10 suosikkiklassikkoani, osa 1

Top-listausten lukeminen on aina mielenkiintoista ja uskon, että suosikkielokuvat voivat paljastaa melko paljonkin ihmisestä. Erityisesti, jos listan laatija on jaksanut perustella valintojaan. Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että ainakin minusta tällaisten listojen raapustaminen on paljon aivotyötä vaativaa hommaa. Halusin kumminkin… Lue lisää

Katso nyt näitäkin, niitä on tusina!

Hupsista vaan, edellisestä kirjoituksesta ehtikin yllättäen vierähtää hetki. Hengissä täällä kuitenkin ollaan ja nyt olisi aika kurkistaa merenalaiseen maailmaan. Pieni merenneito -klassikon Yhdysvaltain ensi-illasta tuli eilen kuluneeksi 25 vuotta. Elokuva kuuluu Disneyn Diamond edition -kastiin ja se julkaistiin ensimmäistä kertaa… Lue lisää

| Kategoriassa Keräily | Avainsanat:, ,

Ensi kertaa ikuisuuteen, luonasi taas oon

Vihdoinkin kuvia, joita olette saaneet odottaa aaaaivan liian pitkään. Viime keväänä hankkimani LE snow-Anna -nukke on saanut saapumisestaan saakka odottaa sopivaa kuvaushetkeä laatikossaan. Vihdoin inspiroiduin hieman ja nappasin Annan kameran eteen. Myös LE Elsa pääsi mukaan kuviin, eihän näitä Frozen-siskoksia… Lue lisää

| Kategoriassa Keräily | Avainsanat:, , , ,

In search of a fabled island

Eilen illalla Walt Disney Animation Studios julkisti tiedon, että studion 56. animaatioklassikko tulee olemaan CGI-animaatio Moana. Se julkaistaan vuoden 2016 loppupuolella. Projektia luotsaa monelle Disney-fanille tuttu parivaljakko Ron Clements ja John Musker. Nämä herrathan ovat 1980-luvun puolivälistä saakka ohjanneet ja käsikirjoittaneet useita animaatioklassikoita, kuten Aladdinin… Lue lisää

| Kategoriassa Elokuvat | Avainsanat:

Suomalaiset dubbaajat: Seela Sella

Muun muassa Afureko-blogin mahtavien dubbaajahaastattelujen ansiosta olen kiinnostunut entistä enemmän suomalaisista dubbaajista sekä niiden tekijöistä. En ole mitenkään superhyvä bongaamaan ääninäyttelijöitä korvakuulolla, mutta se on minusta kuitenkin hauskaa. Tässä suomalaisia dubbaajia ja heidän roolejaan käsittelevässä sarjassa esittelen kerrallaan yhden dubbaajan… Lue lisää

| Kategoriassa Elokuvat | Avainsanat:, ,