Pahisprofiili: tuomari Frollo

Viime loka–marraskuun vaihteessa sitten annoin teidän päättää kaksi seuraavaa pahisprofiilissa käsiteltävää Disney-konnaa. Äänestyksen voitti Ursula ja tänään vuorossa on kakkossijalle tullut Notre Damen kellonsoittajasta tuttu tuomari Frollo. Minun oli tarkoitus kirjoittaa hänestä jo viime kuussa, mutta aihe ei sitten tuntunutkaan oikein joulun aikaan sopivalta, joten siirsin julkaisua vähän.

Ja vielä yksi huomautus ennen kuin päästään itse asiaan. Elokuvassa romaneista käytetään nimitystä mustalainen, mutta koska sanaa taidetaan pitää loukkaavana, käytän tekstissä mieluummin sanaa romani.

Pahisprofiili: tuomari Frollo

Taustat

Claude Frollo on Pariisin oikeuslaitoksen korkea-arvoinen tuomari, joka käyttää arvovaltaansa säälimättömästi ja tarvittaessa omiin tarkoitusperiinsä. Hän näkee vaivatta kaikkien muiden huonot puolet, mutta ei missään tapauksessa omiaan. Hän on harras katolilainen ja pitää itseään kaikin tavoin parempana sekä synnittömämpänä kuin tavalliset tallaajat. Siksi hän kokee vastaavansa koko kaupungin moraalista ja pyrkii ohjaamaan kansaa siihen suuntaa, jota itse pitää oikeana. Frollo on monien pelkäämä ja ainoastaan Notre Damen arkkidiakonilla on jonkinlainen keino saada tämän omatunto soimaamaan.

Tuomari Frollo kokee voimakasta muukalaisvihaa romaneja kohtaan. Elokuvan alussa hänen harkitsematon toimintansa saa hänet vastuuseen romaninaisen kuolemasta ja hän joutuu ottamaan tämän orvoksi jääneen lapsen hoteisiinsa. Pojan huoltajana Frollo on vähintään yhtä kehno kuin tuomarina. Hän  on lukinnut Quasimodon kellotorniin asuaan, kohtelee tätä alistaen, kertoo valheita tämän menneisyydestä ja pelottelee tätä alinomaa Notre Damen kellotornin ulkopuolisen maailman raakuuksilla. Frollo myös liioittelee omaa armeliaisuuttaan, uskottelee Quasimodon olevan riippuvainen hänen hyvyydestään ja opettaa pojan pitämään itseään muotopuolena hirviönä.

Tavoite & motiivi

Frollo tuntuu oikeuttavaa mustalaisia kohtaan tuntemansa vihan vain sillä, että heidän kulttuurinsa ja uskonsa poikkeaa hänen omastaan. Hän pitää heitä pakanallisina, jotka uhkaavat ajaa kaupungin tuhoon. Hän on jahdannut romaneja määrätietoisesti jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Miehen tavoitteenaana on löytää romanien piilopaikka, Ihmeiden aukio ja hankkiutua sitten eroon heistä kaikista.

claude frollo
Lempeys tai ymmärtäväisyys eivät kuulu tämän tuomarin sanavarastoon.

Satojen romanien joukosta yksi saa kiinnitettyä Frollon huomion itseensä. Houkkien juhlassa taitava tanssijatar Esmeralda uskaltaa uhmata Frollon epäreiluja määräyksiä. Tilanne saa Frollon hyvin ärtyneeksi, sillä tuskin kukaan muu on aikoihin uskaltanut vastustaa häntä. Frollon tekopyhä kuori alkaa murtua, kun nainen herättää Frollossa tämän omien sanojen mukaan epäpyhiä ajatuksia. Mies ei selvästi ole tottunut käsittelemään näitä tunteita ja syyttää himostaan yksin Esmeraldaa. Koska Frollo ei voi saada naista itselleen, hän alkaa pitää Esmeraldaa noitana ja ryhtyy jahtaamaan tätä pakkomielteisesti.

Kätyrit

Tuomarin asemassa Frollolla näyttää olevan oikeus käskyttää kaupungin tuhatpäistä kaartia. Frollo odottaa miehiltään kyseenalaistamatonta tottelevaisuutta ja nämä nimettömät miehet myös toimivat hänen määräyksiensä mukaan. Kaartilaisia motivoi luultavasti tieto siitä, että pettymyksen aiheuttaneiden kätyreiden kohtalo on joutua vähintään ruoskituksi.

Kohtalo

Kun Frollon onnistuu lopulta löytää romanit, hän ryhtyy todella toteuttamaan pitkään suunnittelemaansa joukkotuho ja pian hänen hyökkäyksensä Notre Dameen ajaa koko Pariisin hävityksen ja kauhistuksen valtaan. Pakkomielteisen Esmeralda-jahtinsa lumoissa oleva Frollo ei kuuntele edes arkkidiakonia vaan sysää hänet tieltään.

Frollo jatkaa juonitteluaan aivan viime hetkiinsä saakka. Hän pyrkii esittämään itsensä tilanteen uhrina ja syyttää kaikesta Quasimodoa, eikä tietenkään itseään. Kostoa janoava mies on valmis tappamaan kasvattipoikansa ja jahtaa Quasimodoa kellotornin parvekkeelle. Siellä Frollo pääsee vielä kerran niskan päälle ja on jo valmiina iskemään miekkansa, kunnes gargoili pettää hänen altaan ja hän tippuu alas tuliseen pätsiin.

Frollon täytyy olla Disney-pahiksista creepyin. Monessa muussa pahiksessa on jotain humoristista, mutta Frollo taas ei ole tippaakaan hauska. Hän on läpikotoisin synkkä tyyppi tai oikeastaan suoranainen hirviö. Pahiksenä hän jää kuitenkin hyvin mieleen ja minusta erityisesti hänen Helvetin liekit -laulunsa on vaikuttava. Frolloa jos ketä haluaa todella vihata ja miehen läsnäolo tekee Notre Damen kellonsoittajasta hyvin aikuismaisen elokuvan.

Mitä sinulle on jäänyt parhaiten mieleen Frollosta? Entä löytyykö Disney-klassikoista sinun mielestäsi vielä joku häntä kaameampi tyyppi?

8 kommenttia artikkelissa “Pahisprofiili: tuomari Frollo

  1. Frollo on kyllä yksi “creepyimmeistä” pahiksista Disney-elokuvista! Hän on todella inhottava! Minulla tosin nykyään Frolloa ajatellessani tulee mieleen myös Victor Hugon kirjan Frollo, jossa hän on hieman erilainen Disneyn versioon verrattuna. Kirjassa nähdään Frollon pään sisälle, eikä hän ole siinä niin mustavalkoinen hahmo kuin elokuvassa. Niinpä tavallaan ymmärrän häntä… mutta oikeasti kyllä en!

    Frolloa kaameampia tyyppejä ovat minusta Disneyn elokuvista ne pahikset, jotka tekevät / aikovat tehdä karmeita asioita lapsille. Esimerkiksi Jysky (Oliverista ja kumppaneista), madame Meduusa , Stromboli ja Huvitusten saaren johtaja ovat minusta inhottavampia. Myös Shan-Yussa on jotain selkäpiitä karmivaa…!!!! Hyi!

    1. Olen lukenut joskus monta vuotta sitten tuo Viktor Hugon alkuperäisteoksen, mutta en enää muista siitä juuri mitään. Pitäisi varmaan lainata se kirjastosta, niin pääsisi itsekin vertailemaan miten Frollon hahmoa on muutettu elokuvaan.

      Nyt kun manitsit noista lapsia kiusaavista pahiksista, niin tuli mieleeni, ettei Notre Damen kellonsoittajassa taidetaan näyttää lähes ainoastaan aikuisia romaneja eikä lapsia juuri lainkaan, vaikka on heitäkin täytynyt olla mukana yhteisössä. Onkohan se ollut ihan tietoinen valinta elokuvan tekijöiltä..? Nuo mainitsemasi pahikset ovat kaikki melkoisen kaameita tapauksia myös.

  2. Frollo on mielestäni ehdottomasti karmivin Disneyn pahiksista. Luin viime vuoden loppupuolella Hugon romaanin, johon elokuva pohjaa ja oli hyvin outoa, kun siinä Frollo onkin arkkidiakoni – olin tiennyt tämän jo aikaisemmin, mutta aluksi asiaan oli vaikea totutella käytännössä. :D

    Minun mielestäni hyvin lähelle Frolloa kaameudessaan yltää Gaston, sillä hän, kuten Frollokin, on pelottavan realistinen. Koska Gaston on niin suosittu, hän saa käytännössä tehdä aivan mitä huvittaa kenenkään vastustelematta, mikä on todella hirvittävää. Ja narsistiset luonteet ovat muutenkin hyvin inhottavia, minkä lisäksi leuhkijan iljettävyyttä kätketään jonkin verran huumorin taakse, mikä tekee Gastonista vieläkin vaarallisemman.

    Oli myös järkyttävää havahtua joskus teininä tajuamaan Helvetin liekit-laulun syvempi merkitys – se iski tajuntaan kuin kylmä rätti naamalle. Silti kappale on niin vaikuttava, että se on ehdottomasti suosikkini koko elokuvan lauluvalikoimasta. Ossi Ahlapuron tulkinta siitä on yhtäaikaa erittäin hyytävä ja suurenmoinen – mielestäni parempi kuin englanninkielinen versio.

    1. Hyviä huomioita Gastonista! :) Frollollakin näyttää olevan tuomarin asemassa poikkeuksellisen laajat valtuudet tehdä mitä lystää, mutta hän ei tunnu olevan niin pidetty kuin Gaston, joka on hurmannut (Belleä lukuunottamatta) kaikki kyläläiset puolelleen.

      Ahlapuro onnistui kyllä Frollon roolissa todella hyvin, vaikka onhan hän muutenkin tosi taitava ääninäyttelijä. Pitäisi varmaan ottaa hänet jossain vaiheessa Suomalaiset dubbaajat -sarjan aiheeksi.

  3. Meinasin kommentoida juurikin tuota Helvetin liekit -laulua, mutta Hande kerkesi kiteyttää ajatukseni täydellisesti tuohon vertaukseen kylmästä rätistä naamalle. :D Eli ei sittenkään mitään.

    PS: Mulla on uusi animaatioblogi osoitteessa pyorivanuoli.blogspot.fi
    Saa tulla kurkkaamaan! :)

    1. Haha, täydet pisteet siis Handelle hyvästä kielikuvasta! :)

      Oi, kiva kuulla, että olet aloittanut blogin. Täytyypä käydä tutustumassa! :)

  4. Ehkä just Frollon uhan vakavuus ja se, että mies on oikeasti tarkoitettu pahikseksi, ei hauskaksi vastukseksi saa mut tykkäämään Frollosta. Koko leffa on oikeestaan aikuismainen ja käsittelee vakavia asioita. Frollo on ehdottomasti yks parhaista, vakavasti otettavista pahiksista! :3

    1. Vaikka Frollo onkin ihan kaamea tyyppi, on hän silti vaikuttava pahis tässä elokuvassa. Jännä kyllä, että Disneyllä ylipäätään valittiin elokuvan aiheeksi Notre Damen kellonsoittaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *