I had wings once, and they were strong

Tuntuu, että kesän hiljaiselon vuoksi olen auttamattoman pihalla monista Disney-jutuista. Minulta jäi esimerkiksi näkemättä muutama kesän aikana ilmestynyt elokuva ja uutistenkin osalta olen vielä vähän jäljessä. Onneksi nyt syksyllä on vähän paremmin aikaa ottaa vahinko takaisin.Katsoin muutama päivä sitten ensimmäistä kertaa Pahatar-elokuvan. Olin odottanut elokuvan ilmestymistä jo melko pitkään, mutta minulla ei oikein ollut kunnollista ajatusta siitä, mitä elokuvassa edes voisi tapahtua. Kai odotin perinteistä, “olin aluksi kiltti, mutta sitten jotain pahaa tapahtui ja minusta tuli pahis” -tarinaa. Kaipa Pahatar noudattaa tavallaan tuota kaavaa, mutta elokuva on myös paljon enemmän. Tässä joitain ajatuksiani elokuvasta, kunnollista arvostelua en tällä kertaa saanut aikaiseksi. Tekstissä on hieman spoilereita, myös Prinsessa Ruusunen -klassikosta, joten jos haluat välttyä niiltä, kannattaa hypätä suoraan postauksen viimeiseen kappaleeseen.

Angelina Jolie ei ole minulle ennestään kovin tuttu näyttelijä, en ole tullut katsoneeksi kuin yhden hänen elokuvistaan. Pidin hänestä todella paljon Pahattarena. Jolie oli jo ulkonäkönsä puolesta todella hyvä valinta tähän osaan, mutta hänessä on myös sitä roolin vaatimaa naisenergiaa. Mielestäni yksi erittäin tärkeä piirre Pahatar-elokuvassa onkin sen mielenkiintoinen naispäärooli. Elokuvien naisroolit jäävät usein aika yksiulotteisiksi tai pinnallisiksi raapaisuiksi naisten elämästä ja on ilahduttavaa, että Disneyn uusimmissa elokuvissa on havaittavissa aiempaa monipuolisempia naishahmoja. Toisin kuin Prinsessa Ruususessa, tässä elokuvassa Pahattaren ainoa luonteenpiirre ei ole täydellinen pahuus. Pahattarella on inhimillisiä piirteitä, hän auttaa Ruususta, vaikka prinsessa onkin hänen vihollisensa tytär ja toisaalta hän uskaltaa puolustaa kotiaan armeijan hyökkäyksiltä. Elokuvan loppuratkaisu oli vähän ennalta-arvattava, mutta silti tärkeä esimerkki siitä, ettei prinssi ole aina prinsessan pelastus.

Sara käsitteli alkuvuodesta blogitekstissään mielenkiintoista Bechdelin testiä. Pahatar-elokuva läpäisee testin helposti, mutta kuten joku tarkkaavainen katsoja huomasi, käänteisen Bechdel-testin kolmea kriteeriä se ei oikeastaan onnistu läpäisemään. Kaksi ensimmäistä kriteeriä täyttyy kyllä, sillä elokuvassa on useampi nimetty mieshahmo ja he keskustelevat keskenään. Mutta keskustelut koskevat aina jollain tapaa naista, useimmiten Pahatarta. Aika mielenkiintoista.

Naisroolien lisäksi jäin pohtimaan sitä, miten Pahatar sitten suhteutuu Prinsessa Ruusunen -klassikkoon. Molemmat pohjautuvat samaan satuun, mutta ovat myös selkeästi eri tulkintoja siitä. Pahattaressa keijuilla on eri nimet kuin animaatioklassikossa ja Ruususen sekä prinssi Philipin välinen suhde jää epämääräiseksi. Kuitenkin monet elementit ovat samoja ja Pahattaressa on joitain suoria viittauksia animaatioklassikon tapahtumiin. Tulkintani on, että kummankin elokuvan tarina lähtee liikkeelle jostain samasta alkupisteestä, mutta erojen vuoksi tarinat sijoittuvat kuitenkin eri rinnakkaistodellisuuksiin.

Pahatar-elokuvan myötä tuntuu, että ymmärrän Prinsessa Ruusunen -elokuvaa hieman paremmin. Lapsena pidin kohtausta, jossa Ruusunen lähestyy värttinää, jollain tapaa epäuskottavana ja odotin aina, että joku napsauttaisi sormiaan ja prinsessa heräisi hypnoosistaan. Mutta koska edes Pahatar ei voi murtaa kiroustaan, tajuan, että kirousta ei tosiaankaan voi kiertää vaan tilanne on väistämätön. Pahattaren kolme keijua, jotka kasvattavat Ruususen ovat oikeastaan todella höpsöjä eivätkä kovin hyviä kasvattajia. Myös Prinsessa Ruususen Floora, Fauna ja Ilomieli ovat oikeastaan aika kehnoja huoltajia.

On pakko myöntää, että pahisten tarinat ovat minusta mielenkiintoisia ja kuten Moriarty sen BBC:n Uusi Sherlock -sarjassa ilmaisee: “Every fairytale needs a good old-fashioned villain.”. Pidin Pahatar-elokuvasta hyvin paljon ja haluan ehdottomasti katsoa sen uudelleen. Uskon, että elokuva tarjoaa ajateltavaa useammallekin katsomiskerralle. Suomalaisten katsojien kannalta mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Hannu Viitala oli mukana valmisttamassa elokuvassa nähtyjä sarvipäähineitä (lue Yle uutisten juttu aiheesta).

Oletko jo nähnyt Pahatar-elokuvan, millaisia ajatuksia se herätti sinussa?

2 kommenttia artikkelissa “I had wings once, and they were strong

  1. Minun täytyy ikävä kyllä sanoa, että petyin pahasti Pahatar-elokuvaan. Odotin elokuvaa kuin kuuta nousevaa ja kävin sen kesällä leffateatterissa katsomassa. Pahatar oli kuitenkin mielestäni jotenkin liian lälly elokuva. Odotin lähinnä sitä, että nyt kun menen katsomaan elokuvaa pahiksesta, niin tiedossa on kunnon maailmanlopun meininkiä ja sitä pahistelua. Mutta ei! Ainoa kunnon Pahattaren pahistelu-kohtaus oli Ruususen ristiäisissä, sen jälkeen Pahattaresta tuli se elokuvan hyvis. Minuun tämä ratkaisu ei vedonnut ollenkaan, olisin halunnut Pahattaren pysyvän pahiksena loppuun asti.

    Mielestäni elokuva oli myös liian erilainen verrattuna piirrettyyn Prinsessa Ruususeen. Olisin odottanut, että kun molemmat elokuvat Disneyn studioiden tuotoksia ovat, niin Pahatar olisi pohjautunut paremmin Disney-klassikkoon. Olisinkin ehkä halunnut nähdä juuri klassikon tapahtumat Pahattaren silmin. Ei minua elokuvan alku haitannut, sillä sehän olisi vielä hyvinkin sujahtanut Prinsessa Ruususen muottiin. Sen sijaan Auroran syntymän jälkeen elokuva alkoi mennä liian eri ratoja klassikon kanssa. Minua ärsytti myös suuresti se, ettei Pahatar muuttanut itseään lohikäärmeeksi. Pahattaren muodonmuutos olisi varmasti tuonut elokuvaan ja itse Pahattareen enemmän dramaattisuutta!

    Olen kuitenkin kanssasi samaa mieltä, että Angelina Jolie sopi hyvin Pahattareksi. Mielestäni myös Auroran näyttelijä oli hyvin valittu – hänessä oli sitä tiettyä sinisilmäisyyttä, mitä Auroralta kaipaankin. Ja kuten huomaat, niin en pitänyt elokuvasta yhtä paljon kuin sinä. Mutta onneksi meillä katsojilla on erilaisia mielipiteitä; on ihanaa, ettei kaikilla ole samanlainen elokuvamaku! Erilaisuus siis kunniaan! :)

    1. Omat odotukset elokuvaa kohtaa vaikuttavat väistämättä elokuvakokemukseen, ja jos kunnon pahistelua odotit, en ihmettele yhtään, että petyit. Omat odotukseni elokuvaa kohtaan olivat tosiaan aika epämääräiset, mutta minua ei haitannut, että elokuva olikin vähän lälly. Ja esimerkiksi taistelukohtauksia elokuvassa oli minun makuuni ihan tarpeeksi.

      Luulin itsekin, että Pahatar olisi seurannut paljon tarkemmin Prinsessa Ruusunen -animaation tarinaa. Mutta Pahattaren Pahatar ja Prinsessa Ruususen Pahatar olivatkin kyllä melkein kuin kaksi eri hahmoa. Minua se ei ainakaan ensimmäisen katsomiskerran perusteella haitannut, mutta ymmärrän kyllä, ettei sitä ole helppo sulattaa. Kaipa Pahattaren näkökulma Disney-klassikon tapahtumiin jää jokaisen oman mielikuvituksen varaan, Pahatar-elokuva ei oikein sovellu selittämään kaikkia klassikon tapahtumia. Diavalin muuttaminen lohikäärmeeksi oli kyllä vähän hämmentävä, olisi kiva kuulla, miksi elokuvassa päädyttiin siihen ratkaisuun.

      Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, erilaiset mielipiteet ovat hyvä asia. Ja oli mielenkiintoista kuulla sinun mielipiteesi elokuvasta! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.