Disneyn live action -buumi

Olette varmaan kuulleet niistä. Disneyllä työstetään tällä hetkellä live action -versiota Dumbosta. Ja Kaunottaresta ja hirviöstä. Ja Mulanista. Sekä Nalle Puhista. Niin ja myös Helinä-keijusta. Ja Pahattarenkin seikkailut jatkuvat. Eikä siinä vielä kaikki!

Kirjoitettuani Beauty and the Beast -elokuvan teaser-trailerista, huomasin, että alan olla jo itsekin vähän tipahtanut kärryiltä siitä, mitä kaikkia tuttujen tarinoiden live action -versioita Disneyllä ollaankaan tällä hetkellä suunnittelemassa. Erityisesti viimeisen vuoden aikana on julkistettu tieto niin monesta uudesta näytellystä elokuvasta, että minä ainakin olen jo mennyt ihan pyörälle päästäni. On siis korkea aika selvittää mistä tässä buumissa on kyse ja mitä elokuvia on odotettavissa.

Cinderella 2015

Tähän mennessä Disney on julkaissut viisi uusintaversiota tunnetuista animaatioklassikoistaan. Trendin aloitti vuoden 2010 Liisa Ihmemaassa, joka on yksi Disneyn tuottoisimmista elokuvista. Se keräsi yli miljardin dollarin lipputulot maailmanlaajuisesti. Sen menestyksen jälkijunassa vuonna 2014 teattereihin tuli Pahatar ja keväällä 2015 Cinderella – Tuhkimon tarina. Tämän vuoden aikana taas ovat ilmestyneet Viidakkokirja ja Liisan seikkailut Peilimaailmassa. Vaikka osattiinhan sitä jo 90-luvullakin, kun 101 dalmatialaista -elokuvasta tehtiin näytelty versio ja vielä jatko-osa 102 dalmatialaista.

Miksi live action -versioita tehdään?

Yksi keskeinen selittäjä Disneyn innostukselle tehdä näitä klassikoiden live action -tulkintoja on tietysti raha. Elokuvien tekeminen on suurta riskipeliä, sillä niiden tuotanto vaatii vähintään kymmeniä, monesti satoja miljoonia dollareita. Viime vuosien live action -versiot ovat olleet valtavan tuottoisia ja niiden maailmanlaajuiset lipputulot näyttävät tältä:

Liisa Ihmemaassa (2010) 1 025 milj. $
Pahatar (2014) 758 milj. $
Cinderella (2015) 543 milj. $
Viidakkokirja (2016) 886 milj. $*
Liisan seikkailut Peilimaailmassa 109 milj. $*

* = Elokuvateatterikierros vielä kesken. Lähde: Box Office Mojo (4.6.2016)

Vertailun vuoksi maailman tuottoisin elokuva Avatar (2009) on kerännyt 2 787 miljoonan dollarin maailmanlaajuiset lipputulot.

Elokuvat muodostivat noin 14 % Disneyn viime kvartaalin liikevoitosta. Vaikka Disney onkin niin iso yhtiö, ettei se yhdestä flopista kaadu, on se kuitenkin ajateltava tulevaisuutta ja osakkeenomistajiaan. Niinpä kovin moneen virheeseen ei ole varaa.

Satuelokuvat ovat viime vuosina olleet melko turvallinen ratkaisu, sillä tuttujen hahmojen tarinat ja niiden uudet tulkinnat kiinnostavat yleisöä ja sadut vetoavat sekä lapsiin että aikuisiin. Disney myös tunnetaan erityisesti saduistaan ja studion vahvuus on juuri sellaisissa elokuvissa.

Tulevat live action -versiot:

Listalle on kerätty kaikki Disney-klassikoihin pohjautuvat näytellyt elokuvat, joiden julkaisun Disney on tähän mennessä vahvistanut. Otin mukaan myös pari tulevaa elokuvaa, jotka pohjautuvay näyttelijöitä ja animaatiota yhdisteleviin Disney-elokuviin.

Beauty and the Beast

Näytelty versio Kaunotar ja hirviö -klassikosta. Mukana ovat muun muassa Emma Watson Bellenä ja Dan Stevens Hirviönä. Elokuva on nyt jälkituotannossa ja sen ensi-ilta Yhdysvalloissa on 17.3.2017.

Cruella

101 dalmatialaista -klassikon pahikseen Cruella De Viliin keskittyvä elokuva. Tieto elokuvan kehittelyn alusta paljastettiin jo lokakuussa 2013 ja jokin aika sitten elokuvan nimikkoroolin kerrottiin menneen Emma Stonelle.

Dumbo

Ihmisnäyttelijöitä ja tietokonehahmoja yhdistelevä versio vuoden 1941 animaatioklassikosta. ohjaajana Tim Burton.

Genies

Vuonna 1992 ilmestyneen Disney-klassikko Aladdinin esiosa, joka kertoo kuinka Henki joutui lamppuunsa. Damian Shannon ja Mark Swift käsikirjoittavat elokuvaa paraikaa.

Pahatar

Maleficent 2

Jatko-osa vuonna 2014 ilmestyneelle Prinsessa Ruususen Pahattaresta kertovalle elokuvalle. Pääosaan palaa Angelina Jolie ja käsikirjoituksesta vastaa taas Linda Woolverton.

Mary Poppins returns

Jatko-osa vuoden 1964 musikaalielokuvalla. Tarinassa Maija Poppanen saapuu aikuiseksi kasvaneen Mikko Pankin perheen luo. Poppasen rooliin on valittu Emily Blunt ja uuden Jack-nimisen hahmon roolissa nähdään Lin-Manuel Miranda. Elokuvan ohjaa Rob Marshall ja ensi-illaksi on suunniteltu joulua 2018.

Mulan

Vuoden 1998 animaatioklassikkoon ja kiinalaiseen Hua Mulan -legendaan perustuva näytelty elokuva. Elokuvaa käsikirjoittavat Elizabeth Martin ja Lauren Hynek.

Night on Bald Mountain

Fantasia-klassikon Yö autiolla vuorella -kohtaukseen keskittyvä elokuva. Matt Sazama ja Burk Sharpless ovat aloittaneet tarinan käsikirjoituksen.

Peter Pan

Näytelty versio J. M. Barrien luomasta Peter Pan -tarinasta. Elokuvaa käsikirjoittavat David Lowery ja Toby Halbrooks, ja Loweryn on määrä myös ohjata elokuva.

Pete’s Dragon

Vuoden 1977 Pete ja lohikäärme Elliott -elokuvan uusintaversio, joka sijoittuu nykypäivään. Elokuva on valmistunut ja sen ensi-ilta on Yhdysvalloissa 12.8.2016.

Pinocchio

Pinocchio-tarinan näytelty versio. Peter Hedges työskentelee elokuvan käsikirjoituksen parissa parhaillaan.

Prince Charming

Tuhkimon prinssiä käsittelevä komediallinen elokuva, joka keskittyy prinssin vähemmän charmikkaaseen veljeen. Matt Fogel on aloittanut sen käsikirjoittamisen.

Viidakkokirja 2016 Baloo Mowgli

The Jungle Book 2

Huhtikuussa ilmestynyt Viidakkokirja on ollut niin tuottoisa, että ohjaaja Jon Favreau kaavailee sille jo jatko-osaa. Elokuvan suunnittelu on aloitettu.

The Little Mermaid

Viime viikolla ilmoitettu Pieni merenneito on uusin lisäys buumiin. Elokuvan suunnittelu on vielä hyvin varhaisessa vaiheessa. Tätä tulevaa Disney-versiota ei tule sekoittaa Universalin ja Working Titlen suunnittelemaan Pieni merenneito -elokuvaan, jonka pääosassa on Chloë Grace Moretz.

The Sword in the Stone

Näytelty versio vuoden 1963 Miekka kivessä -klassikosta. Bryan Cogman työskentelee elokuvan parhaillaan elokuvan käsikirjoituksen parissa.

Tink

Helinä-keijuun keskittyvä jatko-osa Peter Pan -tarinalle. Elokuvan lupaillaan näyttävän uusia puolia Helinästä ja pääosan näyttelijäksi on kiinnitetty Reese Witherspoon.

Winnie the Pooh

Näytelty elokuva, jossa aikuinen Risto Reipas palaa tuttujen lelujensa luo Puolen hehtaarin metsään. Elokuvaa käsikirjoitetaan paraikaa.

Mainitut ensi-illat ovat Yhdysvaltain ensi-iltapäiviä, Suomen julkaisuaikataulut selviävät myöhemmin. Elokuvien yksityiskohdat voivat muuttua matkan varrella.


Vaikka Disney onkin ilmoittanut näiden elokuvien kehittelyn alkaneen, on toki täysin mahdollista, ettei niitä kaikkia lopulta koskaan tehdäkään. Varsinkin käsikirjoitusvaiheessa olevien tulevaisuus voi olla vielä erittäin epävarma, jos valmis käsikirjoitus ei saakaan vihreää valoa studion johdolta. Tähän mennessä julkaistut elokuvat ovat olleet taloudellisia menestyksiä, mutta voi yleisö jossain vaiheessa kyllästyä samaan kaavaan, ja studio päättää sen seurauksena siirtää katseensa toisenlaisiin elokuviin.

Osa Disney-faneista tuntuu suhtautuvan näihin tuleviin elokuviin jyrkän kielteisesti, osa taas odottaa innolla sitä, että oman suosikkiklassikon näytelty versio julkistettaisiin. Mutta olen kyllä melko hämmentynyt tästä 17 (!!) elokuvan pituisesta listasta. Olen varovaisen kiinnostunut parista elokuvasta (Genies, Mulan, Pieni merenneito & Tink) ja hyvin innostunut erityisesti Beauty and the Beastista. Joidenkin elokuvien idea vaikuttaa minusta vähän oudolta, mutta en halua lytätä mitään näistä elokuvista ennen kuin ne ovat valmiita – saati sitten ennen kuin niistä on kuvattu minuuttiakaan. Jos nämä live action -versiot taas eivät ole mieleesi, paras keino “vastustaa” niitä, on äänestää jaloillaa eli olla käymättä katsomassa niitä teattereissa.

Mitä sinä olet mieltä tästä Disney-klassikoiden pohjalta tehtävien näyteltyjen elokuvien buumista? Kiinnostaako joku elokuva ennakkotietojen perusteella sinua erityisen paljon?

Kuvat: The Walt Disney Company Nordic

6 kommenttia artikkelissa “Disneyn live action -buumi

  1. No huh, siinä oli listaa kerrakseen!

    Kiva että kirjoitit tästä aiheesta. Oli hämmentävä jokin aikaa sitten huomata että live action versiot eivät suinkaan ole loppumassa vaan niitä tunnutaankin suunnittelevan uusia niin paljon kuin mahdollista. Kiitos kun listasit ylös tuon pitkän listan, nyt olen taas vähän enemmän kärryillä mitä kaikkea on suunnitteilla.

    En ihan tiedä kuinka suhtautua näihin live action versioihin, olisi hauska taas nähdä aivan uusia elokuvia uusista ideoista. Tuntuu että muillakin studioilla on suunta lähtenyt hyvin pitkälti sille “turvalliselle” linjalle kierrättäen vanhoja ideoita ja tekemällä joka ikisestä elokuvasta jatko-osia (tai trilogioita joiden viimeinen osa on vielä jaettu kahteen). Silti Beauty and the Beast, The Little Mermaid ja Mulan kuulostavat kiinnostavilta, mutta esimerkiksi tuota Prince Charming -leffan ideaa en voi käsittää. :D

    Toivottavasti näihin elokuviin jaksetaan panostaa ja keksiä jotakin oikeasti uutta ja mielenkiintoista juoneen. Siinä tapauksessa miksei itse kukin tältä listalta voisi olla hyvä elokuva. Mutta jos sama tarina on vain siirretty uusiin raameihin niin en usko että kauniit puvut ja uusin animaatiotekniikkakaan pystyy kannattelemaan kovin montaa elokuvaa putkeen.

    1. Elokuvaideat eivät kyllä selvästikään ole Disneyltä loppumassa ihan pian. Näitä listattavia oli niin paljon, mutta toivottavasti en unohtanut mitään.

      Disney on harvemmin tehnyt täysin uusiin ideoihin pohjautuvia elokuvia, vaan suurin osa studion tuotoksista perustuu kirjoihin tai muihin. Esimerkiksi viime vuonna ilmestynyt Tomorrowland-leffa perustui ohjaaja Brad Birdin originaaliin ideaan ja taloudelliselta kannalta elokuva oli aika iso floppi. Kun talous on mitä on, studiolla ei varmaan haluta ottaa hirveästi samanlaisia riskejä. Ymmärtäähän sen, mutta jos sama linja jatkuu pitkään samanlaisena, kyllästyminenhän siinä voi tulla.

      Prince Charmingin idea kuulostaa ainakin näiden ennakkotietojen perusteella aika erikoiselta, mutta tarina vaikuttaisi sentään olevan ihan uusi. Night on Bald Mountain -elokuva mietityttää minua kaikkein eniten, saa nähdä mitä siitä oikein tulee.

  2. Huh, aikamoinen lista tosiaan! Olen kyllä huomannut, että näitä live action -versioita on paljon, mutta että tulossa olisi mahdollisesti vielä noinkin monta. Saa nähä, riittääkö sitten paukut toteuttaa kaikki laadukkaasti vai nähdäänkö jotain b-luokan versioitakin.

    Kaikkia en ole ehtinyt katsoa, mutta Viidakkokirjan sain viimeisimpänä katsottua ja arvosteltua, ja se leffa ainakin oli positiivinen yllätys. Ajatuksissa oli tuon innoittamana katsoa muutkin katsomatta jääneet. Ja ainakin yritän suhtautua näihin versioihin avoimin mielen, vaikka toki kieltämättä vähän ennakkoluuloja on, koska alkuperäiset piirrosversiot ovat niin huikeita. Kuten vaikkapa piirrettyjen Arielin ja Tuhkimon lumovoima on niin omanlaisensa, että epäilen vahvasti, voiko kukaan näyttelijä yltää samaan. :)

    Huomaan kyllä näitä uusintafilmatisointeja katsoessani samanaikaisesti rullaavani päässäni piirroselokuvan juonta ja miettiväni, että jaaha, tämä on eri tavalla ja sitten miettiväni, että olenko sitä mieltä, että muutos on hyvä vai huono. Jos osataan tuoda jotain uutta pilaamatta vanhaa, niin miksipä nämä näyellyt versiot eivät toimisi. Maleficent oli siitä mielenkiintoinen, että tarinaan oli otettu uusi lähestymistapa ja näin tutun tarinan näki erilaisessa valossa. Tuon perusteella voisin kuvitella, että Cruella voisi leffana ollakin aika hyvä. Kunpa vain jättäisivät näiden osilta sitten jatko-osat tekemättä, koska itse en jaksa uskoa, että ne voisivat enää kantaa kovin pitkälle.

    1. Disneyllä riittää näissä tekemistä monen, monen vuoden ajaksi. Toivottavasti elokuvat tehdään tosiaankin kunnolla, eikä missään kiireessä.

      Varsinkin Arielin kohdalla minullakin voi olla vaikeuksia sulattaa ketään oikeaa ihmistä rooliin. Tähän mennessä näiden live action -elokuvien roolitukset ovat menneet nappiin ja ainakin minusta Lily James oli tosi herttainen Tuhkimo. Vaikka eroaahan hänen tulkintansa teitysti animaatiohahmosta.

      Minunkin tulee tehtyä mielessäni vertailua kahden elokuvan eroista ja yhtäläisyyksistä. Minusta parhaita hetkiä ovat ne, kun huomaa, että näyteltyyn elokuvaan on otettu tarkasti mukaan joku animaation kohtaus. Vaikka eihän sitä tietenkään halua, että koko elokuva olisi yhtä kopiota. Pidin myös Pahattaren tyylistä, toivottavasti Cruellaan saadaan mukaan samaa henkeä. Olen pikkaisen innoissani Cruellasta siksi, että siinä nähdään ihana Emma Stone. :)

  3. Siinäpä listaa! Itseäni rassaa katsella joitain vanhoja Disneyn klassikoita niiden huliviliturhake kohtausten takia, joten tälläiset näytellyt versiot ovat ihan tervetulleita. Lisäksi, kuten Pahatar leffassa, parhaimmillaan ne syventävät hahmoja ja kertovat vähän hahmojen tarkoitusperistä, kuten miksi kukakin teki ja mitä eivätkä ole vain pahiksia. Ihan kaikista ei välttämättä tarvitsisi tehdä leffoja, kuten Dumboa en oikein ymmärrä kun siinähän lähinnä eläimet taitavat olla kanssa käymisissä toistensa kanssa. Toisaalta osaa kiinnostaa toiset leffat, toisia toiset. Tink, Peter Pan, Pieni merenneito, Kaunotar ja hirviö sekä Mulan taitavat eniten noista kiinnostaa. Toisaalta joihinkin Disneyn klassikoihin olen jo sinällään niin tyytyväinen, että mietin voivatko näytellyt versiot nostaa tarinan arvoa.

    1. Sidekick-hahmojen juttuja on onneksi nähty vähän vähemmän näissä live action -elokuvissa. Toivotaan, että sama linja jatkuu vastaisuudessakin. Dumbo ei hirveästi innosta minuakaan, lieköhän Burton keksinyt tarinaan jotain omia lisäyksiään vai nähdäänkö tulevassa elokuvassakin pääasiassa sirkuseläimiä. Peter Pan on nähty valkokankailla jo aika monta kertaa, mutta toisaalta kyseisessä klassikossa on minusta vähän parantamisen varaan, joten toivottavastielokuvaan otetaan mukaan jotain uutta ja mielenkiintoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.