Disneyn kokeileva kausi

Hyvää Disney+:n julkaisupäivää! Ihanaa, kun tuo odotettu palvelu on viimein täällä!

Siitä onkin ehtinyt vierähtää vähän aikaa, kun viimeksi kirjoitin Disney-klassikoista, mutta niiden pariin on parempi palata myöhään kuin ei milloinkaan. Viime vuonna käytiin siis läpi Disneyn kokeilevan kauden klassikoiden tuotantoa ja tänään on vielä luvassa yhteenveto ennen seuraaviin elokuviin siirtymistä. Tarkastellaan siis vähän yleisemmin vielä mitä kaikkea tuon kauden aikana eli vuosina 1999–2007 oikein tapahtui ja mitä yhteisiä piirteitä kauden elokuvilla on.

Disneyn kokelevan kauden muodostavat klassikot 38–47 eli Fantasia 2000, Dinosaurus, Keisarin uudet kuviot, Atlantis, Lilo & Stitch, Aarreplaneetta, Karhuveljeni Koda, Lehmäjengi, Pikku Kananen ja Riemukas Robinsonin perhe. Osa Disney-faneista laskee myös vuonna 2008 ilmestyneen Boltin osaksi kokeilevaa kautta, mutta itse olen mieltänyt, että se kuuluu ennemminkin seuraalle kaudelle. Raja on kuitenkin aika häilyvä.

Englanniksi kaudesta puhutaan yleensä nimellä experimental era, mutta tälle termille ei tietääkseni ole varsinaista vakiintunutta suomenkielistä nimeä. Olen kuitenkin käyttänyt lukijan aiemmin ehdottamaa käännöstä kokeileva kausi.

Kokeilevalla kaudella tehtiin pesäeroa aiempiin kausiin

Ei ole helppoa löytää piirrettä, joka olisi yhteinen kaikille kokeilevan kauden klassikoille. Esimerkiksi 1990-luvun Disney-animaatioita on helppo kuvailla tuttuihin satuihin tai tarinoihin perustuviksi musikaalianimaatioiksi. Disney-renessanssin elokuvien tunnistettava tyyli oli tullut tutuksi suurelle yleisölle, mutta 2000-luvun alussa tästä kaavasta luovuttiin eikä Disneyn animaatiostudiolla ei enää ollut samankaltaista yhtenäistä linjaa animaatioelokuvien suhteen, vaan jokainen elokuva on ihan omanlaisensa tapaus.

Syitä Disneyn animaatioelokuvien tyylin muutokselle on useita. Ensinnäkin Disney oli saanut uusia kilpailijoita, joista erityisesti Pixar ja DreamWorks valtasivat alaa. Pixarin ja DreamWorksin tekemät CGI-animaatiot toivat uusia tuulia animaatiomaailmaan ja uudenlainen animaatiotyyli kiinnosti suurta yleisöä. Disney ei halunnut jäädä jälkeen kehityksestä, joten se alkoi myös investoida CGI-animaatioiden tekoon.

Sadut olivat toimineet monien aiempien vuosikymmenten Disney-klassikoiden innoittajana, mutta kokeilevalla kaudella prinssit ja prinsessat loistavat poissaolollaan. Disneyllä selvästi koettiin, että yleisön maku oli muuttunut. Disneyllä varmaankin ajateltiin, ettei 2000-luvun yleisö halua enää nähdä valkokankaalla satuja, vaan janoaa jotain jännittävämpää. Niinpä kokeilevan kauden elokuvat perustuvat pääasiassa tunnettuihin kirjoihin, kuten Aarreplaneetan ja Riemukkaan Robinsonin perheen tapauksessa, tai sitten niiden tarina keksitiin studiolla, kuten Lilo & Stitch. Ainoastaan Pikku Kananen pohjautuu löyhästi satuun, mutta elokuva ei varsinaisesti tee kunniaa sadulle, vaan on sen kustannuksella vitsaileva parodiaversio.

Vuosikymmenten ajan myös musiikki ja laulut olivat olleet tärkeä osa Disney-animaatioita ja renessanssikauden musikaaleissa niiden merkitys oli korostunut entisestään. Kokeilevan kauden animaatioissa musiikki taas tuntuu olevan täysin sivuosassa. Dinosauruksessa ja Atlantiksessa ei ole lauluja lainkaan ja muissa taas on pääasiassa yhdestä kolmeen laulua.

Millenium tuo mukanaan monenlaisia uusia kokeiluja

Samalla kun Disneyllä yritettiin luoda 2000-luvun yleisöä kiinnostavia elokuvia, tehtiin studiolla monenlaisia uusia kokeiluja. Disney ei ollut esimerkiksi aiemmin oikein tehnyt Atlantiksen tai Aarreplaneetan kaltaisia animoituja seikkailuelokuvia, saati sitten Keisarin uusien kuvioiden kaltaista hupsua kaverikomediaa.

Useimmissa 2000-luvun alun animaatioissa nähdään aiempaa moniulotteisempia pahishahmoja ja toisinaan pidetään tarinan pahis jopa salassa. Esimerkiksi Keisarin uusien kuvioiden Yzma on toki melko perinteinen pahishahmo ulkomuotoaan myöten, mutta tämän kätyri Kronk taas käy sisäistä kamppailua hyvän ja pahan välillä ja päätyy elokuvan lopulla tarinan sankareiden puolelle. Atlantiksessa, Lehmäjengissä ja Riemukkaassa Robinsonin perheessä taas tarinan pahis selviää vasta elokuvan loppupuolella. Lilon & Stitchin Stitch taas on luotu tuhoamaan kaupunkeja, mutta se päättää parantaa tapansa tarinan edetessä. Karhuveljeni Kodassa päähenkilö taas painiskelee omien tekojensa ja niiden seurausten kanssa.

Kokeilevan kauden suurin muutos oli kuitenkin se, että Disney alkoi tuottaa CGI-animaatioita. Tietokoneita oli käytetty apuna 90-luvulta alkaen ja vuonna 2000 Disney oli valmis julkaisemaan ensimmäisen laajamittaisen CGI-kokeilunsa. Dinosaurus oli erikoinen yhdistelmä tietokoneanimaatiota ja oikean elämän paikoissa kuvattuja tapahtumapaikkoja, joten sataprosenttiseksi tietokoneanimaatioksi sitä ei voi sanoa.

Atlantiksen ja Aarreplaneetan (joissa molemmissa CGI-animaation tarjoamia ominaisuuksia hyödynnettiin laajasti) kehnon taloudellisen menestyksen jälkeen Disney päätti keskittyä ainoastaan CGI-animaatioihin, sillä se tulkitsi yleisön kyllästyneen perinteiseen animaatioon. Täysin CGI-animaationa toteutetut Pikku Kananen ja Riemukas Robinsonin perhe olivat tekniseltä kannalta Disneylle suuria harppauksia kohti täysin tietokoneanimaatioihin keskittyvää studiota.

Toisaalta ei kokeileva kausi ollut täynnä pelkkiä uusia kokeiluja vaan silloin toistettiin myös aiemmin tehtyjä juttuja. Fantasia 2000 on ikään kuin uusintaversio vuonna 1940 ilmestyneestä Fantasiasta. Karhuveljeni Koda -elokuvassa taas yritettiin uudelleen Tarzanissa toiminutta keinoa käyttää Phil Collinsia elokuvan ulkopuolisena lauluäänenä. Karhuveljeni Kodassa sekä Keisarin uusissa kuvioissa on myös keskeisenä elementtinä muodonmuutos, joka on tuttu aihe Disneylle.

Disneyn johto vaihtuu

Myös kulissien takana 2000-luvun alku oli muutosten aikaa. Michael Eisner oli työskennellyt Disneyn toimitusjohtajana vuodesta 1984 saakka ja onnistunut nostamaan yhtiön jaloilleen, mutta kahdenkymmenen vuoden jälkeen hänen loistonsa oli himmentynyt huomattavasti. Eisner ei tullut kovin hyvin toimeen Pixarin suurimman omistajan Steve Jobsin kanssa, mikä hankaloitti Disneyn ja Pixarin yhteistyöneuvotteluja. Lisäksi Walt Disneyn veljenpoika ja Disneyn hallituksen jäsen Roy E. Disney oli tympääntynyt Eisnerin tapaan hoitaa yhtiön asioita. Vuoden 2003 syksyllä Roy erosi tehtävästään Disneyn hallituksessa ja aloitti pian sen jälkeen elämänsä toisen SaveDisney -kampanjan.

Royn 1980-luvulla aloittaman ensimmäisen SaveDisney-kampanjan tavoitteena oli ollut pelastaa Disney yritysvaltaajailta sekä erottaa silloinen toimitusjohtaja Ron Miller. Tuo ensimmäinen kampanja onnistui ja lisäksi Roy sai yhtiön uusiksi johtajiksi itse ehdottamansa miehet; Michael Eisnerin ja Frank Wellsin. Royn toisen SaveDisney-kampanjan tavoite taas oli saada Michael Eisner erotetuksi Disneyn johdosta. Roy kritisoi Eisneriä muun muassa siitä, että hän mikromanageerasi kaikkia, ei investoinut tarpeeksi Disney-puistoihin vaan rakensi niitä liian halvalla ja keskittyi liiaksi lyhyen aikavälin tuottoihin eikä luomaan pitkän aikavälin arvoa.

Royn ja hänen läheisen ystävänsä Stanley Goldin operoima kampanja sai paljon julkisuutta ja lopulta syyskuussa 2004 Eisner ilmoitti, että hän väistyisi toimitusjohtajan tehtävästä vuonna 2006, kun hänen sopimuksensa päättyisi. Yhtiölle alettiin etsiä uutta johtajaa ja noin puolen vuoden harkinnan jälkeen päätettiin, että yhtiön operatiivinen johtaja Robert Iger nousee Disneyn uudeksi toimitusjohtajaksi. Eisner päätyi lopulta lähtemään Disneyltä suunniteltua aikaisemmin, eli syyskuun 2005 viimeisenä päivänä ja muutamaa päivää myöhemmin Iger nousi yhtiön johtoon.

Disney uudistuu Igerin johdossa

Yksi Igerin ensimmäisistä tavoitteista oli luoda paremmat suhteet Steve Jobsiin, jotta yhteistyö Pixarin kanssa voisi jatkua. Iger myös ymmärsi, että Disneyn oma animaatiostudio oli huonossa jamassa, sillä vuosien 1999 ja 2004 aikana uusista animaatioista oli tullut yhtiölle liki 400 miljoonan dollarin tappiot. Menneisyydessä tehtyjä huonoja päätöksiä ei voisi enää muuttaa, mutta tulevaisuutta voisi, joten Iger ideoi kolme eri vaihtoehtoa, joilla Disney-animaatiot voitaisiin pelastaa.

Ensimmäinen vaihtoehto oli antaa animaatiostudion johdolle vielä uusi mahdollisuus kääntää suunta parempaan päin. Igerillä ei tosin ollut suurta luottoa studion silloiseen johtoon, sillä heidän johdollaan oli juuri tehty suuri tappioita. Toisessa vaihtoehdossa taas olisi etsitty animaatiostudiolle uusi johtaja, jonka toivottiin pystyvän pelastamaan se. Iger tosin oli havainnut, ettei tällaisia kykyjä ollut lainkaan helppo löytää. Kolmas vaihtoehto oli ostaa Pixar.

Disneyn hallitus ei aluksi lainkaan kannattanut Pixarin ostoa, sillä yhtiötä pidettiin kalliina eikä pääomistaja Steve Jobsin uskottu olevan kiinnostunut myymään Pixaria. Iger oli kuitenkin varma, että Pixarin osto voisi vielä pelastaa Disneyn animaatiostudion ja hän alkoi käydä neuvotteluja Jobsin kanssa.

Monien keskustelujen jälkeen Iger sai vakuutettua sekä Jobsin että Pixarin johtajat John Lasseterin ja Ed Catmullin siitä, että yrityskauppa olisi hyvä idea. Iger halusi Lasseterin ja Catmullin johtavan myös Disneyn animaatiostudiota ja auttavan sen uuden kukoistuksen aikaan. Tämän kolmikon avulla Iger sai lopulta myös Disneyn hallituksen kääntymään kaupan kannalle ja tammikuussa 2006 pidetyssä hallituksen kokouksessa kauppa hyväksyttiin.

Kaupan hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoittanut, että Igeri tai Lasseterin työ olisi valmis, vaan Disney-animaatioiden pelastusurakka oli vasta alkamassa. Kaupan myötä Lasseterista tuli Disneyn animaatiostudion taiteellinen johtaja ja ensimmäinen Disney-animaatio, jonka tekoon hän otti osaa oli Riemukas Robinsonin perhe. Lasseter ehdotti elokuvaan monia muutoksia, jotka päätyivät valkokankaalle asti ja tulevina vuosina ilmestyneissä elokuvissa hänen kädenjälkensä näkyi vieläkin voimakkaammin.

Lähteet:
Iger, Robert: The Ride of a Lifetime (2019)

Jos Disneyn historia kiinnostaa, lukaise myös nämä aiemmat kirjoitukseni Disneyn eri kausista:


Ajatuksenani on jatkaa syksyn aikana Disney-tiistaiden kirjoittamista, mutta tarkkaa päivää en vielä uskalla luvata. On kuitenkin kiva tarttua käsittelemään seuraavia Disney-klassikoita, sillä viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana ilmestyneet elokuvat ovat kaikki oikein kivoja eivätkä samanlaista pakkopullaa kuin muutamat kokeilevan kauden elokuvat.

Kysyin viimeksi mitä suomenkielistä termiä experimental erasta kannattaisi käyttää ja sain oikein hyviä ehdotuksia, joten kysäisen jälleen, millaisia suomennusideoita teillä olisi Boltista alkavalle kaudelle. Englanniksi olen nähnyt käytettävän ainakin termejä revival era ja second Disney renaissance. En ole oikein onnistunut keksimään tuolle ensimmäiselle sopivaa käännöstä, sillä ainakin käännös elpymiskausi tuo liiaksi mieleen talouden ja uudestisyntymisen kausi ei ehkä ole myöskään mikään paras vaihtoehto. Termi toinen Disney-renessanssi taas olisi minusta ehkä vähän parempi, mutta myös hieman tylsä. Uudistusten kausi taas ei ole ihan tarkka käännös, mutta se on ehkä lempparini. Parhaan suomenkielisen termin keksiminen ei ole helppoa, joten kuulisin mielelläni teidän lukijoiden ehdotuksia ja mielipiteitä.

| Kategoriassa Elokuvat | Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.