Kevätkuulumisia

Kiitos vielä kerran kaikille viime kirjoitukseen kommentoineille! Tulin tosi iloiseksi siitä, miten moni teistä kertoi innostuneensa oman listan teosta!

En ole tainnut aikoihin kirjoitellakaan mitään yleisempää juttua kuulumisistani, vaan lähes aina pysynyt tiukasti Disney- ja Pixar-aiheissa. Vaihtelun vuoksi minun teki tänään mieli höpöttää muutamasta eri jutusta, jotka liittyvät ainakin jollain tapaa Disneyyn.

Carl lähti päiväkävelylle

Captain America: Civil War

Aloitetaan eilisestä, kävin nimittäin töiden jälkeen katsomassa Captain America: Civil War -elokuvan. Minulla ei oikein sellainen fiilis, että jaksaisin kirjoittaa leffasta kunnollisen arvostelun, mutta pari asiaa haluan sanota. Ensinnäkin: pidin elokuvasta melkoisesti! Välillä teki pahaa katsoa, kuinka sankarit mätkivät toisiaan, mutta tarina eteni kuitenkin tosi sujuvasti ja oli piristävää nähdä uusia hahmoja vauhdissa.

En ollut mitenkään hirveästi hypettänyt elokuvaa etukäteen, sillä jostain syystä minulle on ollut hetken aikaa pieni kyllästyminen Marvel-elokuviin. Niitä kun on tullut niin monta viime vuosina ja viimeksi näkemäni elokuva, Age of Ultron oli pienoinen pettymys. Onneksi tämä kolmas Captain America -elokuva oli paljon parempi. Seuraavaksi pitäisikin katsoa Ant-Man-elokuva, joka meni minulta viime vuonna ihan ohi.

Blogin 2,5-vuotissynttärit ja uusi ulkoasu

Huomenna tulee kuluneeksi 2,5 vuotta Disnerd dreamsin perustamisesta! Tämän virstanpylvään saavuttamisen kunniaksi olen tässä jo jonkin aikaa harkinnut tekeväni blogin ulkoasuun joitakin uudistuksia. Tämä sama teema on ollut käytössä nyt reilun vuoden ja kaipaan pientä muutosta. Ei mitään superradikaalia, mutta vähän jotain uutta ja freesiä. Jos sinulla on jo nyt mielessä jokin kommentti blogin nykyisestä ulkoasusta tai sen toimivuudesta, kuulisin sen mielelläni. Jos blogista esimerkiksi puuttuu sinusta jotain tärkeää/hyödyllistä tai et missään nimessä haluaisi jonkin sivupalkista löytyvän kohdan lähtevän pois, jätä toki kommentti!

Mikki Hiiri pyjama
H&M:stä löytyi pari päivää sitten suloinen kesäpyjama

Muita muutoksia

Blogin ja Disney-juttujen ulkopuoleisessa elämässäni on ollut aika isoja mullistuksia viime aikoina. Aloitin pari kuukautta sitten uudessa työpaikassa ja tällä viikolla ostin itselleni asunnon!! Pääsen nyt viikonloppuna siivoilemaan asuntoa, mutta muutan varsinaisesti vasta viikon tai parin päästä. Melkoisen jännää!! En malta odottaa, että pääsen sisustamaan ikioman kaksioni mieleni mukaan ja keksimään uuteen asuntoon jotain Disneymäisiä yksityiskohtia, hihi!

Mitäs teille kuuluu? Onko elämässänne vaikkapa mitään uutta ja kivaa Disney-aiheista?

Mukavaa vappua!

| Kategoriassa Yleinen

16 kommenttia artikkelissa “Kevätkuulumisia

  1. Aivan ihana blogi sinulla! Eksyin tänne ihan vahingossa, mutta tykästyin tähän niin paljon, että tulen varmasti seurailemaan tätä jatkossa. Täytyy myös lueskella vanhempia postauksia kunhan ehdin.

    Kiva kuulla uudesta asunnosta ja toivottavasti myös Disney-aiheisista sisustuksista tulee kuvia!

    1. Voi kiitos Henna! Tosi kiva kuulla, että blogini kiinnostaa ja mukavaa, että kommentoit! :)

      Julkaisen varmasti muutaman kuva, kunhan olen saanut sisustusideani toteutettua! ;)

  2. Onnea asunnon hankkimisesta! Oma koti on jotain niin mukavaa, etenkin juuri tuon sisustuspuolen ansiosta. :D
    Itselläni on tulossa esivalintakoe opiskelupaikkaan muutaman päivän päästä ja se vähän jännittää. Disney-aiheistakin on sentään luvassa joku päivä, sillä lupasin piffata isän syntymäpäivälahjaksi leffaan ja hän valitsi Viidakkokirjan. Tulee nostalginen olo, sillä yleensä juuri isän kanssa minä ja siskoni menimme pienenä katsomaan Disneyn animaatioita. :)

    1. Kiitos Hande! :) Opiskelija-asunnosta muutettuani monet tavarani ovat joutuneet odottamaan laatikoissa melkein vuoden, joten odotan kovasti sitä, että saan viimein ottaa ne käyttöön.

      Tsemppiä esivalintakokeeseen, toivotaan, että se sujuu hyvin!! Ja kuulostaapa tuo tuleva leffahetkenne mukavalta! Toivottavasti tykkäätte elokuvasta! :)

  3. Suuret onnittelut uudesta kodista! :D Laita ihmeessä kuvia kun niin pitkälle pääset että nähdään mitä kivoja Disney-juttuja keksit! :)

    1. Kiitos kovasti Minna! :) Lupaan jakaa kuvia, kunhan on jotain näytettävää. :)

  4. Oi ihanaa! Onnea uuden kodin omistajalle! Minäkin haaveilen oman kodin ostamisesta, mutta pitää odotella miehen valmistumiseen asti, että on varaa… :P Laita ihmeessä kuvia Disney-aiheisesta sisustuksesta! Onnea myös uuteen työpaikkaan!

    Blogisi nykyinen ulkoasu on ihanan selkeä. Olen kaipaillut blogiisi jotain kohtaa, mistä pystyisi näkemään kaikki tekstisi aikajärjestyksessä. Blogistasi pystyy tällä hetkellä etsimään tekstejä tietyn elokuvan tai hakusanan perusteella, mutta ei voi katsella, että mikäs oli Paulan ihan ensimmäinen teksti ikinä, ellei kelaa kaikkia postauksia kronologisesti taaksepäin. En tiedä, onko tällä blogialustalla mahdollisuuksiakaan tällaiseen kronologiseen tekstien etsimiseen, mutta se olisi kiva, mutta ei tosiaankaan pakollinen. Blogisi on täydellinen jo nyt! :) Ja pidän kovasti kirjoitustyylistäsi! (Enkä malta odottaa Tuhkimon esittelyä!)

    1. Kiitos kovasti Anna!! :) Toivottavasti löydätte teille sopivan asunnon helposti sitten, kun on sen aika. :)

      Olen laittanut aivan tuonne sivun alareunaan valikon, josta saa aina kunkin kuukauden blogitekstit näkyviin, mutta se ei ehkä ole se mitä tarkoitat ja tällä hetkellä valikko on vähän hankalassa paikassa. Voisinkin selvittää saisiko jostain tekstit näkyviin vaikka järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan. :) Mutta kiitos kehuista, yritän säilyttää saman selkeän ja helppokäyttöisen linjan myös tulevaisuudessa. :)

      1. Aaaa, minä en olekaan tuota sivun alareunan valikkoa huomannut! Se on juuri sellainen, mitä tarkoitan, ja riittää vallan hyvin nyt kun sen hoksasin! :) Olen minäkin selannut tätä sinun blogia “tarkasti”…. :D

        1. No ei kaikkea voi huomata ja tuo valikko on vielä vähän oudossa paikassa. Pitää siirtää se vaikka sivupalkkiin, jottei se jäisi enää huomaamatta. :)

  5. Onnea asunnon johdosta! :) Sattuipa hauskasti, koska ostin itsekin tässä asunnon itselleni, kaksikerroksinen rivitalokolmio odottelee vielä täydellistä kauppojen hyväksyntää (maistraatti hidastelee), mutta eiköhän tuossa ensi kuun puolella sinne pääse. Syyhyäisi jo niin kovasti päästä itsekin sisustamaan, tämä on ensimmäinen ihan ikioma asuntoni ja ihana päättää kaikesta ihan itse (tai no pitäähän sitä miestäkin vähän kuunnella ;D)

    1. Kiitos Marika! Ja onnea sinullekin uudesta kodista! :) Toivottavasti ette joudu enää pitkään odottamaan maistraatin vahvistusta!

      Sisustamisessa on kyllä omat kinkkiset kohtansa, kun toisaalta haluaisin kodin nopsaan asumiskuntoon, mutta toisaalta ei halua tehdä huonoja huonekaluvalintojakaan. Mutta vaikka valinnanvaikeus meinaa välillä iskeä, niin on se vaan silti ihanaa, että saa tehdä kaikki valinnat itse. :)

  6. Ihanaa kuulla kuulumisiasi! Oi että, onnea uudesta työpaikasta ja asunnosta :) En malta odottaa mitä Disney-kivaa keksit sisustukseen. Hauska nähdä myös minne sijoitat keräilynukkesi! Itsekin muutin vuoden alussa, toisaalta ihan vuokralle vain mutta kuitenkin ensi kertaa omilleni. Muutenkin kuuluu ihan hyvää, opinnot ovat tämän lukuvuoden osalta loppusuoralla. Disney-aiheet taitavat tällä hetkellä jäädä Finding Doryn odotteluun…!

    En tiedä olenko koskaan sanonut tätä mutta tykkään tekemästäsi Disney-klassikot (ja Pixar-klassikot) listoista ja kun haluan tulla tarkastamaan elokuvien järjestyksen niin tulen aina blogiisi :D Joten toivon että säilytät ne!

    1. Kiitoksia Sara! Nukkejen uusi sijoituspaikka on minullekin vielä täysi mysteeri, mutta toivottavasti onnistun keksimään jonkin kivan ratkaisun! Ja vau, onnittelut, koti se on vuokrakotikin! Toivottavasti olet kotiutunut sinne hyvin! :) Doria etsimässä -leffan ensi-iltaa odotan itsekin kovasti, enää vajaat neljä kuukautta siihen, että se saapuu teattereihin!

      Hehe, käytän itsekin noita sivuja varsinkin silloin, kun minun pitää tarkistaa jonkin elokuvan ilmestymisvuosi. Eli ei huolta, niistä listoista en ole luopumassa! :D

  7. Onnea sekä uudesta työpaikasta että omasta kodista! :)

    Tykkään blogisi ulkoasusta aivan hirmu paljon (ja sen myötävaikutuksen saattaa huomatakin blogistani – hehe :D), erityisesti harmaasävyjen käyttäminen tekee blogistasi erottuvan muihin Disneyblogeihin verraten. Tykkään tästä raikkaasta ja omalla tavallaan simppelistä ulkoasusta kovasti! Lisäksi sivupalkin laskuri seuraaviin ensi-iltoihin on ollut ihana, joten toivottavasti se saa pitää paikkansa edelleen. :)

    Minua ihan harmittaa muuten kun en ole ehtinyt nyt kirjoitella kuitenkaan sitä haastepostaustasi vielä (tai mitään muutakaan postausta, pöh). Sitä olisi niin mukava kirjoittaa, mutta oman harjoitusanimaation väsäily koulussa väsyttää niin tehokkaasti että vaikka illalla olisi aikaa blogille niin kiinnostusta ei enää ihan irtoakaan. Ulkonakin on niin nätit ilmat (jee), niin tuntuu hölmöltä istua sisällä kirjoittamassa blogitekstiä. (Joten istun sisällä tekemässä jotain muuta :D)

    Mutta kiva kun on kevät!

    1. Kiitos Vilhelmiina!! :)

      Tosi kiva kuulla, että laskureista on ollut hyötyä, olen välillä miettinyt mahtaako niitä huomata kukaan tai onko niistä mitää iloa. Mutta täytyy jatkossakin koittaa muistaa laittaa laskuri päälle, kun joku ensi-ilta lähestyy. :)

      Tiedän tunteen, töissä käyminenkin haittaa ikävästi blogin kirjoittamista, kun iltaisin on yleensä aika väsyksissä. Tuon haasteen toteuttamisessa ei todellakaan ole mitään deadlinea, joten älä ota siitä ainakaan mitään stressiä, vaan kirjoita silloin kun sinua huvittaa. :) Säät ovat kyllä olleet ihan uskomattomat, tuntuu niin kesäiseltä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.