Disneyland Paris A to Z -kirja

Tänään perjantaina Disneyland Paris -puiston avajaisista tulee kuluneeksi 27 vuotta, joten ajattelin päivän olevan oikein sopiva Disneyland Paris A to Z -kirjan esittelylle. Tämä opus julkaistiin hieman yli kaksi vuotta sitten puiston 25-vuotisjuhlien kunniaksi.

Jérémie Noyer & Mathias Dugoujon: Disneyland Paris A to Z
Foreword: Catherine Powell
231 sivua | 2017

Nimensä mukaisesti Disneyland Paris A to Z esittelee Euroopan ainoan Disney-puiston perin pohjin. Kirja on jaettu 26:een lukuun, joissa esitellään puiston eri puolia. Lukujen aiheet on valittu aakkosten mukaan; esimerkiksi ensimmäisessä luvussa aiheena on attraction huvipuistolaitteet eli ja toisen luvut aiheena boutiques eli puiston kaupat. Omat lukunsa ovat saaneet myös muun muassa puiston eri liikennevälineet, puiston eri sesongit ja Walt Disney. Jokainen luku on kaksi tai kolme aukeamaa pitkä ja varustettu runsain kuvin.

Näiden pääaiheiden lisäksi kirjassa tarkastellaan mitä kaikkea puistossa oikein tapahtuu vuorokauden eri aikoina. Kirjan mukaan Disneyland Paris ei koskaan nuku, sillä kun puisto on sulkenut ovensa vierailijoilta, tehdään alueella monenlaisia huoltotöitä ja esimerkiksi harjoitellaan tulevia esityksiä.

Kirjan mukana tulee myös hauska pieni extra, eli jäljennös keräilykappaleiksi myydyistä pääsylipusta, joita tehtiin rajoitettu erä puiston avajaisten kunniaksi.

Disneyland Paris A to Z on siitä erikoinen kirja, että se on kokonaan kaksikielinen. Tämän vuoksi kirjan kannessakin lukee Disneyland Paris de A à Z. Jokainen luku on siis kirjoitettu sekä ranskaksi että englanniksi. Ratkaisu on ihan toimiva, vaikka luin toki itse vain englanninkieliset kohdat. Halutessaan ranskankielisistä pätkistä voisi vaikka halutessaan treenata puistosanastoa ranskaksi.

Vaikka olen jo aiemmin lukenut paljon Disneyland Parista, oli kirjassa myös ihan uutta tietoa minulle. En ollut esimerkiksi tiennyt, että puistossa on oma jätevedenpuhdistamo, jossa käsitellään molempien puistojen sekä Disneyland Hotelin jätevedet tai että Hotel Cheyennen alueelta löytyy Remy’s vegetable garden, jossa kasvatetaan vihanneksia puistojen ravintoloiden tarpeisiin. Olin myös yllättynyt siitä, että Ruususen linnan alle vangittu audio-animatroninen lohikäärme ei olekaan Pahatar, vaan tuo miespuolinen lohikäärme kuuluu Merlinille.

Kirjan sivuilta löytyy varmasti satoja kuvia ja osa niistä on harvinaisempia tapauksia, joita ei taida muualla päästä näkemään. Muutama kuva on harmillisesti vähän huonolaatuisia, mutta vanhempien kuvien tapauksessa se on ihan ymmärrettävää.

Erityisen mielenkiintoista kirjassa olivat muutamat ilmakuvat Disneyland Parisista. Puistojen virallisista kartoista jätetään aina jotain juttuja pois, joten vain ilmakuvien avulla voi saada todenmukaisen käsityksen siitä, miten puistoalueet oikeasti asettuvat. Oli esimerkiksi aika jännä huomata, miten lähellä Studiosin puoli oikein onkaan Frontierlandia.

Disneyland Paris A to Z -kirjaa on myyty vain Disneylandin omissa kaupoissa. En huomannut kirjaa myynnissä, kun kävimme puistossa keväällä 2017, joten tilasin oman kappaleeni noin puolitoista vuotta sitten lähettämällä sähköpostia Disneyland Parisin mail order -palveluun (dlp.mail.order@disney.com). Kirja maksoi 49,99 euroa ja päällä tuli noin 15 euron postikulut. Tilaus maksettiin luottokortilla.

Kirja oli aika kallis, mutta on se sentään täynnä hienoja kuvia. Voi hyvin olla, että kirja on nyt jo myyty loppuun, mutta jos sen hankkiminen kiinnostaa, kannattaa koittaa laittaa sähköpostia tuonne Disneylandin mail order -palveluun tai etsiskellä kirjaa vaikkapa eBaysta.

Disneyland Paris A to Z -kirjan mielenkiintoisinta antia ovat kuvat puiston eri aikakausilta. Kirjan myötä pääsee myös hieman vilkaisemaan puiston toiminnan kulisseihin, joihin ei taitaisi päästä muuten tutustumaan, jos ei satu työskentelemään Disneylandissa.

Mitään suuria paljastuksia on kuitenkin turha odottaa. Koska kirja on Disneylandin oma tuote, sen teksteistä paistaa vähän sellainen markkinointityyli. Mutta mitä muuta voisi odottaakaan. Jos haluaa tietää myös haasteista, joita Disneyland Parisilla on ollut, kannattaa lukea esimerkiksi aiemmin esittelemäni Building Magic -kirja. Kaiken kaikkiaan Disneyland Paris A to Z oli oikein kiva lukukokemus.

Arvioni:


Kirja on muuten myös pakattu tällaiseen pahviseen koteloon. Ihan kivaa, mutta pidän kyllä enemmän kirjan varsinaisesta kansikuvasta (näkyy postauksen ensimmäisessä kuvassa), sillä siinä Ruususen linna näyttää minusta aivan ihanalta ja purppurainen taivaskin on niin nätti.

| Kategoriassa Keräily | Avainsanat:, , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.