Disneyntäyteinen päivä

Tyttydyydydyy! Arvaatko mitä erityistä tässä kirjoituksessa on? Luet juuri Disnerd dreams -blogin 100. postausta! Jee! Blogi täytti myös vappuna 1,5 vuotta, toinen jee! Eikä siinä vielä kaikki, sillä olen nyt saanut yliopisto-opintoni vihoviimeistä loppusilausta vaille valmiiksi! ISO jee! Näiden saavutusten kunniaksi päätin tehdä vähän erilaisen postauksen.

Päähäni oli jo jokin aika sitten putkahtanut ajatus päivästä, joka olisi mahdollisimman täynnä kaikkea Disneyyn liittyvää. Oikein superdisneymäisen päivän viettämiseen tarvittaisiin varmaankin reissua vaikkapa Disneylandiin, mutta koska se ei nyt ollut mahdollista, päätin kokeilla miten kotona pääsisi hyviin Disney-tunnelmiin. Olin stressaavien viime viikkojen jäljiltä vapaapäivän tarpeessa, joten vietin eilen lauantaina kunnon Disney-päivän. Päivälle oli yksi sääntö: kaiken viihteen pitäisi liittyä Disneyyn.

Aamulla heräilin jo seitsemän aikaan, mikä oli kyllä aivan liian aikainen herätys vapaapäivänä. En kuitenkaan saanut enää unta, joten aloitin päivän (kuten vähän liiankin monen muun päivän) Tsum tsum -pelin pelailulla. Elämien loputtua en vielä jaksanut nousta ylös, joten jatkoin perjantaina aloittamani kirjan lukemista. En vielä paljasta mikä kirja on kyseessä, mutta kuvan perusteella pystytte varmaan arvaamaan, mihin se liittyy.

Lueskelin kaikessa rauhassa, kunnes jossain vaiheessa huomasin kellon olevan jo puoli yhdeksän. Vatsani alkoi kurnia kuin Nalle Puhilla konsanaan, joten päätin nousta ylös. Pistin Spotifystä Disney-musat pyörimään, ensimmäisenä sattui löytymään tuollainen Pure Disney -levy ja kivan kansikuvan perusteella painoin playtä. Levyllä oli pääasiassa aika perussettiä, mutta Digga Tunah Dance oli aika vetävä remix Digga Tunnah ja Circle of Life -kappaleista.

Keittelin musiikkia kuunnellessa itselleni aamupalaksi puuroa, jonka koristelin Mikki-tyyliin. Aamupalaan kuului myös teetä, Eva-mukista tietysti. Kun istahdin syömään, levyltä alkoi sopivasti soida Be Our Guest. Colonel Hathi’s Marchin soidessa taas koitin bongata keittiön ikkunasta ihmisiä, jotka kävelisivät “aina tyyliin armeijan”, mutta vain yksi mies sattui kävelemään marssin tahtiin.

Disney-päivänä täytyi tietysti pukeutua teeman mukaan, joten etsin vaatekaapistani söpön Bambi-paidan. Se on hankittu joskus vuosia sitten H&M:stä (nyt kun tarkemmin mietin, niin minulla on ollut paita varmaan 6—7 vuotta). Vaihdoin myös kalenterini ajan tasalle, tämän viikonlopun kuva sattui oleman Tuhkimosta.

Pikasuihkun jälkeen valitsin pienen Disney-maratonini elokuvat, tänään fiiliksiin sopivat Aladdin, Notre Damen kellonsoittaja sekä Lilo & Stitch. Ensimmäisenä pistin pyörimään Aladdinin. Sen edellisestä katselukerrasta olikin ehtinyt vierähtää puolitoista vuotta. Leffan jälkeen söin ruokaa ja jälkkäriksi päätin testata eeppisen suosittua Disneyland-herkkua, Dole Whipiä. En ole koskaan syönyt oikeaa Dole Whipiä, sillä sitä tarjoillaan vain muutamassa paikassa, muun muassa Disneylandin Polynesian Resortissa. Netissä olen kuullut tämän pehmismäisen herkun ylistystä ja ainakin Pinterest on pullollaan erilaisia Dole Whip -reseptejä. Käytin tämän sivuston reseptiä, mutta puolitin annoksen ja laitoin sitruuna- ja limemehun sijaan enemmän ananasmehua. Ohje oli tosi helppo, mutta vaati yhteensä pari tuntia pakkasessa. Jälkkärin valmistumista odotellessa jatkoin aamuisen kirjan lukemista ja kirjoittelin yhtä ensi viikon postausta.

Kärsivällisen odottelun jälkeen Dole Whip oli valmista syötäväksi Lilon & Stitchin seurassa. Olin etukäteen hiukan skeptinen reseptiä kohtaan, sillä olen kerran tehnyt sen virheen, että olen laittanut ananasta muroihin ja maito on mennyt ihan pilalle. Tämä ei onneksi muistuttanut mitenkään sitä katastrofia. Suomen oloihin soveltamani versio vaatii vielä vähän hiomista, mutta kuumana kesäpäivänä tämä voisi olla aika kova sana. Pitää testata sitä vielä tuoreella ananaksella purkkiversion sijaan.

Elokuvan jälkeen sisällä kykkiminen alkoi kyllästyttää, joten päätin lähteä reippaalle kävelylle. Haluaisin jo kovasti nähdä Big Hero 6:n uudestaan, muuta koska blu-rayn julkaisuun on vielä aikaa (julkaisupäivä on 12.6.), elokuvaan liittyvän podcastin kuuntelu kävelyn aikana tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Linkkivinkkinen kaikille animaatioiden ystäville: kannattaa kurkata www.rotoscopers.com sekä The Rotoscopersien Animation Addicts -podcast. Nimestä voi jo arvata, että kyseessä on animaatioista innostuneiden ihmisten tekemä podcast, jossa käsitellään useiden eri studioiden elokuvia. Podcastia voi kuunnella tietokoneella Rotoscopersien nettisivuilta, Android-laitteilla esimerkiksi Podcast Addict -sovelluksella tai Apple-laitteilla iTunesin kautta. Suosittelen ehdottomasti kuuntelemaan, Morganin, Chelsean ja Masonin jutustelut tuovat joka kerta hymyn huulille!

Reippailun jälkeen teki mieli pelata hetki Disney Infinityä. Pelailin hetken Tähkäpäällä toisen pelaajan tekemää aarteenetsintäkenttää, jossa piti löytää 15 taikakukkaa Kaksin karkuteillä -elokuvan maisemista. Sen jälkeen innostuin tuhoamaan jotain jääpahiksia Hyökkäys Asgardiin -lelulaatikkopelin parissa. Pelailun ohessa lakkailin kynteni Disneyn Princess Polish -lakkojen Belle-sävyllä. Tykkään tuosta lakasta tosi paljon, tuo kultainen sävy on vaan niin täydellinen. Onneksi minulla on tätä kaksi pulloa, niin lakka ei pääse ihan heti loppumaan.

Päivän päätteeksi oli vuorossa vielä viimeinen elokuva eli Notre Damen kellonsoittaja. Keitin itselleni piparminttuteetä ja pilkoin päärynän iltapalaksi. Yökkikseksi valitsin maailman söpöimmät Marie-shortsit ja niihin matchaavan paidan. Nätit Disney-yöasut ovat heikkouteni, harmi vaan ettei niitä juuri Suomesta saa, vaan niitä pitää etsiä ulkomailta, tuo alaosa on muistaakseni Madeiralta Oysho-putiikista.

Välillä teki vähän tiukkaa pitäytyä ainoastaan Disney-viihteessä, sillä arvatenkin juuri silloin kun ei voi, tekisi mieli pelata Mario Kartia tai katsoa Parks and Recreationia. Mutta pystyin kuitenkin pitäytymään säännössäni. Päivän olisi tietysti voinut vetää paljon överimmäksi. Koitin esimerkiksi etukäteen etsiä kaupasta joskus näkemiäni prinsessamakaroneja, mutta niitä kenties niitä ei ole enää olemassakaan. Luulen kuitenkin, että oikein liioitellun disneymäisenä päivänä kyllästyminen koko juttuun olisi iskenyt jo puolenpäivän jälkeen. Jo kolmen Disney-elokuvan katsominen päivässä oli pikkaisen liikaa minulle, sillä keskittymiskykyni ei tosiaankaan ollut huipussaan enää viimeisen elokuvan kanssa. Päivä oli kuitenkin mukavan rento vapaapäivä.

Oliko kivaa lukea välillä vähän erilainen juttu vai oliko idea kenties ihan urpo? Entä millainen olisi sinun Disney-päiväsi?

| Kategoriassa Disney life | Avainsanat:

14 kommenttia artikkelissa “Disneyntäyteinen päivä

  1. Hii, olipa kiva teksti! kivan paljon Disneymäisiä kuvia hienoine asetelmineen. :) Ehkä minunkin pitää kesällä pitää kunnon Disney-päivä, ihan innostuin ajatuksesta! Katselisin justiinsa elokuvia ja lukisin Disneyhyn liittyviä kirjoja ja kuuntelisin musiikkia… Tai sitten vetäisin ihan överiksi ja leikkisin kunnolla jotain prinsessaa! Tai Woodya, ja lysähtäisin kasaan aina ihmisiä nähdessäni! Tai leikkisin Nalle Puhia, eli olisin Anna, jolla on hyvin pienet aivot. Sen leikkimisen ei pitäisi olla hankalaa… Hahaa! Pitääkin merkata kalenteriin joku Disney-päivä! :)

    ONNEA 100 kirjoituksesta! Onnea myös blogin 1,5-vuotis synttäreistä! Ja erityisen PALJON ONNEA yliopisto-opintojen suorittamisesta ja valmistumisesta(?)!!!!!!!! JEEEE!!!!!!! Paljon onnea myös tuleviin haasteisiin!!!!! :) HII!!!!!

    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! :) Ihan mahtavaa, että innostuit Disney-päivän ajatuksesta, nuo ideasi kuulostavat tosi hauskoilta!! Nalle Puh -päivä hunajaa syöden voisi olla aika hauska! :D Tässähän melkein itsekin innostuu viettämään Disney-päivän versiota 2.0.

      Voi awws ihanaa, KIITOS kovasti!!!! <3 Jos ei tapahdu mitään katastrofaalista, niin minun pitäisi valmistua kesäkuun puolivälissä. :) En vielä yhtään tiedä mitä ne tulevat haasteet sitten ovat, mutta aika näyttää. ;)

  2. Hei Onneksi olkoon yliopisto-opiskelujen päättymisestä että valmistumisesta ja blogistasi!! ^–^

    Disneyn täyteinen päivä kuulostaa aika hauskalta, vaikka postausta lukiessani en voinut olla ajattelematta kuinka tiukkaa varmaan itsellä tekisi tehdä tuollainen päivä. Ainoastaan täynnä Disneyä. :D Mutta kuulostaa kumminkin aika houkuttelevalta, että ehkä kokeilen samanlaista tempausta joskus itsekin!

    1. Kiitos kovasti Rico!! :)

      Koulu/työpäivänä tällaisen Disney-päivän pitäminen ei varmaankaan onnistuisi tai se olisi jo huomattavasti hankalampaa, mutta kun vietti päivän yksin kotosalla niin Disneyssä pysytteleminen oli ainakin minulle melko vaivatonta. Kirjoittele sitten blogiisi, jos päädyt joskus testaamaan Disney-päivää. ;)

  3. Hei, onnittelut täältäkin kaikista saavuttamistasi virstanpylväistä ;) Annaa kompaten onnea myös tuleviin haasteisiin, niin blogosfäärissä kuin sen ulkopuolellakin.

    Minusta tämä oli viihdyttävä postaus, varsinkin kun tykkään lukea miten ihmiset elävät elämäänsä… Vaikkei joka päivä olisi yhtä tehokkasti Disneyn täyttämä! Itselleni olisi ehkä vaikeampi pysytellä Disneyn parissa, kärsivällisyyteni ei oikein riittäisi useamman elokuvan katseluun ja muutakin Disney-aiheista viihdykettä voisi olla haastava keksiä. Tosin miksei sääntöjä voi soveltaa esimerkiksi Disney-aoheeseen piirtelyyn ynnä muuhun ;) Ehkä oma valintani viettää Disney-päivää olisi kutsua joku ystävä mukaan viihtymään Disneyn merkeissä.

    1. Kiitos paljon Sara!! :) Nyt tuntuu tosi oudolta, kun töiden jälkeen ei tarvitsekaan käyttää aikaa opiskeluun.

      Pienet kurkistukset muiden ihmisten elämään ovat kyllä yleensä aika jänniä. Pitää myöntää, että olin vähän suunnitellut etukäteen päivän ohjelmaa, Disney-puuhan keksiminen extempore ei olisi ollut ihan helppo homma. Tottahan toki myös Disney-piirtely olisi oikein sopivaa ohjelmaa. Harkitsin itse Frozen värityskirjani värittelyä, mutta lumiset piirrokset eivät nyt oikein inspiroineet. Disney-päivän viettäminen ystävän kanssa kuulostaa hauskalta idealta! :)

  4. Onnea paljon saavutuksistasi! :) Loistava idea pitää tämmöinen Disney-päivä. Itselläni alkaa kesäloma 2 viikon päästä niin täytyy sen kunniaksi viettää ensimmäinen lomapäivä Disney-tyyliin. :)

    1. Kiitoksia Reetta!! :) Mainio suunnitelma, Disney-päivän viettämisellä pääsee varmasti nopeasti sopiviin kesälomafiiliksiin! :D

  5. Hei, uusi lukija tässä. Onpa ihana postaus ja suloinen Disney-päivä! Sait innostumaan ajatuksesta viettää oma Disney-päivä, tai edes ilta. Luin koko blogis yhdessä illassa, osaat kirjoittaa hyvin ja olen saanut paljon inspiraatiota omaan Disney-harrastukseen.

    Onnea vielä valmistumisesi johdosta sekä blogisynttäreistä :-)

    1. Hei Mimi ja tervetuloa lukijaksi, olipa kiva kun kommentoit! Kiitos kovasti kehuista ja onnitteluista! :) Tosi mahtavaa kuulla, että blogi on inspiroinut.

      Vau, olet lukenut tosi nopeaan tahtiin! Onneksi minulla on useampi postaus jo työn alla niin lukemista riittää jatkossakin. ;)

  6. Oikein rutkasti onnea sekä blogin merkkipäivän että opintojen päättämisen johdosta minunkin puolestani!

    Tämä Disney -päivä oli oikein hauska keksintö :) Pidin itsekin vähän samantapaisen teemapäivän silloin kun Frozen julkaistiin DVDllä ja Blu-Rayllä. Oli käytössä Disney-astioita, kävin kaupassa hakemassa Danonen Disney -vanukkaita ja valmistin itselleni ns. hotelliaamiaisen, jota nautin sitten Frozenia katsellessa! Yritin hakea tällä tavoin vähän Disney -hotellien tunnelmaa. :D

    1. Kiitoksia Minna!! :)

      Ooh, kuulostaapa kivalta päivältä! Hotelliaamiaiset on niin ihania, minun aamupalani näyttää niihin verrattuna aika aneemiselta. :D En olekaan koskaan yöpynyt tai edes käynyt Disney-hotellissa, mutta viimeistään nyt se on lisätty bucket listilleni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.