Walt Disney World 2019: Viimeinen päivä Magic Kingdomissa

Innostuinkin kirjoittelemaan näitä matkaraportteja nyt oikein urakalla ja on jo seitsemännen osan aika. Jos nämä matkaraportit eivät satu kiinnostamaan sinua, niin ei huolta, muutakin sisältöä on kyllä tulossa. Mutta ennen sitä matkataan vielä kerran Walt Disney Worldiin.

Neljäntenä ja viimeisenä päivänämme kello herätti meidät aamukuudelta. Halusimme ottaa viimeisestä päivästä kaiken irti, joten saavuimme Magic Kingdomiin heti Extra Magic -ajan alussa hieman seitsemän jälkeen. Otimme hieman kuvia kauniista Cinderella Castlesta ja kävelimme sitten nopsaan kohti Fantasylandia.

Laitekierros Fantasylandissa

Päivän ensimmäinen laite oli Seven Dwarfs Mine Train. Meillä oli laitteeseen myös Fastpass+ iltapäivälle, mutta koska laitteeseen oli vain vähän jonoa emmekä olleet ehtineet siihen aiemmin, päätimme käydä kokeilemassa sitä jo aamusta. Olikin hyvä, että kävimme laitteessa jo aamusta, sillä iltapäivällä se olikin sitten syystä tai toisesta suljettu.

Seven Dwarfs Mine Train oli oikein hauska perheystävällinen vuoristorata, joka on teemoitettu seitsemän kääpiön jalokivikaivoksen tyyliin. Laite ei ollut mitenkään hurja, mutta hieno teemoitus ilahdutti.

Seuraavana oli vuorossa kaksi dark ridea. Ensimmäisenä kävimme The Many Adventures of Winnie the Pooh -laitteessa, jossa meidän oli ollut tarkoitus käydä jo ensimmäisenä puistopäivänä, mutta laite olikin silloin kiinni. Tämä Nalle Puh -teemainen laite oli oikein söpö ja jonotusalueella oli monenlaisia härveleitä, joilla lapset ja lapsenmieliset saattoivat leikkiä laitteen kyytiin pääsyä odotellessa. Täytyy kuitenkin sanoa, ettei laite vetänyt vertoja Tokyo Disneylandin ihanalle Pooh’s Hunny Hunt -laitteelle. Seuraavana vuorossa oli Peter Pan’s Flight, joka oli hyvin samanlainen kuin Disneyland Parisin ja Tokyo Disneylandin vastaavat laitteet.

Seuraavana päätime käydä kahdessa karusellissa. Ensin kävimme perinteisessä karusellissa, joka tunnetaan Walt Disney Worldissa nimellä Prince Charming Regal Carrousel. Sen jälkeen kävelimme Mad Tea Party -teekuppikarusellille. Molemmat karusellit tekivät sen mitä pitikin eli pyörivät ympäri.

Kohti Tomorrowlandia

Mad Tea Party -karuselli sijaitsee ihan Tomorrowlandin lähellä, joten päätimme kävellä seuraavaksi sinne. Ensin testiin pääsi Tomorrowland Transit Authority PeopleMover, joka on eräänlainen maisema-ajelu Tomorrowlandin alueella.

Laitteen kyydissä oli ihan hauska istua ja katsella miltä kaikkia laitteita alueella onkaan. Kyydistä näki myös rakenteilla olevan Tron-laitteen työmaalle. Tämän Tron Lightcycle Power Run -nimisen laitteen pitäisi aueta ensi vuonna, kun Walt Disney World viettää 50-vuotisjuhlaansa. Työmaa on varmasti tällä hetkellä jo paljon pidemmällä kuin mitä se näissä lokakuussa otetuissa oli. Oli aika jännää nähdä tällä tavalla pikkuisen “kulissien taakse”, kun työmaat on yleensä Disney-puistoissa aidattu niin hyvin. Mutta olisi kai ollut liian työlästä aidata nämä PeopleMoverin näkymät.

PeopleMoverin jälkeen kävimme vielä Buzz Lightyear’s Space Range Spin -laitteessa.

Kello tuli yhdeksän ja aloimme olla jo vähän nälkäisiä, joten kävelimme takaisin Fantasylandin alueelle ja kävimme syömässä hyväksi todetut kinkkujuustoleivät Gaston’s Tavernissa.

Aamupalaa haukattuamme Ville tajusi, että emme olleet vielä käyneet lainkaan Pirate’s of the Caribbean -laitteessa. PotC on yksi Villen lempilaitteista, joten päätimme seuraavaksi lähteä kävelemään sen luo toiselle puolelle puistoa.

Seikkailua Adventurelandissa

Pirates of the Caribbean on kyllä klassikkolaite, joka ei tuottanut pettymystä.

Matkalla Pirates of the Caribbeanille olimme huomanneet Swiss Family Treehousen, joten päätimme käydä hieman kiipeilemässä tässä puu”majassa” ja ottaa muutamia kuvia.

Kuvien ottamisen jälkeen lähdimme käväisemään hotellilla. Kirjauduimme ulos, jätimme laukkumme hotellille säilytykseen ja palasimme sitten takaisin Magic Kingdomiin.

Halloween-koristeiden ihailua Main Streetilla

Puistoon palatessamme kiipesimme Walt Disney World Railroadin Main Street -asemalle ja otimme jälleen kuvia. Olisi ollut hauskaa myös mennä junan kyytiin, mutta juna on pidemmän aikaa huollossa eikä siis ole toistaiseksi toiminnassa.

Meillä oli vielä muutamia tunteja aikaa kierrellä puistossa, muttei mitään erityisiä suunnitelmia. Main Street, U.S.A.n Halloween-koristeet olivat niin kivan näköisiä, että päätimme jäädä hetkeksi ottamaan niistä kuvia.

Kierrellessämme Main Streetin kauppoja satuimme taas kuulemaan tutun tarttuvan musiikin kaikuvan ulkona. Jätimme ostosten katselun sikseen ja menimme kaupan edustalle katsomaan Move It! Shake It! MousekeDance It! Street partya.

Seuraavaksi meidän alkoi tehdä mieli jotain makeaa, joten kävimme Plaza Ice Cream Parlorissa ostamassa jäätelöt. Herkuttelimme jäätelöpaikan ulkopuolella kaikessa rauhassa ja katselimme samalla ohikulkevia ihmisiä. Mietiskelimme mitä kiinnostavia juttuja voisimme vielä tehdä ja päätimme suunnata vielä Tomorrowlandiin testaamaan  Walt Disney’s Carousel of Progress -laitteen.

Carousel of Progress oli taas ihan uudenlainen laite, jollaista emme olleetkaan aiemmin kokeneet. Laite on oikeastaan suuri ympyrän muotoinen teatteri, jonka keskellä on lava ja ulkoreunalla katsomo. Lavassa on viisi sektoria, joissa kussakin esitetään yksi osuus laitteen esityksestä ja katsomo taas pyörähtää aina yhden osuuden päätyttyä seuraavaan sektoriin.

Esitys koostuu esittelystä sekä neljästä eri kohtauksesta kuvitteellisen amerikkalaisperheen elämässä. Laitteessa perhe esittelee eri aikakausien uusia keksintöjä ja kuvailee miten ne ovat muuttaneet heidän elämäänsä. Ensiksi on katsaus 1900-luvun alkuun, sitten 1920- ja 1940-luvuille sekä lopulta 2000-luvulle. Laite oli oikein mielenkiintoinen ja kestää varmasti useamman käyntikerran. Carousel of Progresin teemakappale, There’s a Great Big Beautiful Tomorrow, oli myös todella tarttuva (eikä ihme, onhan se Shermanin veljesten käsialaa).

Seuraavaksi meillä olisi ollut FastPassit Big Thunder Mountainiin, mutta laite oli valitettavasti suljettu. Ville halusi käydä vielä uudestaan Pirates of the Caribbeanissa, joten päätimme käyttää FastPassit siihen (jos Walt Disney Worldissa ei voi käyttää FastPassiaan alkuperäiseen laitteeseen, sen voi käyttää toiseen FastPass-laitteeseen).

On tuo linna vaan kaunis! Ja nämä vesialueet sopiva ihan täydellisesti sen rinnalle.

Festival of Fantasy -paraati

Kello kahdelta oli luvassa Festival of Fantasy ja halusin ehdottomasti päästä näkemään sen, sillä paraatit ovat yksi lempijutuistani Disney-puistoissa. Etsimme sopivan paikan Main Streetin varrelta ja asetuimme odottamaan paraatin alkamista.

Ennen paraatin alkua Walt Disney Worldin soittokunta, Main Street Philharmonic marssi paraatireitin halki soittaen muutamia tuttuja kappaleita.

Itse paraatin etunenässä nähtiin ihania prinsessoja ja prinssejä.

Oli jotenkin tosi huvittavaa, että myös Ulf oli päässyt mukaan paraatiin

Arielin paraativaunu oli ihana!

Simolla oli kiire juosta pakoon krokotiilia.

Jörö ei tainnut pitää paraatissa marssimisesta yhtään.

Skipper Canteen -ravintola

Paraatin loputtua meillä oli vielä noin tunnin verran aikaa ja päätimme käydä vielä syömässä. Olimme aiemmin Adventurelandissa kävellessä huomanneet ravintolan nimeltä Skipper Canteen, joten päätimme mennä sinne. Emme olleet ottaneet paikasta selvää etukäteen ja vasta paikan päällä tajusimme, että ravintolan nimi viittaa tietysti Jungle Cruise -laitteeseen.

Ravintolassa oli yhtä vitsikäs ja hupsu meno kuin Jungle Cruise -laitteessa ja tarjoilija muun muassa kysyi, olimmeko uineet Atlantin yli, kun kerroimme olevamme Suomesta. Koitimme parhaamme mukaan olla mukana vitsailussa, mutta tarjoilija taisi aistia, ettemme me suomalaiset introvertit olleet ihan elementissämme, joten hän päästi meidät aika helpolla.

Ruoka oli ihan hyvää, mutta ei siitä jäänyt mitään erityistä muistikuvaa. Söin jonkinlaisen nuudelisalaatin ja Villen annoksessa taas oli joko kanaa tai piraijaa.

Emme syöneet ravintolassa kuin pääruuan (tai salaattini taisi olla alkuruokalistalta) ja minun teki vielä mieli jälkkäriä, joten tilasin Walt Disney Worldin appilla itselleni Dole whipin lähistöllä sijainneesta Aloha Isle -kioskista. Tällä kertaa valitsin sekoituksen, jossa oli vaniljaa ja ananasta ja se maistui minusta jopa paremmalta kuin pelkän ananaksen makuinen Dole whip.

Ei olisi tehnyt vielä mieli jättää tätä taianomaista paikkaa taakseen, mutta kello alkoi olla jo neljä ja oli aika lähteä jatkamaan matkaa, sillä halusimme ehtiä seuraavalle hotellillemme ajoissa ennen pimeän tuloa. Niinpä lähdimme kävelemään kohti Main Street, U.S.A.ta. Matkalla otimme tietysti vielä viimeisiä kuvia.

Tällainen Mikki-kranssi olisi kyllä hieno syksyinen koriste omaankin kotiin.

Neljä Walt Disney Worldissa viettämäämme päivää olivat oikein mukavat ja toivottavasti jonain päivänä pääsemme käymään siellä uudestaan. Päivät olivat kyllä myös kohtuullisen raskaita, sillä joka päivä kävelyä tuli suunnilleen 13-15 kilometriä noin 30 asteen lämmössä. Mutta onneksi ei tullut mitään totaaliuupumisia missään vaiheessa. On aika vähän haikeaa jättää Disney-puistolle hyvästit, mutta onneksi tällä kertaa meillä oli vielä luvassa lisää Disney puuhaa risteilyn merkeissä. Ja kaiken sen kävelyn jälkeen odotimme molemmat innolla rauhallista risteilyämme.


Seuraavalla kerralla on siis aika siirtyä Disney-risteilymme matkaraportteihin. En aio kirjoittaa ristelymme kulusta ihan niin yksityiskohtaisesti kuin olen puistopäivistä kertonut, sillä risteilyllä päivämme eivät olleet yhtä täynnä ohjelmaa kuin Walt Disney Worldissa vaan käytimme paljon aikaa esimerkiksi uima-altaalla loikoiluun ja muuten vain lepäilyyn. Suunnitelmissani on myös kirjoittaa vielä ihan viimeiseksi jonkinlainen yhteenveto matkastamme ja siitä, mikä matkassa oli onnistunutta, mitä opimme ja mitä ehkä tekisimme toisin.

Disney Land & Sea -matkasta kertovat jutut:
Seuraava matkamme: Disney Land & Sea
Walt Disney World 2019: Matka alkaa!
Walt Disney World 2019: Disney’s Contemporary Resort
Walt Disney World 2019: Ensi kertaa Epcotissa
Walt Disney World 2019: Star Wars Galaxy’s Edge & Toy Story Land
Walt Disney World 2019: Maailmanympärimatkalla Epcotissa
Walt Disney World 2019: Aamupäivä Animal Kingdomissa
Walt Disney World 2019: Eläinbongausta Animal Kingdomissa
Walt Disney World 2019: Viimeinen päivä Magic Kingdomissa
Disney Cruise 2019: Kohti Karibianmerta!
Disney Cruise 2019: Kaksi päivää merillä
Disney Cruise 2019: Vierailulla Neitsytsaarilla
Disney Cruise 2019: Castaway Cay
Disney Land & Sea 2019: Ostosten esittely

| Kategoriassa Disney life | Avainsanat:, , ,

2 kommenttia artikkelissa “Walt Disney World 2019: Viimeinen päivä Magic Kingdomissa

  1. Ihania kuvia ja loistavat matkaraportit kaiken kaikkiaan! Näitä on ollut ihana lueskella ja pidän siitä miten yksityiskohtaisesti oot kirjottanut. Tuo yhteenvetopostaus kuulostaa mielenkiintoiselta, varmasti hyödyllistä tietoa tulossa jos alkaa joskus suunnittelemaan itsekin matkaa Floridaan :)

    Vitsi miten haluaisin maistaa Dole whippiä! Oon katsonut nyt keväällä sattuneesta syystä, kun aikaa on ollut, paljon DFB Guidea youtubesta ja perehtynyt sunkin matkapostausten kautta Disney Worldiin enemmän. Täytyy alkaa säästää toden teolla rahaa reissuun, ja toivoa että tilanne normalisoituu pian eikä esimerkiksi lentojen hinnat nouse paljoa.

    1. Mukava kuulla, että olet tykännyt lukea näitä matkaraportteja. Vaikka olenkin kirjoittanut aika yksityiskohtaisesti, on mielessä vielä jotain juttuja, joita en ole saanut ujutettua osaksi näitä päiväkohtaisia kirjoituksia, joten jaan ne sitten loppuyhteenvedossa. :)

      Disney on näköjään julkaissut vastikään Dole Whipin reseptin, joten sen tekoa voi kokeilla kotona, jos ei malta odottaa reissuun pääsyä. Resepti on jaettu esim. Insider-sivustolla. 😋 Ohje kuulostaa tosi helpolta, joten sitä on kyllä kokeiltava itsekin! Minusta Walt Disney Worldista kannattaa ehdottomasti ottaa etukäteen jonkin verran selvää, sillä muuten tulee varmasti sellainen olo, että on ihan pihalla, kun paikka on niin iso ja siellä on vaan niin paljon kaikkea. Onneksi matkan suunnittelua ja siitä haaveilu ovat myös mukava osa matkaa. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.