Walt Disney World 2019: Maailmanympärimatkalla Epcotissa

Kyselin teiltä postaustoiveita kertoessani blogitauon päättymisestä ja useampi toivoi jatkoa Walt Disney Worldin matkaraporteille. Iloksenne matkaraportit jatkuvat tänään, kun kerron mitä puuhailimme toisen puistopäivän iltana. Jos et ole sattunut lukemaan aiempia osia, voit aloittaa vaikka “trip revel” -postauksestani tai varsinaisten matkaraporttien ensimäisestä osasta. Jokaisen postauksen lopusta löydät aina linkit muihin kirjoituksiin.

Uusi käynti Epcotissa

Toisena puistopäivänämme heräsimme aikaisin ja vietimme aamun ja aamupäivän Hollywood Studios -puistossa. Puolenpäivän aikoihin palasimme takaisin hotellille lepäämään ja jatkoimme taas kahden jälkeen matkaa. Olimme ensimmäisen päivän iltana ehtineet jonkin verran tutustua Epcotiin, mutta väsähdimme sitten kesken iltaa ja lähdimme hotellille nukkumaan. Toisen päivämme loppuaika oli varattu Epcotille, joten otimme taas monorailin alle ja matkasimme puistoon.

Epcotiin saavuttuamme suuntasimme ensimmäisenä Land-nimiseen rakennukseen, jonka sisältä löytyy kaksi laitetta sekä ruokapaikkoja. Päätimme mennä ensiksi Soarin’ Around the World -laitteeseen, sillä siihen oli aika lyhyt jono. En ollut tehnyt aamupäivälle mitään FastPass-varauksia, sillä arvelin meidän ehtivän hyvin kaikkiin haluamiimme laitteisiin Hollywood Studiosin puolella ja arveluni oli aamupäivällä osoittautunut oikeaksi. Sen sijaan olin tehnyt pari FastPass-varausta Epcotiin ja Soarin’ oli yksi laitteista, joihin meillä oli myöhemmin FastPass. Päätimme kuitenkin mennä laitteeseen jo ennen FastPass-aikaa lyhyen jonon vuoksi.

Soarin’ia on hieman hankala kuvailla, mutta yritän kuitenkin. Laitteessa istutaan eräänlaisessa elokuvateatterissa penkkiriveillä, jotka nousevat joidenkin metrien korkeuteen. Kun penkit ovat nousseet yläilmoihin, alkaa teatterin suurella kaarevalla valkokankaalla pyöriä lyhyt filmi, jota katsellessa pääsee ihailemaan muutamia maailman upeita rakennelmia ja maisemia, kuten Eiffel-tornia ja Taj Mahalia. Filmiä katsellessa tulee aivan sellainen olo kuin itse liitäisi jonkinlaisella riippuliitimellä näissä mahtavissa maisemissa.

Epcotissa pääsimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan Soarin’ia ja laitteeseen jonottaessa mietimme, olisiko laite kovin jännä. Jonotusalueen kylteissä hieman pelotetiin sillä, että laite ei sovi korkeanpaikankammoisille ja toinen meistä ei oikein ole korkeiden paikkojen fani. Varoitustekstit osoittautuivat kuitenkin amerikkalaiseksi ylivaroitteluksi. Laitteen kyydissä otti hieman vatsanpohjasta, sillä lentoefekti oli niin onnistunut. Laitteessa ei kuitenkaan todellisuudessa mennä korkealle, joten sitä uskaltaa kyllä kokeilla, vaikkei pitäisikään korkeista paikoista. Soarin’ nousi heti yhdeksi suosikkilaitteekseni, joten en perunutkaan tulevaa FastPass-varausta, vaan päätimme käydä välillä Living with the Land -laitteessa ja mennä sitten uudestaan Soarin’iin.

Living with the Land oli taas todella rauhallinen veneajelu. Ensiksi oli eräänlainen dark ride -osuus, jossa oli tekokasveilla lavastettu erilaisia luonnonympäristöjä. Tuo ensimmäinen osuus tuntui aika vanhentuneelta, mutta onneksi loppuosuus oli paljon mielenkiintoisempi. Siinä veneiltiin oikean kasvihuoneen läpi ja pääsimme hieman vilkaisemaan, millaisia uusia innovaatioita Epcotissa oikein kokeillaan hedelmien ja vihannesten kasvatuksen suhteen.

Toinen kerta Soarin’issa oli aavistuksen vaikuttavampi kuin ensimmäinen, sillä pääsimme tällä kertaa istumaan ensimmäiseen penkkiriviin. Ensimmäisellä kerralla istuimme toisella rivillä ja silloin ensimmäisessä rivissä istuvien jalat ikävästi hieman pilasivat lentoefektiä. Ensimmäisessä rivissä istuessa tätä pientä haittaa ei ollut ja oli kuin olisimme oikeasti liidelleet menemään maailman ympäri.

Seuraavaksi päätimme käydä Journey Into Imagination With Figment -laitteessa. Olimme aikoneet jo edellisiltana käydä testaamassa laitteen, mutta se oli silloin jo ehditty sulkea siltä päivältä. Meillä ei oikein ollut mitään käsitystä millainen laite olisi, mutta emme hirveästi vaikuttuneet siitä. Kyseessä oli eräänlainen dark ride, jossa tutustutaan viiteen perusaistiin violetin Figment-lohikäärmeen seurassa. Laite oli ihan ok, mutta se ei oikein tehnyt minkäänlaista vaikutusta meihin, vaan tuntui lähinnä vähän vanhentuneelta.

World Showcase -kierros

Seuraavaksi aloitimme uuden yrityksen kiertää World Showcasen ympäri. Edellisiltana sadekuuro oli tullut tiellemme, mutta tiistaina sää oli suorastaan paahteisen kuuma.

Päätimme tällä kertaa aloittaa World Showcase Lagoonin toiselta puolelta eli Meksikon paviljongista. Kävellessämme ensimmäiselle paviljongille huomasimme Karibian Food & Wine -ruokakojun ja ostimme matkaevääksi empanadan. En ollut ainakaan itse maistanut sellaista aiemmin, mutta tämä pieni lihalla täytetty piiras maistui oikein hyvältä.

Meksikon paviljongilla suuntasimme melkein heti päärakennuksen sisälle suojaan auringosta. Oli yllättävää, miten erilainen tunnelma rakennuksen sisällä oli. Tuntui kuin olisimme hetkessä siirtyneet meksikolaiseen kylään. Sisällä oli miellyttävän hämärää, aivan kuin olisi ollut jo myöhäinen ilta.

Katselimme hieman ympärillemme ja päätimme mennä Gran Fiesta Tour Starring The Three Caballeros -laitteeseen. Gran Fiesta Tour on veneajelu, jossa seurataan Panchito Pistolesia ja José Cariocaa, kun he etsivät trionsa kolmatta jäsentä, Aku Ankkaa, pitkin poikin Meksikoa. Laite oli ihan kiva, mutta tuntui että se oli tehty vähän pienellä budjetilla, sillä hahmot nähtiin enimmäkseen erilaisilla ruuduilla. Laite olisi ollut vaikuttavampi, jos siinä olisi nähty enemmän audio-animatronisia hahmoja, kuten useimmissa muissa dark rideissa.

Norjalaista Frozen-huumaa

Meksikon jälkeen seuraavana oli vuorossa Norjan paviljonki. Vaikka paviljongissa nähty perinteinen norjalainen arkkitehtuuri eroaakin jonkin verran suomalaisesta, tuntui paviljonki kuitenkin aika kotoiselta. Alueella oli mukavaa kierrellä ja katsella mitä kaupoissa oli myynnissä.

Norjan paviljongista löytyy myös suosittu Frozen Ever After -laite. Olisin halunnut mennä sen kyytiin, mutta siihen oli melko pitkä jono, emmekä halunneet viettää aikaamme jonottaen. Niinpä päätimme jatkaa matkaa ja jättää Frozen Ever Afterin seuraavaan kertaan.

Kiinan kautta kohti Saksaa ja Italiaa

Norjasta jatkoimme matkaa Kiinan paviljonkiin, josta löytyy muun muassa kauppoja, pari kiinalaista ravintolaa sekä Reflections of China -elokuva. Vietimme kuitenkin eniten aikaa House of the Whispering Willows Galleryssa katselemassa Inside Shanghai Disney Resort -näyttelyä.

Näyttelyssä esitellään vajaat neljä vuotta sitten avautuneen Shanghai Disney Resortin eri alueita ja puistoa varten tehtyä konseptitaidetta. En ole aiemmin ehtinyt ihan hirveästi tutustua Shanghain puistoon, mutta näyttelyssä kiertely sai mielenkiintoni heräämään. Puisto näytti sen perusteella todella hienolta, joten siellä on ehdottomasti päästävä joskus lähivuosien aikana käymään.

Seuraavana vuorossa olleet Saksan ja Italian paviljongit kiersimme läpi melko nopeasti. Kumpikin maa tuntui näin eurooppalaisen näkökulmasta aika tutulta, joten paviljongit eivät tuntuneet niin kiinnostavilta tai eksoottisilta kuin muut.

Saksan paviljongin kaupoissa ihastelimme kyllä hienoja käkikelloja, joita siellä myytiin. Hinnat olivat kuitenkin sen verran korkeita, että lienee parasta opetella tekemään niitä itse. Italian paviljonki taas ei tuntunut ihan yhtä hienolta kuin Tokyo DisneySean Mediterranean Harbor.

Yhdysvaltojen paviljongin skippasimme melkein kokonaan, sillä se ei vaan tuntunut kovin kiinnostavalta ja aloimme jo olla hieman väsyneitä. Niinpä jatkoimme nopsaan matkaa seuraavana edessä häämöttävän Japanin paviljongin luo.

Sakea ja söpöilyä Japanissa

Toissavuoden matkamme perusteella Japani oli meidän molempien mielestä todella kiinnostava ja mukava matkakohde, joten odotimme myös World Showcasessa erityisesti Japanin paviljonkia. Eihän se tietysti vetänyt vertoja oikealle Japanille, mutta paviljonki oli silti todella kaunis. Kävimme ostamassa ruokakioskista höyrytetyt kanateriyakibaot ja istuimme hieman sivummalla sijainneelle rauhalliselle penkille syömään niitä.

Saatuamme mahat täyteen kiertelimme jonkin aikaa Mitsukoshi-tavaratalossa. Siellä oli myynnissä kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa, mutta en kuitenkaan löytänyt mitään niin houkuttelevaa, että olisin ostanut mitään. Ville sen sijaan osti pienen lasillisen sitruksella maustettua sakea. Emme kumpikaan juo alkoholijuomia kovin usein emmekä olleet maistaneet sakea aiemmin, mutta juoma oli kuitenkin yllättävän hyvää. Täytyy jonain päivänä kokeilla sakea myös Japanissa.

Kävimme myös katsomassa Kawaii Life -näyttelyn, jossa esiteltiin japanilaista kawaii-kulttuuria ja erilaisia söpöjä esineitä, joita japanilaiset voivat hankkia koteihinsa. Näyttely oli aika pieni, mutta minusta oli todella kiinnostavaa katsella esillä olleita esineitä.

Paviljongista olisi löytynyt myös useampi herkulliselta vaikuttanut ravintola, mutta meillä ei tällä kertaa ollut aikaa käydä herkuttelemassa niissä. Ensi kerralla sitten!

Kierros päättyy Marokkoon ja Ranskaan

Kierroksellamme seuraavana vuorossa oli Marokon paviljonki. Päivä alkoi jo hiljalleen pimetä, joten emme jääneet kiertelemään sinne sen pidemmäksi aikaa vaan nappasimme vain hieman kuvia ja jatkoimme sitten matkaa.

Ranskan paviljongille saavuttuamme aloimme olla jo valmiita palaamaan hotellille. Meitä kiinnosti päästä testaamaan Disneyn uutta Skyliner-gondolijärjestelmää, joten päätimme palata hotellille eri reittiä kuin olimme tulleet.

Paluu hotellille Skyliner-gondolin kyydissä

Poistuimme Epcotista Ranskan ja Ison-Britannian paviljonkien välissä sijaitsevan International Gatewayn kautta. Aivan Gatewayn vieressä on yksi Skyliner-asemista, joten nousimme siitä Skyliner-gondolin kyytiin. Skylinerin kyydistä olisi ollut varmasti päiväaikaan todella kivat näkymät, mutta valitettavasti oli jo ehtinyt tulla pimeä, joten emme voineet hirveästi ihastella maisemia. Skyliner kulki ensin uuden Riviera Resortin ohi ja jatkoi sitten Disney’s Caribbean Beach Resortille, jossa vaihdoimme Hollywood Studiosille kulkevaan Skylineriin.

Epcot International Gateway

Oli aika hauska päästä kokeilemaan Skylineriä, mutta suoraan sanottuna minua myös hirvitti olla sen kyydissä. Kyyti olisi ollut oikein mukava, jos Skyliner olisi liikkunut tasaisesti koko matkan ajan, mutta ikävä kyllä se pysähtyi useamman kerran kesken matkan Epcotista Caribbean Beach Resortille. Ilta oli aika tuulinen, joten gondoli myös heilui jonkin verran yläilmoissa. Skyliner on tavallaan melko herkkä, sillä systeemi pitää kai aina pysäyttää, jos kyytiin on tulossa esimerkiksi kävelysauvan kanssa liikkuva hitaampi henkilö, jotta tämä ehtii rauhassa astua gondolin kyytiin. Lisäksi Skyliner oli matkamme aikana ensimmäistä viikkoa käytössä, joten varmasti uusissa liikennemuodoissa on aina vähän lastentauteja.

Hollywood Studiosin sisäänkäynnin luona emme suunnanneetkaan puistoon vaan kävelimme suoraan bussiterminaaliin odottamaan bussia hotellillemme. Kaiken kaikkiaan paluumatka vei meiltä noin tunnin. Luulisin, että meillä olisi mennyt kutakuinkin yhtä paljon aikaa monoraililla, sillä monorail-asemalle päästäksemme meidän olisi pitänyt kävellä ensin Ranskan paviljongilta toiselle reunalle puistoja. Itse monorail-matkassa oli edellisiltana mennyt noin 40 minuuttia. Skylineria oli kiva päästä kokeilemaan ja ehkä voisin testata sitä toistekin päiväsaikaan ja mahdollisimman tyynenä päivänä. Mutta en kyllä haluaisi liikkua Walt Disney Worldissa pelkästään Skylinerillä.

Tähän päättyy toinen puistopäivämme. Matkaraporttien seuraavassa osassa tutustumme Animal Kingdon -puistoon.


Disney Land & Sea -matkasta kertovat jutut:
Seuraava matkamme: Disney Land & Sea
Walt Disney World 2019: Matka alkaa!
Walt Disney World 2019: Disney’s Contemporary Resort
Walt Disney World 2019: Ensi kertaa Epcotissa
Walt Disney World 2019: Star Wars Galaxy’s Edge & Toy Story Land
Walt Disney World 2019: Maailmanympärimatkalla Epcotissa
Walt Disney World 2019: Aamupäivä Animal Kingdomissa
Walt Disney World 2019: Eläinbongausta Animal Kingdomissa
Walt Disney World 2019: Viimeinen päivä Magic Kingdomissa

| Kategoriassa Disney life | Avainsanat:, , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.