Disney-tiistai: Pikku Kananen

Disneyn kokeilevan kauden elokuvien käsittely alkaa olla jo loppusuoralla, sillä enää on jäljellä kaksi elokuvaa. Ensimmäinen niistä on vuonna 2005 ilmestynyt Pikku Kananen, Disneyn animaatiostudion ensimmäinen täysin tietokoneanimoitu elokuva.

Pikku Kananen (Chicken Little)
Ohjaaja: Mark Dindal
Äänirooleissa: Zach Braff, Garry Marshall, Joan Cusack, Steve Zahn, Amy Sedaris
Suomidubissa: Antti L.J. Pääkkönen, Pekka Laiho, Hanna Kaila, Tuoma Uusitalo, Nina Tapio
Kesto: 1 h 21 min
Ensi-ilta Yhdysvalloissa: 4.11.2005, Suomessa: 27.1.2006
Lipputulot maailmanlaajuisesti: 314 432 837 USD

Keisarin uudet kuviot -elokuvan ohjaaja Mark Dindal oli jo jonkin aikaa halunnut tehdä parodiaversion jostain vanhasta sadusta ja yhdistää siihen nykyaikaisia piirteitä. Sopivaksi tarinaksi valikoitui vanha Tipu Tip -satu, joka kertoo kananpoikasesta, jonka päähän putoaa tammenterho. Tipu Tip luulee, että terho on pala taivasta, joka on pian putoamassa kaikkien niskaan ja lähtee varoittamaan muita. Lopulta selviää, että kyseessä olikin vain tammenterho ja kana saa hölmön maineen.

Vanhan tarinan tapaan Disney-version päähahmon oli alun perin tarkoitus olla tyttö. Hahmolla oli vilkas mielikuvitus ja tämä kuvitteli helposti erilaisia uhkia. Kun elokuvaa oli työstetty noin puolentoista vuoden ajan, elokuvan varhainen versio esiteltiin silloiselle Disney-pomolle, Michael Eisnerille. Työversion nähtyään Eisner kommentoi, että päähahmo olisi mielenkiintoisempi poikana, sillä pienikasvuisuus olisi isompi ongelma poikahahmolle kuin tytölle. Eisnerin mielestä poikahahmosta saisi paljon irti, kun sillä oli jotain todistettavaa sekä isä, joka ei usko tähän. Koska Eisner oli pomo, hän sai tahtonsa läpi ja Pikku Kanasen päähahmo muutettiin pojaksi.

Päähahmo Pikku Kanasen ääneksi valittiin Tuho-osasto-sarjasta tuttu Zach Braff, sillä hän osasi puhua niin nopeasti ja hänen äänensä oli sopivan teinimäinen 12‒13-vuotiaalle hahmolle. Pikku Kanasen isän ääninäyttelijäksi haluttiin taas konkarinäyttelijä Garry Marshall, joka on myös ohjannut muun muassa Prinsessapäiväkirjat-elokuvat, sillä tämä toi hahmoon oikeanlaisen asenteen. Steve Zahn improvisoi osan vuorosanoistaan ja toi huumoria Possu Ponnettoman hahmoon. Jessien äänenä tunnettu Joan Cusack lainasi äänensä Sini Sorsalle. Meren pohjasta Tammelaan vaihto-oppilaaksi tulleen Kalan äänet teki elokuvan leikkaajana toiminut Dan Molina.

Disney-triviaa: Pikku Kanasella on yli 76 000 yksittäistä höyhentä ja 55 000 niistä sijaitsee hahmon päässä. Kummassakin kädessä taas on noin 9 000 höyhentä. Kaikki höyhenet eivät myöskään ole samanlaisia, vaan osa on pidempiä ja osa taas pieniä pörröisiä höyheniä, jotka sijaitsevat isompien alla.

Pikku Kanasen score-musiikista vastasi amerikkalaissäveltäjä John Debney, joka otti musiikkiin inspiraatiota muun muassa 1950-luvun scifi-elokuvista. Eelokuvaa varten sävellettiin myös yksi kokonaan uusi laulu. Elokuvan alkupuolella kuultavan One little slip -laulun (Nyt munasin) kirjoitti ja esitti kanadalainen rock-bändi Barenaked Ladies. Pikku Kanasessa kuullaan klassikkolauluja, joista osan esittäjänä on tunnettuja laulajia ja osa taas on elokuvan hahmojen laulamia. Esimerkiksi John Ondrasik esittää Art Garfunkelin tunnetuksi tekemän All I know -laulun ja Patti LaBelle sekä Joss Stone taas esittivät laulun Stir it Up. Elokuvan hahmojen esittämiin lauluihin kuuluvat muun muassa Queenin We are the Champions, Elton Johnin ja Kiki Deen Don’t Go Breaking My Heart ja Spice Girlsin Wannabe.

Pikku Kananen on ensimmäinen täysin tietokoneanimoitu Disney-klassikko. Muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneessä Dinosauruksessa hahmot oli tehty tietokoneella, mutta taustoina käytettiin eri puolilla maailmaa kuvattuja paikkoja. Pikku Kanasta varten kehitettiin uudenlaisia digitaalisia työkaluja, joiden avulla animaattorit saattoivat helpommin luoda hahmoille erilaisia ilmeitä. Animaattorien työtä helpotettiin myös tekemällä ohjelmista käyttäjäystävällisempiä, mikä oli tärkeää, sillä noin puolet elokuvan animaattoreista ei ollut aiemmin työskennellyt tietokoneanimaatioiden parissa. Vei noin puolitoista vuotta kouluttaa nämä perinteiseen animaatioon tottuneet animaattorit käyttämään tarvittavia tietokoneohjelmia.

Vaikka elokuvan tekoon käytettiinkin 2000-luvun alun hienoimpia työkaluja, hyödynnettiin animaatiossa silti edelleen samoja vanhoja periaatteita, joita animaattorit ovat seuranneet vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi pesäpallokohtaukseen haettiin inspiraatiota 1940– ja 50-luvun Hessu-piirretyistä, joissa hahmojen liikkeitä venytettiin ja litistettiin karikatyyrimaisesti. Vaikka uudet työkalut eivät olleetkaan kaikille animaattoreille tuttuja, animaation lainalaisuuksien tunteminen auttoi luomaan hahmoista viihdyttäviä ja uskottavan oloisia.

Disney-triviaa: Tammelan pikkukaupungin suunnittelussa haettiin inspiraatiota muun muassa lastenkirjojen sekä Mary Blairin tyylistä.

Pikku Kananen julkaistiin Yhdysvalloissa 4. marraskuuta 2005. Elokuvan oli ollut määrä ilmestyä jo saman vuoden kesällä, mutta julkaisua päätettiin lykätä. Pikku Kananen oli ensimmäinen Disney-klassikko, joka julkaistiin myös 3D:nä. Uusi animaatiotekniikka tuntui kiinnostavan, sillä elokuva keräsi paljon enemmän lipputuloja kuin muut 2000-luvulla ilmestyneet Disney-animaatiot. Ilmestymisen aikaan elokuva sai kehuja ilmeensä puolesta, mutta tarinalle kehuja ei juuri riittänyt. Elokuvalle suunniteltiin myös jatko-osaa, mutta lopulta suunnitelmat peruttiin, sillä animaatiostudion johto ajatteli, ettei sitä kohtaan olisi riittävästi kiinnostusta.

Suomessa Pikku Kananen ilmestyi pari kuukautta Yhdysvaltoja myöhemmin, 27. tammikuuta 2006. Teatterikierroksella sen näki tilastojen mukaan hieman yli 128 000 katsojaa, joten se oli vuoden 8. katsotuin elokuva. Suomenkielisessä dubbauksessa päähahmoa dubbaa Aarreplaneetan Jimiä ja nuorta Herkulesta esittänyt Antti L.J. Pääkkönen ja Pikku Kanasen isää Kukko Kiekua Pumban äänenäkin tunnettu Pekka Laiho. Pikku Kanasen kavereita Sini Sorsaa ja Possu Ponnetonta dubbaavat Hanna Kaila ja Tuomas Uusitalo. Ringa Repolle äänensä taas lainaa Nina Tapio.

Kun katsoin Pikku Kanasen tähän juttuun valmistautuessa, oli ihan iskeä epätoivo, että saanko elokuvan edes katsottua. Loppua kohti elokuva muuttui vähän mielenkiintoisemmaksi, mutta alussa kaikki hahmot tuntuivat vaan todella epäkiinnostavilta tai jopa epämiellyttäviltä. Varsinkin elokuvan alun vitsit tuntuivat todella väsyneiltä, kun vitsejä väännettiin vain yhden hahmon lihavuudesta ja toisen rumuudesta. Visuaalisesti elokuvan maailma on jotenkin epälooginen. Esimerkiksi, miksi Pikku Kanasella on niin jättimäinen sänky tai miksi hänen koululokeronsa on hankalan korkealla, kun hahmo on ihan pikkuinen. Minusta Pikku Kananen on todellinen riman alitus ja ehkä inhokkini kaikista Disney-klassikoista. Ei voi muuta sanoa, kuin että onneksi Disney on onnistunut nostamaan tasoaan 2010-luvulla roimasti.

Minkälaisia ajatuksia teillä muilla on Pikku Kanasesta?

Lähteet:
Chicken Little Production Information
Pikku Kananen blu-rayn lisämateriaalit

| Kategoriassa Elokuvat | Avainsanat:,

2 kommenttia artikkelissa “Disney-tiistai: Pikku Kananen

  1. Minä taidan kaiken lukemani ja kokemani perusteella olla tässä Suomen maassa ainoa ihminen, joka oikeasti pitää Pikku Kanasesta täysin rinnoin. Kuten olen jo monta kertaa aikaisemminkin todennut, olen Warnerin Looney Tunes-piirrettyjen parissa varttuneena tottunut ja tykästynyt kohellukseen, eikä se sen vuoksi haittaa minua tippaakaan Pikku Kanasessa, kuten ei myöskään Lehmäjengissä, joka sekin kuuluu suosikkeihini.

    Mutta minä en näe Pikku Kanasta vain kohellusleffana, vaan minä pystyn näkemään sen myös jonkin verran tunteellisena leffana. Pikku Kanasessa on kohtauksia, jotka oikeasti ovat saaneet minussa tunnetta pintaan. Jos minä tekisin listan animaatioelokuvien (ja -sarjojen) surullisimmista ja herkistyttävimmistä kohtauksista, niin Pikku Kanasesta minä laittaisin surullisimpien kohtausten listalle tuon All I Know-laulukohtauksen ja herkistyttävimpien kohtausten listalle sen kohtauksen, missä Pikku Kananen ja Kukko Kieku tekevät sovinnon siellä elokuvateatterissa. Ja jos minä tekisin listan animaatioelokuvien parhaista loppukohtauksista, niin Pikku Kanasen loppukohtaus pääsisi sillä listalla ihan kärkisijoille; niin hyvin se menee minun tunteisiini!

    Ja vielä haluan sanoa senkin, ettei minulla ole mitään Pikku Kanasen populaarikulttuuriviittauksia vastaan, koska jos minä olisin elokuvien tekijä, ripottelisin minäkin niitä sinne tänne. Koska minä en kuuntele radiota, on animaatioleffojen katselu ainakin minunlaiselleni tyypille loistava keino oppia tuntemaan erilaisia hittibiisejä. Ja kiitos Pikku Kanasen ja monen muun animaatioleffan, olen onnistunut löytämään itselleni vaikka kuinka monta uutta lempparibiisiä.

    1. Olen samaa mieltä, Pikku Kananen ei ole mun mielestä ollenkaan niin huono! Kasvoin myös Pikku Kanasen ja mainitsemasi Lehmäjengin kanssa ja pidän niistä molemmista. Toki elokuvat ei millään yllä vaikkapa Tarzanin, Mulanin ja Pienen Merenneidon tasolle mutta ovat kuitenkin hauskoja ja lämminhenkisiä.

      Postauksessa mainittu epäloogisuus visuaalisuudessa selittyy ehkä sillä, että tekijät luultavasti halusivat korostaa Pikku Kanasen pienuutta ja kamppailua sen kanssa päivittäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.