Walt Disney World 2019: Eläinbongausta Animal Kingdomissa

Edellisessä matkaraportissa käsiteltiin aamupäiväämme Walt Disney Worldin Animal Kingdom -puistossa. Tällä kertaa on käydään läpi, mitä puuhailimme samaisessa puistossa puolenpäivän jälkeen.

Olimme tosiaan viettäneen aamupäivämme enimmäkseen kiertelemässä Pandora ja Africa-alueilla ja lounaan jälkeen päätimme jatkaa matkaa Asia-alueelle. Asiaan päästyämme päätimme käydä kiertämässä Maharajah Jungle Trekin. Ehdimme nähdä vilauksen tiikereistä ja saada pari pistettä lisää bongaribingoon, kun kuvailimme monenlaisia lintuja. Emme jääneet katselemaan eläimiä kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa, sillä olimme päättäneet mennä katsomaan kello yhden esityksen Finding Nemo – The Musicalista.

Finding Nemo – The Musical

Finding Nemo – The Musical on noin 40 minuutin versio Nemoa etsimässä -elokuvasta. Itse elokuvassahan ei oikein varsinaisia lauluja ole, joten Robert Lopez ja Kristen Anderson-Lopez, jotka ovat kirjoittaneet myös molempiren Frozen-elokuvien laulut, tekivät tähän Nemoa etsimässä -musikaaliin useita uusia lauluja.

Musikaali oli oikein hauska ja näyttelijöiden ohjaamat nuket toimivat hyvin. Nolottaa myöntää, mutta aloimme molemmat olla jo vähän väsyneitä kaikesta kävelystä ja päivän kuumuudesta, joten kun pääsimme istumaan viileään tilaan, alkoi meitä molempia väsyttää aika tavalla. Pilkimme vuorotellen, mutta emme sentään nukahtaneet.

Musikaalin jälkeen jatkoimme kiertelyä. Suuntasimme Animal Kingdomin keskiosaan, Discovery Islandille ja Näimme Up-elokuvasta tutun Kevin-linnun, joka kierteli rääkymässä puistokävijöille. Olisin halunnut käydä hieman moikkaamssa Keviniä, mutta lintu näytti olevan juuri poistumassa takavasemmalle, joten jatkoimme toiseen suuntaan.

Tämä Tipu-pehmoleluja täynnä ollut tynnyri eräässä Animal Kingdomin kaupassa oli tosi huvittava

Matkan ensimmäinen Dole Whip

Kävimme hieman kiertelemässä kaupoissa ja päädyimme sen jälkeen pitämään iltapäivän herkkuhetken. Ville osti ensin läheisestä kojusta strawberry fruit barin, joka oli oikein mansikkaisen makuinen mehujää. Selasin samalla Walt Disney Worldin appista, mitä herkkuja muualta puistosta saisi ja huomasin, että African puolella sijaitsevasta Tamu Tamu Refreshments -kioskista saisi Dole whipejä. Olinkin jo halunnut päästä maistamaan tätä ananaksen makuista pehmistä, joten suuntasimme jälleen Africa-alueelle.

Oli ihanan virkistävää istua varjoisalla paikalla ja syödä kylmää Dole whipiä. Otin tuollaisen float-version, jossa pehmiksen alla on ananasmehua. Dole whip oli niin hyvää kuin olin etukäteen odottanutkin, joten annos ei jäänyt reissun viimeiseksi.

Expedition Everest — Legend of the Forbidden Mountain

Herkkuhetkeä pitäessä keräsin samalla myös rohkeutta päivän ensimmäisen fastpassin käyttämiseen. Kello kolmelta ohjelmassa oli nimittäin Expedition Everest -vuoristorata. Laite vaikutti melko hurjalta ja koska en tiennyt mitä oikein on luvassa, minua jännitti aika tavalla. En kuitenkaan jänistänyt vaan uskaltauduin laitteen kyytiin pienestä pakokauhun fiiliksestä huolimatta.

Huusimme laitteessa kurkut kipeiksi, mutta ei laite onneksi ollut ihan niin hirvittävä, kuin olin pelännyt. Yhdessä kohtaa laitteessa mennään takaperin ja jännästi tuntui ihan kuin siinä samassa rytäkässä olisi menty myös pää ylösalaisin. Nettilähteiden mukaan laitteessa ei kuitenkaan oikeasti mennä ylösalaisin.

Expedition Everestin jälkeen ainakin minulla oli kuitenkin vähän heikko olo, joten päätimme mennä hetkeksi istumaan. Varjoisalla paikalla Nemo-musikaalin esityspaikan lähistöllä istuskellessamme suunnittelimme hieman loppupäivän ohjelmaa. Meillä oli vielä ohjelmassa vielä Kilimanjaro Safaris -kierros, johon olin tehnyt etukäteen fastpass-varauksen. Päätimme myös ruokapaikan ja teimme sinne jo etukäteen tilauksen.

Neljän aikaan päätimme lähteä hiljakseen kävelemään kohti Kilimanjaro Safaris -kierroksen alkukohtaa. Matkalla satuimme huomaamaan uudestaan Kevinin. Tällä kertaa päätimme lähteä hieman seuraamaan Keviniä, sillä halusin saada yhteiskuvan linnun kanssa. En koe osaavani olla kovin luonteva kuvissa hahmojen kanssa, joten kuvista tuli vähän kömpelöitä, mutta Kevinin tapaaminen oli minulle päivän kohokohta. Kevin taisi huomata Dogi-lippikseni, sillä sain hieman rääyntää osakseni. Paras hahmotapaaminen ikinä!

Kilimanjaro Safaris

Olin yhä ihan fiiliksissä Kevinin tapaamisesta ja innoissani päivän viimeisestä laitteesta, kun saavuimme Kilimanjaro Safaris -kierroksen alkupaikalle. Saimme melkein suoraan nousta ison maastoauton kyyriin ja matkata sen kyydissä parinkymmenen minuutin pituisen kierroksen ajan. Reitin varrella liikkui monenlaisia eläimiä, joista räpsimme menemään paljon kuvia.

Oli hienoa päästä näkemään eläimiä oikeaa safaria muistuttavassa ympäristössä. Iltapäivä tuntui olevan myös oikein hyvä aika käydä kierroksella, sillä eläimiä oli paljon liikkeellä, kun ilma ei ollut enä ihan niin kuuma. Tämä Kilimanjaro Safaris -kierros ei varmasti jää elämämme viimeiseksi, niin mukava se oli.

Pizzafari-ravintola

Kierroksen jälkeen päätimme mennä syömään. Kävelimme jälleen Discovery Islandille ja suuntasimme Pizzafari-ravintolaan. Koska olimme tehneet tilauksemme jo etukäteen mobile order -toiminnolla, minun tarvitsi vain käydä klikkaamassa puiston appissa, että olemme saapuneet ravintolaan ja hetkisen päästä saimmekin jo ruokamme. Ruokaa hakiessa satuimme kuulemaan ensimmäistä kertaa suomea, kun nelihenkinen perhe keskusteli omasta ruokatilauksestaan. Seuraavan kerran kuulimmekin suomea vasta lentokentällä.

Pizzafarin pizza-annokset olivat ainakin minun mielestäni tosi isot, sillä annokseen kuului myös salaattiannos. Pizza oli pikaruokatasoiseksi ihan hyvää ja ainoa valituksenaihe oli se, että tomaattikastike maistui tosi ketsuppimaiselta. Mutta saimme jälleen mahat täyteen, joten matkaa ei tarvinnut jatkaa nälkäisenä.

Ruokailun jälkeen kello oli noin puoli kuusi ja olimme valmiita palaamaan hotellille lepäilemään. Niinpä suuntasimme puiston uloskäynnille ja Contemporary Resortille menevälle bussille. Hotellilla harkitsimme Magic Kingdomiin lähtöä, mutta päivä oli ollut jo niin pitkä, että päätimme vain lepäillä ja pakkailla jo valmiiksi tavaroitamme kasaan.

Tällaista ohjelmaa mahtui kolmanteen puistopäiväämme. Seuraavalla kerralla kerron viimeisestä päivästämme Walt Disney Worldissa ja sen jälkeen onkin aika siirtyä Disney-risteilymme matkaraportteihin.

Disney Land & Sea -matkasta kertovat jutut:
Seuraava matkamme: Disney Land & Sea
Walt Disney World 2019: Matka alkaa!
Walt Disney World 2019: Disney’s Contemporary Resort
Walt Disney World 2019: Ensi kertaa Epcotissa
Walt Disney World 2019: Star Wars Galaxy’s Edge & Toy Story Land
Walt Disney World 2019: Maailmanympärimatkalla Epcotissa
Walt Disney World 2019: Aamupäivä Animal Kingdomissa
Walt Disney World 2019: Eläinbongausta Animal Kingdomissa
Walt Disney World 2019: Viimeinen päivä Magic Kingdomissa

| Kategoriassa Disney life | Avainsanat:, , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.