Tuuli viestii, mä tunnen sen, ja kertoilee sumu, mä odottelen

En tiedä mikä noissa maaliskuissa oikein on. Onko se keväinen fiilis, joka saa minut ostelemaan kaikkea uutta. Ostin viime vuonnakin maaliskuussa enemmän Disney-juttuja kuin muina kuukausina yhteensä. Jotakin myrkkyä tai ilokaasua oli ilmassa tänäkin vuonna ja olen viime viikkoina tehnyt paljon uusia Disney-ostoksia eri verkkokaupoista. No, täytyy sitä muistaa palkita itseään, vietin nimittäin koko pääsiäislomankin koneen ääressä gradua naputellen. Toivottavasti teillä muilla oli vähän rennompi pääsiäinen!

Ensimmäinen ostokseni, jos sitä ostokseksi voi sanoa, oli aiemmin esittelemäni Maija Poppas -soundtrackin kansikuvaprintin kehystäminen. Olin heti printin saatuani päättänyt kehystää sen, mutta homma oli jäänyt odottamaan rahakkaampaa hetkeä. Nyt sellainen hetki koitti ja tällaisesta alkutilanteesta lähdettiin:

mary poppins lithograph

mary poppins lorelay bove

Kuva on tulostettu tuollaiselle kivalle röpelöiselle kartongille ja reunojen epätasaisesta jäljestä tulee jotenkin rento fiilis. Ihan kuin maalaus olisi kiikutettu suoraan Lorelay Boven ateljeesta.

Oli muuten tosi sympaattista, että kehystysliikkeen omistaja tunnisti hahmon heti Poppaseksi. Olin jo etukäteen päättänyt, että haluan kuvalle simppelit mustat kehykset ja sopivasti liikkeestä myös löytyi juuri sellaiset. Kuvan ympärille laitettiin myös luonnonvalkoinen passepartout, sillä se sai taulun näyttämään huolitellulta.

maija poppanen taulu

Lopputuloksesta tuli mielestäni tyylikäs. Passepartout’n ansiosta taulu on myös aika kookas, noin 42 cm x 42 cm. Soundtrack on mukana kuvassa tuomassa mittakaavaa. Harmi, että noita printtejä ei ole missään myynnissä yksitellen, hankkisin mieluusti parin muunkin soundtrackin kansikuvan kotiani koristamaan.

mary poppins print

Levyn tiedot jäivät kivasti näkyviin kuvan alareunaan, ainoastaan niiden alle pikkupräntillä kirjoitetut copyright-tiedot jäivät näkymättömiin. Kuvissa taulun värit ovat hiukan vääristyneet. Tausta ja passepartout ovat oikeasti luonnonvalkoiset, eivät ihan noin vaaleat.

mary poppins framed print

Maksoin kehystyksestä 40 euroa, mikä on vähän enemmän kuin olin kuvitellut työn maksavan, mutta ainakin jälki on siistiä ja olen itse tyytyväinen lopputulokseen. En ole vielä ehtinyt keksiä, missä olisi sopiva paikka taululle. Mutta toisaalta asun nykyisessä kodissani enää parisen kuukautta, joten en ehkä viitsi enää naputella uusia reikiä seiniin, vaan ripustan sen seinälle vasta uudessa kodissa. Taulu saakin nyt majailla työpöydälläni, lupaan laittaa kuvia, kunhan taulu jossain vaiheessa saa kunnollisen paikan.

Tällainen oli ensimmäinen maaliskuun ostos, muut uudet jutut pääsevät esittelyvuoroon, kunhan paketit saapuvat.  Kyllä vaan tuntuu pitkältä tämä odottavan aika…

| Kategoriassa Keräily | Avainsanat:, ,

6 kommenttia artikkelissa “Tuuli viestii, mä tunnen sen, ja kertoilee sumu, mä odottelen

  1. Onpa suloinen! Ja voi vitsit et oon ilonen törmätessäni suomalaiseen disneyblogiin! Mä luulin tähän asti aina, että Suomesta ei 10v vanhempia faneja löydy, ihanaa etten ole ainut :) Jään ehdottomasti seurailemaan.

    1. Voi että, kiitos ihanasta kommentista! Mukava kuulla, että blogini ilahdutti! :) Suosittelen tutustumaan myös “Kurkkaa myös” -otsikin alta löytyviin blogeihin, jos ne eivät ole jo tuttuja. ;) Suomesta löytyy varmasti paljonkin aikuisempia Disney-faneja, kaikki eivät varmastikaan vaan pidä itsestään meteliä.

  2. Voi että, upea taulu! Teettäminen osoittautui aika kalliiksi, mutta jälki on kyllä hyvää. Itsekin huolisin noita printtejä seinälle useammankin! Harmi että ne ovat osa vain sitä D23-etua… Itse tässä arvon että hankkisinko seuraavaksi Prinsessa Ruususesta vai Fantasiasta LC-levyn.

    Innolla odotan mitä kokoelmiisi seuraavaksi ilmestyy :)

    1. Niinpä. Olen koittanut pariin keraan vilkuilla näkyisikö niitä eBayssä, mutta hiljaista on ollut. Olisikin kiva kuulla mietteitäsi omistamistasi LC-levyistä, jos niiden esittely sopii blogisi aihepiiriin. :)

      En taida edelleenkään paljastaa mitä olen hankkinut, mutta kaikenlaista kivaa on luvassa. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.