paikasta toiseen. Walt Disney Worldissa käytimme tosiaan ihan hintaan sisältyviä busseja ja monorailia ja muuten taas luotimme Lyftiin. Näihin kyyteihin meni meillä yhteensä reilut 260 euroa.

Risteilystä mainitsinkin, että paras tapa säästää rahaa on varata matka mahdollisimman ajoissa eli noin vuosi‒puolitoista vuotta ennen risteilyä. Toki myös äkkilähtöjä saattaa saada edullisesti, mutta itse en ehkä uskaltaisi laskea sen varaan. Lisäksi voi tietysti valita halvemman hytin eli sisähytin tai ikkunallisen hytin, jossa ei ole parveketta. Jos vaan budjetti antaa myöten, niin suosittelisin kyllä ottamaan vähintään ikkunallisen hytin tai mielellään parvekkeellisen hytin. Oli niin ihanaa voida nauttia meri-ilmasta oman hytin parvekkeelta, että tulemme varmasti itse jatkossa aina valitsemaan parvekkeellisen hytin.

Yksi risteilyn parhaista puolista oli se, ettei laivalla tarvinnut maksaa erikseen juuri mistään, vaan lähestulkoon kaikki oli jo etukäteen maksettu. Esimerkiksi kaikki perusruokailut ja alkoholittomat juomat kuuluivat siis hintaan. Etukäteen maksetun summan lisäksi maksettavaksi tuli vain tipit huonesiivoojalle sekä tarjoilijoille. Tippien suuruutta ei onneksi tarvinnut itse keksiä, vaan Disneyllä on eräänlainen oletushinnasto, jonka mukaiset tipit veloitettiin automaattisesti luottokortiltamme risteilyn loppupuolella. Halutessaan olisi voinut antaa enemmänkin tippiä, mutta me ainakin menimme ihan perustipeillä.

Jos olisi halunnut alkoholijuomia tai pullotettuja juomia, niistä olisi pitänyt maksaa erikseen. Lisäksi laivalla oli kaksi ravintolaa, Remy ja Palo, joihin olisi pitänyt tehdä erikseen varaus ja maksaa ruokailusta erikseen. Me emme niitä tällä risteilyllä kokeilleet, mutta joskus toiste voisi kyllä olla kiva käydä niissä.

Kaikenkaikkiaan matka oli kyllä aivan ihana kokemus! Jotain melko pieniä muutoksia tekisin näin jälkikäteen mietittynä, mutta muuten olemme molemmat tyytyväisiä, että lähdimme tälle matkalle. Matka oli toki varmasti kallein yhteinen matkamme, mutta jäi siitä myös paljon hyviä muistoja.


Phuuh! Luulen, että olen nyt saanut näiden reilun 3 000 sanan myötä sanottua kaikki tärkeimmät matkaan liittyvät asiat. Esimerkiksi matkan suunnittelusta ja erityisesti puistopäivien ideoinnista voisi kirjoittaa varmasti omat juttunsa, mutta en toki ole vielä yhden Walt Disney World -matkan perusteella vielä mikään ekspertti.

Toivon kovasti, että sait tästä jutusta jotain ideoita tai vinkkejä oman Walt Disney World -matkan tai Disney-risteilyn suunnitteluun. Vaikka juuri nyt ei ole järkevää matkustaa mihinkään kauas, suunnitelmia voi aina tehdä. Jos joku erityinen asia jäi vielä kiinnostamaan tarkemmin niin laita kommenttia ja koitan vastata parhaan mukaan.

Disney Land & Sea -matkasta kertovat jutut:
Seuraava matkamme: Disney Land & Sea
Walt Disney World 2019: Matka alkaa!
Walt Disney World 2019: Disney’s Contemporary Resort
Walt Disney World 2019: Ensi kertaa Epcotissa
Walt Disney World 2019: Star Wars Galaxy’s Edge & Toy Story Land
Walt Disney World 2019: Maailmanympärimatkalla Epcotissa
Walt Disney World 2019: Aamupäivä Animal Kingdomissa
Walt Disney World 2019: Eläinbongausta Animal Kingdomissa
Walt Disney World 2019: Viimeinen päivä Magic Kingdomissa
Disney Cruise 2019: Kohti Karibianmerta!
Disney Cruise 2019: Kaksi päivää merillä
Disney Cruise 2019: Vierailulla Neitsytsaarilla
Disney Cruise 2019: Castaway Cay
Disney Land & Sea 2019: Ostosten esittely

| Kategoriassa Disney life | Avainsanat:, ,

2 kommenttia artikkelissa “Disney Land and Sea 2019: Matkan yhteenveto

  1. Oi miten ihanan näköinen tuo kirja matkastanne! Ja iso kiitos muuten kaikista ihanista postauksista ja kuvista tuolta reissultanne joita olet jakanut, valitettavan vähän tuli kommenttoitua mutta luin kyllä ihastellen kaikki.

    Pitääkin laittaa tämä postaus jonnekin kirjanmerkkeihin talteen, kun pikkuisen alkoi kiinnostella reissun tekeminen Amerikan puistoihin. Toki tässä tilanteessa ei vielä uskalla mihinkään matkustella, mutta kun useaan kertaan monesta paikasta on kuullut että Disney World loma on hyvä suunnitella ajan kanssa ja perusteellisesti, niin tässähän sitä aikaa nyt on. :D

    Erityisen iso kiitos muuten myös tuosta teidän matkabudjetin jakamisesta, se on iso apu omaa matkabudjettia miettiessä.

    1. Kiva kuulla, että jutut ovat kiinnostaneet Suvi! :) Ja mukavaa, kun nyt sattui sopiva hetki kommentin laittamiseen. Monesti se tahtoo itseltäkin vaan jäädä tai unohtua, vaikka usein ajattelee, että voisi jonkin kommentin kirjoittaa.

      Nyt on varmasti oikein erinomainen aika alkaa suunnitella tulevaa matkaa. Jos tykkää kuunnella podcasteja, niin ainakin WDW Prep To Go:ta oli kiva kuunnella. Ja vaikka jos voi laittaa joka kuukausi jonkin pikkusumman sivuun matkaa varten, niin ehtii varmasti saada kivan summan kokoon. Ollaan itse laitettu nyt keväästä lähtien kumpikin muutama kymppi sivuun haaveilemaamme Eurooppaan sijoittuvaa Disney-risteilyä varten. Realistisesti tuo ristely voisi ehkä olla aikaisintaan kesällä 2022, niin tässähän ehtii säästää etukäteen jo vähintäänkin lentojen ja risteilyn ennakkomaksun verran.

      Jotenkin hirvitti kirjoittaa tuo matkan kokonaishinta tähän postaukseen, vaikka minulla olikin se jo omissa Exceleissä ylhäällä, sillä onhan vajaa 10 000 e kuitenkin iso hintalappu matkalle. Mutta on se varmasti hyödyllisempää, että laittaa ihan oikeita summia esille, niin siitä voi olla muillekin apua matkan kulujen arviointiin. :) Ja eikä siitä mihinkään pääse, että Disney-puistoissa käynti on kallis harrastus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.