Tokyo Disney Resort 2018: Disneyland Hotel

Sain jo ihan hyvän tahdin matkaraporttien kirjoitteluun, mutta sitten uusi matka pääsi sotkemaan kuviot. Käväisimme kesä–heinäkuun vaihteessa muutaman yön matkalla Kööpenhaminassa. Siellä tuli tietysti käytyä paikallisessa Disney Storessa, mutta tällä kertaa pidin pääni kylmänä ja lompakon kiinni, enkä ostanut mitään uutta. Sen sijaan pääsin melkeinpä onneni kukkuloille, kun pääsin avaamaan liikkeen ja sain mukaani pienen Disney Store -avaimen.

Mutta eipä nyt harhauduta tämän enempää mihinkään Kööpenhamina-juttuihin vaan matkataan kuvien muodossa takaisin Tokio Disney Resortiin ja ensimmäiseen hotelliimme.

Tokyo Disneyland Hotel
Avattu: 8.7.2008
Huoneita: 706
Luokitus:

Tokyo Disney Resortista löytyy yhteensä neljä Disney-hotellia sekä useita yhteistyöhotelleja. Ihastuimme Pariisin kauniiseen Disneyland Hoteliin, joten halusimme ehdottomasti päästä Japanissakin yöpymään Disney-hotelleissa, vaikka ne ovat vähän tyyriimpiä kuin yhteistyöhotellit. Päädyimme testaamaan kerralla kahta eri hotellia, joten yövyimme ensin kaksi yötä Tokyo Disneyland Hotelissa ja sitten yhden yön Hotel MiraCostassa. Kirjoitan Hotel MiraCostasta myös oman juttunsa vähän myöhemmin.

Toiset kaksi Disney-hotellia, Disney Ambassador Hotel ja Tokyo Disney Celebration Hotel täytyy luultavasti päästä testaamaan jollain myöhemmällä matkalla. Niin ja onhan Tokyo Disney Resortiin tulossa 4–5 vuoden päästä myös viides Disney-hotelli, joka sijaitsee Hotel MiraCostan tavoin DisneySea-puiston alueella.

Tokyo Disneyland Hotelin sijainti on aivan loistava, sillä se sijaitsee ihan Disneyland-puistoa sekä Disneylandin monorail-asemaa vastapäätä. Hotellilta kävelee siis ihan muutamassa minuutissa Disneylandiin eikä DisneySea-puistoonkaan ole pitkä matka monoraililla. Hotellille on siis helppo tulla lepäilemään kesken päivän, jos kuumuus tai ihmismäärä alkaa väsyttää.

Tokyo Disneyland Hotel on melkoisen komea näky sekä sisältä että ulkoa. Sen ympärillä on yhteensä neljä erilaista puutarha-aluetta, jotka kaikki ovat yhtä hyvin hoidettuja kuin ylemmän kuvan Mickey & Friends Square. Hotellin sisältä taas löytyy kaksi putiikkia; Disney Mercantile, jonka valikoimiin kuuluu monenlaisia Disneyland-tuotteita sekä Looking Glass Gifts, josta löytää niin eväitä kuin tarpeellisia päivittäistavaroita. Tokyo Disneyland Hotelin sisältä löytyy myös kolme ravintolaa; Canna, The Dreamers Lounge ja Sherwood Garden Restaurant.

Hotelli on sisustettu viktoriaaniseen tyyliin ja sisustuksesta löytyy tietysti lukuisia disneymäisiä yksityiskohtia. Esimerkiksi tämä Liisa Ihmemaassa -mosaiikki tervehtii puiston suunnalta saapuvia hotellivieraita.

Disneyn omissa hotelleissa yöpymisessä on monia etuja. Tokyo Disney Resortissa etuihin kuuluu mm:

  • Taattu pääsy puistoon. Kaikkein kiireisimpinä päivinä puistojen kävijämääriä voidaan rajoittaa, mutta jos yövyt Disney-hotellissa, pääset varmasti sisään vaikket olisikaan ostanut lippua etukäteen.
  • Special Park Hopper -liput. Normaalisti vain 3 tai 4 päivän lippuihin kuuluu park hopper -vaihtoehto eli että voit hypellä päivän aikana puistojen välillä miten haluat. Disney-hotellivierailla on mahdollisuus ostaa Special Park Hopper -liput, jolloin jo 1. tai 2. puistopäivänä voi “puistohypellä”.
  • Happy 15 Entry. Hotellivieraat pääsevät 15 minuuttia aikaisemmin puistoon kuin muut puistokävijät. Vartti voi kuulostaa tosi lyhyeltä ajalta, mutta jos ajan osaa käyttää järkevästi, siitä on yllättävän paljon hyötyä.
  • Ravintolavarausten tekeminen netissä englanniksi. Puiston ravintoloihin voi tehdä nettivarauksia englanniksi vain, jos on varannut myös hotellihuoneen. Muuten varaus pitää tehdä japaninkielisellä sivulla
  • Monorail-liput. Hotellivieraat saavat maksuttomat monorail-liput yöpymistensä ajaksi.
  • Deluxe-hotellien vieraille tarjotaan myös matkalaukkujen maksuton kuljetus Maihama Stationilta hotellille. (Matkalaukkujen kuljetus hotellilta Maihama Stationille on kuitenkin maksullinen palvelu.)

Ainakin minusta parhaita etuja olivat Happy 15, monorail-liput sekä se, että saatoimme huoletta jättää puistolippujen ostamisen saapumispäivälle.

Söpöjä yksityiskohtia oli ihan kaikkialla!

Superior Alcove Room

Tokyo Disneyland Hotelin 706 huonetta on jaettu moneen eri kategoriaan. Edullisin huonetyyppi on Superior Room, mutta lisäksi hotellista löytyy esimerkiksi Kaunotar ja hirviö tai Liisa Ihmemaassa -teemahuoneita sekä oikein luksustason sviittejä. Valinnanvaraa oli paljon ja halusin olla varma, että valitsemme varmasti kivan huoneen, joten tein aika paljon vertailua ennen huoneen valintaa. Rajasimme itse esimerkiksi teemahuoneet pois siksi, että ne olivat vähän kalliimpia, mutta samalla niissä oli näkymä vain hotellin sisäänkäynnin suuntaan eli poispäin Disneyland-puistosta.

Päädyimme lopulta huonetyyppiin Superior Alcove Room (Park View) 7-8. Nimi kertookin paljon huoneesta, eli huoneestamme löytyi alkovisänky, sieltä oli näkymä puistoon ja se sijaitsi hotellin 7.–8. kerroksessa. Meidän tapauksessamme 7. kerroksessa.

Huoneesta näki ensimmäiseksi eteiskäytävän. Sen vasemmalla puolella sijaitsi kylpyhuone ja käytävän varrelta löytyi myös kampauspöytä, minibaari ja iso peili.

Minibaarin yläpuolelta löytyi pieni tee- ja kahvipiste, jota koristivat konseptikuvat Lumieresta ja Könnistä.

Valitsemamme huone oli mitoitettu neljälle hengelle, joten sieltä löytyi kaksi noin 120 cm leveää sänkyä, alkovisänky sekä “trundle bed”, jonka olisi saanut vedettyä ikkunaa lähimpänä olevan sängyn alta.

Nuo koristetyynyt olivat jotenkin tosi herttaiset!

Hotellin tarjoamat pyjamat olivat hauska japanilainen erikoisuus.

Alkovisänky ei vaikuttanut mitenkään kovin miellyttävältä sänkykäytössä, mutta siinä oli hauska istuskella ja olihan se tosi hurmaavan näköinen.

Olin tosi tyytyväinen huoneeseemme eikä näkymästä voi todellakaan valittaa. Ei sitä ihan joka yö pääse nukkumaan huoneeseen, josta näkee Disney-linnan. Vähän linnasta vasemmalle näkyy myös DisneySean puolella sijaitseva Mount Prometheus eli jättimäinen tulivuori sekä siitä vielä vasemmalle Tower of Terror -laite.

Ihan huoneemme alapuolella sijaitsi myös Sherwood Garden.

Huoneemme kylpytilat koostuivat oikeastaan kolmesta eri huoneesta. Keskeltä löytyi peili ja lavuaari, vasemmalta wc ja oikealta kylpy ja suihku. Peilistä heijastuukin sitä vastapäätä oleva kampauspöytä, josta en huomannut ottaa erikseen kuvaa.

Suihkuhuoneen ovea koristi Cleo-kala.

Suihkuhuoneesta on myös pieni ikkuna makuuhuoneen puolelle. Kuvassa näyttääkin näkyvän vain kylpyamme, mutta itse suihku sijaitsi tuon ikkunan oikealla puolella.

Kylpyhuoneen varustuksiin kuului tietysti söpöjä kosmetiikkatuotteita, jotka oli kuvitettu Happiest Celebration -teemaisesti. Noissa reunalla olevissa pitkissä pakkauksissa oli muuten hammasharjat ja pullojen alapuolelta löytyi partahöylä. Enpä muista, että olisin Eurooppalaisten hotelleiden kylpyhuoneissa koskaan törmännyt.

Olimme molemmat tosi tyytyväisiä huoneeseemme. Se oli mukavan tilava kahdelle hengelle ja näköalaan ei tosiaan olisi voinut olla tyytyväisempi. Kaksi yötä Tokyo Disneyland Hotelissa maksoi kahdelta hengeltä yhteensä 98 800 jeniä eli noin 765 euroa. Tuosta summasta 30 000 jeniä eli noin 245 euroa maksettiin netissä varausta tehdessä ja loppusumma paikan päällä hotellilla.

Ihan halpaa lystiä hotellissa yöpyminen ei tosiaan ollut, mutta olemme onneksi molemmat työssäkäyviä ihmisiä ja halusimme satsata kivaan hotellihuoneeseen, sillä Tokyo Disney Resortissa käyminen ei ole mitään ihan jokavuotista lystiä. Koin ainakin itse saaneeni vastinetta rahoille, sillä ainakin näissä deluxe-tason Disney-hotelleissa käymisessä ja yöpymisessä vaan on aina jotain maagista, mitä en ole missään muussa hotellissa kokenut. Jos Tokyo Disneyland Hotel vain sopii matkabudjettiin, niin voin suositella sitä lämpimästi.

Jos haluaa yöpyä missä tahansa Tokyo Disney Resortin Disneyn omassa hotellissa, kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Varauksia voi alkaa tehdä viisi kuukautta etukäteen ja kaikkein suosituimmat huonetyypit saatetaan varata loppuun jo heti ensimmäisenä mahdollisena varauspäivänä. Joten jos varauksen teon jättää viime tinkaan, eli valinnanvaraa ole välttämättä kovin paljon. Teimme itse varauksen noin 4,5 kuukautta etukäteen ja muistelisin joidenkin huoneiden olleen jo loppuunvarattuja, mutta saimme kuitenkin onneksi haluammamme huoneen.

Tällainen oli siis ensimmäinen hotellimme Tokyo Disney Resortissa. Olen aika varmasti ottanut enemmänkin kuvia hotellin yleisistä tiloista, mutta en vain ole ehtinyt käsitellä niitä vielä, mutta koitan ottaa niitä mukaan seuraaviin matkaraportteihin. Seuraavassa osassa jatketaankin vielä kiertelyä Tokyo Disneyland -puistossa ja näette myös puiston yövalaistuksessa.

Onko sinulla jotain haaveiden Disney-hotellia, jossa haluaisit päästä käymään?


Tokyo Disney Resort 2018 -matkasta kertovat jutut:

Tokyo Disney Resort 2018: 100 päivää matkaan!
Tokyo Disney Resort 2018: Bucket list
Japani 2018: Tutustumista Tokioon
Japani 2018: Ginza, Pokémon Cafe ja muuta kivaa Tokiossa
Tokyo Disney Resort 2018: Saapuminen Disneyland-puistoon
Tokyo Disney Resort 2018: Dreaming Up! -paraati ja kiertelyä puistossa
Tokyo Disney Resort 2018: Disneyland Hotel
Tokyo Disney Resort 2018: Ilta Disneylandissa
Tokyo Disney Resort 2018: DisneySea-puisto
Tokyo Disney Resort 2018: Ilta DisneySea-puistossa
Tokyo Disney Resort 2018: It’s a Small World ja muuta söpöä Disneylandissa
Tokyo Disney Resort 2018: Hotel MiraCosta
Tokyo Disney Resort 2018: Magellan’s ja Fantasmic!
Tokyo Disney Resort 2018: Viimeinen puistopäivä
Tokyo Disney Resort 2018: Ostosten esittely

| Kategoriassa Disney life | Avainsanat:, ,

2 kommenttia artikkelissa “Tokyo Disney Resort 2018: Disneyland Hotel

  1. Kivan näköinen hotelli ja huoneenne oli todella viihtyisän ja kauniin näköinen. Ikkunamaisemista tajusin vasta nyt, että tuo puistohan on hirvittävän suuri!

    1. Tokyo Disneyland Hotel oli kyllä tosi kaunis hotelli! Menisin sinne milloin vain toistekin. :) Ja kyllä, molemmat Tokion puistot ovat melkoisen suuria!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.